Lumisia polkuja ja omaa rauhaa Liedossa – Parmaharjun luontopolut talviseen aikaan

Parmaharju on lietolaisen urheiluseura Parman omistama urheilukeskus Liedon Pränikkälässä, noin 10 kilometrin päässä Turusta. Alun perin noin neljän hehtaarin kokoisen alueen urheiluseura sai lahjoituksena paikallisilta maanomistajilta vuonna 1969. Sittemmin alue on laajentunut 8,3 hehtaarin kokoiseksi tarjoten erilaisia ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia. Liikuntasalin ja vuokrattavan juhlatilan lisäksi Parmaharjulla on hiihtolatuja ja suunnistusrasteja. Alueella on myös kolme luontopolkua, jotka ovat pituuksiltaan 2, 6 ja 9 kilometriä. Kävin katsomassa mitä luontopoluilla on tarjota kulkijalleen talviseen aikaan.

• P-alue kartalla
• Reittikartta
• Reittien pituudet: 2, 6 ja 9 km
• Tulipaikkoja: 2 kpl
• Esteetön: Ei
• Saapuminen autolla: Iso P-alue osoitteessa Bränikkäläntie 66
• Saapuminen julkisilla: Fölin pysäkit 5153 ja 5154 Hämeentien ja Bränikkäläntien risteyksessä (n. 1 km lähtöpaikalta)

Tavallisen harmaan ja hieman sumuisen talvitiistain aamupäivä oli vailla ohjelmaa, joten pakkasin reppuun tarpeet päiväretkeä varten. Kaveriksi retkelle otin mukaan nelijalkaisen karvaisen ystäväni, joka on viime aikoina päässyt aivan liian harvoin kunnon metsäretkille.

Arvelin saavamme koluta polkuja melko rauhassa kaksistaan jo senkin takia, että oli arkipäivä. Epäilyksiäni vahvisti myös viime päivinä pakkasasteiden ja plusasteiden välillä sahanneet lämpötilat, jonka seurauksena käveleminen jo ihan jalkakäytävälläkin oli lähes extremelaji. Halusin kuitenkin uskoa metsäisten polkujen olevan helpommin kuljettavassa kunnossa.

Kohteessa epäilykseni omasta rauhasta saivat vahvistuksen nähdessäni ison parkkipaikan olevan täysin tyhjä autoista. Parkkipaikan vieressä on grillikatos, käymälät sekä iso kartta alueen reiteistä. Valitsin kartalta reippaasti reiteistä pisimmän, yhdeksän kilometriä pitkän keltaisella merkityn reitin.

Muutaman sadan metrin päässä parkkipaikalta sijaitsee alueen toinen tulipaikka, Hamppukota. Polttopuita oli molemmilla tulipaikoilla ja ainakin ensimmäisellä grillikatoksella oli lipas, johon voi jättää vapaaehtoisen kolehdin polttopuiden käytöstä. Jätin kuitenkin tulet tekemättä, koska sille ei ollut tarvetta.

Pisin, keltainen reitti on ollut talvella selvästi vähäisemmällä käytöllä kuin lyhyemmät reitit, eikä lähipäivinä kukaan ollut jäljistä päätellen sitä kävellyt. Kulkemista helpotti ja samaan aikaan myös hankaloitti osittainen kantohanki. Noin joka kolmannella askeleella kova kuori lumen pinnalta petti jalkani alla. Koiran tassujen alla hanki kantoi hieman paremmin, mutta ei silti joka askeleella.

Reittien varrella on kahden tulipaikan lisäksi eväiden nauttimista varten useita piknikpöytiä, joiden sijainnit on myös merkitty alueen karttaan. Osa pöydistä on myös katettu (eli niissä on pieni katos päällä, eväät täytyy tietysti tuoda itse).

Mukanani oli ruokatermos, johon olin kotona laittanut valmiiksi tekeytymään herneproteiinirouheella terästettyjä nuudeleita. Vietimme lounastauon reitin puolivälin tietämillä pienellä saarekkeella, joka oli aukion keskellä.

Monipuoliselle reitille mahtuu niin Lounais-Suomelle tyypillistä mäntyvaltaista kalliometsää, avointa koivikkoa kuin maastopalon polttamaa aukiota. Keltainen reitti kulkee välillä myös pienen matkaa metsäautotiellä.

Reittien maastomerkintöjä on uusittu lähiaikoina ja ne erottuvatkin maastosta hyvin. Reitin varrella on infotauluja, joissa kerrotaan mm. alueen historiasta, maankäytöstä ja luonnosta. Paikoitellen maasto on melko vaikeakulkuista, joten retkelle kannattaa varustautua hyvillä jalkineilla.

Läheisten teiden äänet kantautuivat poluille melko selvästi, mutta muuten kohde vaikutti hyvinkin rauhalliselta ainakin tällaisena talvisena arkipäivänä. Täytyypä täällä vierailla vielä uudestaan sulan maan aikana, kun luontokin taas herää eloon talven jäljiltä.

Sijainti: N=6718317.259, E=255329.700 (ETRS-TM35FIN)