Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme: Kaakilan linnankallio, lappalaisten viimeinen tukikohta Vesilahdessa

Luola hohkasi varjojen viileyttä ja maalattia oli kostea. Sammaleista seinää myöten tippui yhä vettä, joka oli satanut edellispäivänä. Tuuli työntyi hädissään syvemmälle luolaan ja painautui pieneen nurkkaukseen. Hän nojasi vasten kiveä, kietoi käsivartensa polviensa ympäri ja kuulosteli ääniä. Mutta ulkopuolelta ei kuulunut mitään – hämärässä luolassa kaikuivat vain hänen tukahdutettu hengityksensä ja katkonaiset henkäyksensä. Tuuli puristi silmänsä kiinni. Hätä ei kysynyt lupaa, ja pian kuumat kyyneleet valuivat poskille. Ruumis tärisi, hänen nyyhkäyksensä kutsuivat hiidenväkeä hämäristä kivenkoloista ja rakosista.

Romaanista Linnavuoren Tuuli 

Kivisen Pyhäjärven perukassa lepää muinainen Vesilahti. Lapinraunioiden kirjoma pitkä Hinsalanniemi ja vieressä kohoava kallioinen Kaakilanniemi sulkevat lahden suojaiseksi sopukaksi.

Vesilahden pohjukassa sijaitsee yhä muinoin kukoistanut turkiskauppapaikka, Narva. Markkinakylässä ja läheisellä, nykyisin kyläkeskukseksi kasvaneella Kirmukarmunmäellä piti valtaa Kirmu, mahtava pirkkalaispäällikkö.

Linnankallio Kaakilanniemessä oli hänen joukkojensa linnoitus – muinaisen Pirkkalan suojavarustus lähestyviä vihollisjoukkoja vastaan.

Tuhat vuotta sitten Idästä lähestyi uhka. Karjalaiset ja novgorodilaiset alkoivat liikehtiä kohti Hämeen ja Pirkkalan elinvoimaisia asutusalueita: Vanajan ja Kokemäen vesistön kaskettuja rantoja, jotka olivat saaneet rikastua vuosikymmeniä turkiskaupalla Idäntien läheisyydessä.

Hämeeseen kohosi linnavuoria, jotka olivat entistä mahtavampia ja paremmin varusteltuja.

Yksi Hämeen vesistön pohjoisimmista linnavuorista oli Kaakilan linnankallio: Pirkanmaan lappalaisten – liikkuvien erämaan asukkaiden – viimeinen tukikohta Vesilahdella.

Ketkä hakivat turvaa Kaakilan kallioilta ja keitä sen puolustajat olivat?

Tampereen eteläpuolella levittäytyvän kivikkoisen Pyhäjärven ympärillä sijaitsevat muinaisen Pirkanmaan merkittävimmät asutuskeskukset: Nokia, Pirkkala, Vesilahti ja Lempäälä. Pyhäjärven pohjoinen seutu olikin rautakaudella Lempäälästä Vesilahteen ja Pirkkalaan levittäytyvän väen takamaata: lohiapajia, pyyntimaastoa ja valikoituja kaskimaita. Häme ylettyi suolamereltä suolamerelle, Pohjanlahdelta Selkämerelle. Pohjoisessa levisi Pohjanmaa, Lapin laaja erä.

Perimätiedon mukaan Kirmukarmun joukkoihin kuului erityisesti paikallista väkeä. Heihin kuuluivat mm. linnankallion lähettyvillä elänyt Kaakilan Uljas-Urtti ja Jaanun lappalainen setämies.

Toutosen lahdelman yli tuulee ja naava heilahtelee vanhojen mäntyjen oksilla kuin vanhan uroon parta.

Kaakilan linnankalliolta näkee kauas joka suuntaan, tärkeille vesireiteille ja Pirkkalaan. Kukaan ei saavu näkemättä.

Siitä pitävät huolen ihmisvahtien lisäksi myös valppaat metsäkoirat, joiden kirkas haukku kuuluu hyvällä säällä  jopa viiden kilometrin päähän. Miltä mahtoikaan kuulostaa aikoinaan, kun joka metsämiehellä oli koira jos toinenkin? Vieras haukku merkitsi tunkeilijoita omalla erällä.

Jyrkkä kallio viettää veteen idässä. Lounaassa linnanokkaa suojaa kivivalli, jonka päällä on aikoinaan ollut hirsivalli. Nykyisin vedenpinta on noin 3 metriä alempana kuin tuhat vuotta sitten.

Aikoinaan vanha ranta ylettikin kallioon jo ylempänä, sen kaakkoispäässä.

Nykyisin jyrkänteen juurta voi seurata kastumatta, mutta vieläkään mäki ei kutsu nousemaan – vaikka sen puolustajat ovat jo poissa.

Vain ryhdikkäät kuuset seisovat yhä väsymättä vartiossa Kaakilan linnankallion seinämillä.

Kanervatyypin mäntykankaan alusmetsässä, kalliomuurin ympäristössä kasvaa rehevänä taikinamarja.

Luonnonvarainen marjapensas viihtyy lehdoissa, lehtomaisissa kangasmetsissä ja hakamailla. Se on myös jonkin verran hoidettu asutuksen piirissä kauniin ulkonäkönsä vuoksi. Niinpä se löytyy autiotalojen pihoilta ja asutuilta seuduilta myös karummasta ympäristöstä. Ehkä sekin on Kaakilanniemessä muistona menneestä? Ajasta, jolloin vesi ja ravinto olivat pakolinnoituksen koetinkivet.

Kuka kulkee vesillä: ystävä vai vihollinen? Onko syytä tehdä hälytys?

Ilta-aurinko paistaa yhä lännestä. Jotkin asiat ovat muuttumattomia.

Lounaassa Kaakilan linnavuorta kiertävä kivimuuri nukkuu maatapitkin kasvavien latvattomien käärmekuusten sylissä. Sama Alisen kuusi kiemurtelee myös lähipitäjän kallioilla, Nokian Lähdekorvessa.

Länteen linnakalliosta levittäytyy pelto, Linnanmoisio.

Mitä salaisuuksia aukea kätkeekään? Onko sen yllä joskus taisteltu miekoin, kirvein ja lentävin leppäkeihäin?

 

Johanna Valkama

Ensi kerralla matkaamme Linnavuoren Tuulin tarinan myötä Lempäälän Päivääniemen sankarikalmistolle ja muinaisen myllykylään Kangasalan Sarsankoskelle. Miniblogin toinen osa julkaistaan kesä-heinäkuun vaihteessa 2017.

Lisää kirjailijasta www.johannavalkama.com
Kuvat © Johanna Valkama (2017)

Kartta Muinaismuistot.info-sivusolla. Kartta Karttapaikassa. Kaakilan linnankallio, Vesilahti. Sijainti: N=6803707.769, E=319433.280 (ETRS-TM35FIN).

Katso kirjatraileri: Linnavuoren Tuuli.

 

Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme

Linnavuoren Tuuli ja rautakauden Pohjois-Häme on neliosainen miniblogi, joka ilmestyy kesän 2017 aikana kokonaisuudessaan Retkipaikka.fi -sivustolla. Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku II, Otava 2017) on uusi, itsenäinen jatko-osa Itämeren Aurille (Metsän ja meren suku I, Otava 2016). Metsän ja meren suku on Pohjolaan sijoittuva romanttinen seikkailusarja, jota värittävät taianomainen pohjoisen luonnon kuvaus sekä suomalainen ja skandinaavinen mytologia. Retkipaikan miniblogissa kirjailija Johanna Valkama kertoo häntä innoittaneista esihistoriallisista luonto- ja muinaismuistokohteista.

Johanna Valkama (s. 1982) on kotoisin Tampereelta ja asuu nykyisin Nokialla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa luonnossa liikkumista ja retkeilyä lastensa, suomenpystykorvansa ja lämminverihevostensa kanssa. 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.