Tag Archive for: Tervo

Tuppilahden Karhunpesäkivi, Tervo

Tervon pitäjässä, Talluskylän Tuppilahdessa seistä tönöttää kivi, jonka nimisiä maastamme löytyy useita. Yhteistä niillä kaikilla on se, että kivenkolossa sanotaan majailleen otson tai useamman mesikämmenen. Milloin metsän kultainen kuningas on kiven lähellä päässyt hengestään, milloin yllättänyt metsämiehen. Onpa joissain kivissä havahtuminen kontion läsnäoloon tapahtunut vasta hyvin nukutun yön jälkeen. Tällä kertaa kivi kohdattiin kirkkaaksi valjenneessa […]

Vihtorin luola, Tervo

Korosmäentietä ajetaan noin 500 metriä, lähtien Kurolanlahdentien puoleisesta päästä. Vasemmalla puolella näkyy Korosmäen masto ja oikealla puolella on Koroslampi. Auton saattoi jättää pitkälle suoralle tien varteen. Erillistä levikettä ei paikalla ole. Korosmäentieltä on kuljettava noin sata metriä luolarinteeseen hakkuuaukun yli, jonka jälkeen reitin varrella on melkoisia kiviä. Kävin kivellä lumikengillä ja nyt oli sauvatkin mukana. […]

Talluskylän Pirttilahden Pakokivi, Tervo

Vaikka paikkaa mielessä kovasti Karttulan puolelle sijoittaakin, osuu Pirttilahden Pakokivi kuitenkin Tervon puolelle. Nimensä kivi on saanut monen muun vastaavan paikan lailla siitä kun kansa on ennen muinoin piilotellut sen turvissa vainoajiltaan. Perimätiedon mukaan pakokiven luolaa on käytetty pakopaikka viimeksi 1808–1809 –sodan aikana. Kun tulin Syvänkaarteesta päin rantaa pitkin kivelle, enkä yhtään osannut kuvitella minkälainen […]