Tag Archive for: talvi

Tuulinen hiihtovaellus Kiilopään tuntureilla

Teksti ja kuvat: Sanna Karppinen Olimme valmistautuneet huolellisesti ensimmäiseen omatoimiseen hiihtovaellukseemme Lapin tuntureille: toinen oli käynyt Ounastuntureilla kaamosvaelluksella eräoppaan johdolla, toinen verkkokurssin aiheesta. Lisäksi olimme ammentaneet oppeja ja vinkkejä tutuilta, Facebookin keskusteluryhmistä ja nettiblogeista ja käyneet muutamaa viikkoa aiemmin kahden yön testivaelluksella Torronsuon kansallispuistossa. Lähtöpiste kartalla: Kiilopää Varusteet oli testattu, täydennyksiä ja viilauksia tehty, lumivyörypaikat […]

Lumisia polkuja ja omaa rauhaa Liedossa – Parmaharjun luontopolut talviseen aikaan

Parmaharju on lietolaisen urheiluseura Parman omistama urheilukeskus Liedon Pränikkälässä, noin 10 kilometrin päässä Turusta. Alun perin noin neljän hehtaarin kokoisen alueen urheiluseura sai lahjoituksena paikallisilta maanomistajilta vuonna 1969. Sittemmin alue on laajentunut 8,3 hehtaarin kokoiseksi tarjoten erilaisia ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia. Liikuntasalin ja vuokrattavan juhlatilan lisäksi Parmaharjulla on hiihtolatuja ja suunnistusrasteja. Alueella on myös kolme luontopolkua, […]

Tässä on vahva ehdokas Savon kauneimmaksi hiihtoladuksi – Suonenjoen Lintharju

17–20 km (lyhyemmät lenkit 1, 3, 5 ja 10 km)2–3 hKeskivaativa4 laavua, hiihtokaudella viikonloppuisin latukahvilaLähtöpaikat kartalla: Jäähalli ja Onkilampi Jos talvikeleistä pitäisi yksi nostaa ylitse muiden, niin se on kirkkaan kuulas auringonpaiste, joka saa kiteytyneen pakkaslumen loistamaan hangilla kuin valokivet. Ei haittaa, vaikka olisi kuinka kylmä. Sellaisella säällä ei vain pysty olemaan sisällä. Niinpä vaikka […]

Rokualla yhdistyvät Geopark ja kansallispuisto: Monikäyttöura ylitti talviretkemme odotukset todella

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke Tasamaa muuttuu yhtäkkiä kumpuileviksi harjanteiksi, joita peittelee tuulessa humiseva mäntyjen meri. Tuntuu, että olemme saapuneet rauhaan kauas kaikesta, vaikka todellisuudessa Oulu jäi taakse vain reilu tunti sitten. Kuljemme syvemmälle jääkauden muotoileman maan syliin, paikkaan, jossa vastaus jopa metsän pienimpiin piirteisiin löytyy vuosituhansien takaa. Ja tiedämme, että alue on […]

Nurmijärven monikäyttöuralla voit retkeillä talvella kävellen, juosten, koiran kanssa, pyöräillen tai vaikka lumikenkäillen

Teksti ja kuvat: Minna Puusniekka Nurmijärven Latu ja Polku ry eli NurLa ylläpitää Nurmijärvellä monikäyttöuraa. Liikkuminen eri tavoin on sallittu, ja kaikki mahtuvat samalle reitille kulkutavasta huolimatta. Oman retken aikana vastaan tuli kaksi pyöräilijää, jotka molemmat kiittivät ystävällisesti, kun tein heille tilaa.  Tällaisia monikäyttöreittejä on ainakin Etelä-Suomessa vielä melko vähän, mutta niille olisi suuri kysyntä. On […]

Perinteistä hiihtämässä: Neljän majan lenkki (22 km) Hyvinkäällä ja Riihimäellä

Teksti ja kuvat: Minna Puusniekka Haluaisitko hiihtää metsissä ja suolla, puikkelehtia puiden lomitse, sekä nautiskella ladusta pelloilla maalaismaisemassa? Jos vastasit kyllä, tervetuloa Neljän majan lenkille! Koko lenkki kulkee etäällä isommista teistä, joten laduilla oli ihanan hiljaista ilman liikenteen ääniä. Vastaan tuli koko reilun kolmen tunnin retkeni aikana vain muutamia hiihtäjiä, pääosin pääsin sivakoimaan omassa tahdissa. […]

Porvoon Ekudden nukkuu talviunta – katso kuvat hiljaiselta luontopolulta

21. 1 Maailman lumenpäivänä päätimme suunnistaa Ekuddenin luontopolulle Porvoossa. Edellisen päivän paukkuvat pakkaset olivat laantumassa, ja pieni metsäkävely tuntui sopivan piristävältä. Lapsuudestani muistan miten jännittävää oli käydä hiihtämässä metsäladuilla. Muistan kuinka pikkutyttönä kuvittelin, että  saisin otettua jäniksen kiinni ja vietyä kotiin lemmikiksi. Jänisten ja muiden eläinten jälkien seuraaminen oli mielenkiintoista jo tuolloin ja on edelleen.  Lue […]

Helmenhohteisen sydäntalven tunturihiihtoretki Urho Kekkosen kansallispuistossa

Pohjolan luonto lepää helmenvalkoisen hunnun alla. Kuuran, paukkuvan pakkasen ja lumisateen yhdessä virkkaama kylmä kauneus tuntureiden rinteillä ja kansallispuiston metsässä saa retkeilijät haukkomaan henkeään. Muistot edelliseltä Saariselän-matkalta palaavat mieleeni. Kyllä, tällaistahan se juuri oli, viimeksikin. Ihmekös tuo, että jätin tänne palasen sydäntäni. Ja tänään on tullut aika palata sen luo tunturin kainaloon ja viettää päivä […]

Parkaisuja, narinaa, hiljaisuutta ja huminaa – Karkalin metsä Lohjalla huokaa rauhaa näin talvella

Karkalin luonnonpuisto sijaitsee Lohjanjärveen työntyvässä niemessä lähellä Sammatin kylää. Pähkinäpensaslehdoistaan ja suuresta Torholan luolastaan tunnettu Karkali on tavattu mieltää vehreyttä pursuavaksi kesäkohteeksi, mutta halusimme käydä katsomassa, millainen se on talvella. Löysimme rauhaa, hiljaisuutta ja huokaavan metsän. Karkali on siitä erikoinen paikka, että se on luonnonpuisto. Puhekielessä sanat kansallispuisto ja luonnonpuisto menevät monilta sekaisin, mutta todellisuudessa […]

Lämmin suositus Saariselän Aurorapolulle – myös talvella!

Aurorapolku on reilun kahden kilometrin kierros Lapin luonnossa Saariselällä. Reitti alkaa Urho Kekkosen kansallispuiston uudelta, näyttävältä lähtöportilta. Leveä polku kulkee tunturikurun reunaa ja poikkeaa Aurora-taukotuvalla, jonka pihassa on useita tulipaikkoja. Keksimme äidin ja mamman kanssa käydä nauttimassa Saariselän Aurorapolusta juuri alkaneen kaamoksen ensimetreillä. Hassun lempeä hämärä reunusti köpöttelyämme tällä Urho Kekkosen kansallispuiston miniretkellämme, joka pituudestaan […]