Löysitkö retkeltä ystävän tai puolison? Näiden ihanien tarinoiden siivin toivotamme kaikille hyvää ystävänpäivää!

Luontoretkiltä saattaa elämään tulla mukaan muutakin kuin virkistynyttä mieltä. Tässä ystävänpäivän koosteessa joukko ihmisiä kertoo omin sanoin tarinansa siitä, kuinka retkeilyn piiristä on löytynyt elämään kumppani tai ystävä. Pyysimme tarinoitanne Facebook- ja Instagram-tileillämme, ja viimeisen viikon aikana toimituksemme on saanut hymy korvissa lukea inspiroivia kertomuksianne, jotka nyt ilolla jaamme muillekin. Kiitos kaikille tarinansa ja kuvansa lähettäneille ja ihanaa ystävänpäivää kaikille lukijoillemme!

Ja ai niin! Jos sinulla olisi vastaava tarina elämästäsi kerrottavana, kerro se toki tämän artikkelin alle kommenttina <3

”Lähtöni jälkeen hän oli sukeltanut vieheen jääkylmän järven pohjasta”

Tarina ja kuva: Sini

Tapasimme puolisoni kanssa ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten. Puoliso ei ollut eläissään juurikaan telttaillut tai vaeltanut ja asepalveluksenkin käynyt laivastossa, joten pitihän se maastokelpoisuus tarkistaa pikimmiten. Suunnittelimme ensimmäisen yhteisen vaelluksemme loppukesästä Haltille. Ei paras paikka aloittelijalle enkä veisi ketään yhtään vähemmän innostunutta Käsivarren rakkaan tarpomaan!

Reissu meni kuitenkin hyvin. Aloitimme Norjan puolelta, etenimme Haltille, huiputimme korkeimman tunturin ja palasimme Kalottireittiä pitkin Kilpisjärvelle. Minulla oli virveli mukana ja matkakumppani halusi lainata sitä. Orastavan parisuhteen tulikaste tapahtui erään erämaajärven kohdalla, kun vaellustoveri jumitti parhaimman vieheeni kivisen järven pohjaan. ”Erämaa antaa, erämaa ottaa”, olin jo puoliksi hyväksynyt asian ja vetäytynyt puuvajaan veistelemään, kun ovensuuhun tuli vettä tippuva kaveri viehe mukanaan. Lähtöni jälkeen hän oli sukeltanut vieheen jääkylmän järven pohjasta. Tämä ele osoitti sitoutuneisuutta, jota en pystynyt enää ohittamaan.

”Aikuisälläkin voi löytää huikeita ystäviä, kun vain on itse aktiivinen”

Tarina ja kuva: Sonja (IG) & Mari (IG)

Minä ja Mari olemme molemmat muuttaneet PK-seudulta tänne Rovaniemelle hoitoalan ja luonnon perässä. Olin Maria seurannut IG:stä jo ennen tänne muuttoa ja ihaillut hänen rohkeutta muuttaa tänne. 

Tapasimme viime kesänä yllättäen Lapin keskussairaalassa, minkä jälkeen päätimme lähteä yhdessä ihastelemaan Lapin luontoa. Olemme kohta vuoden yhdessä tehneet aivan mielettömiä retkiä Lappiin sekä Norjaan. Tämän lisäksi sain myös huikean ystävän ja näemme muunkin kuin retkeilyn parissa. 

Aikuisälläkin voi löytää huikeita ystäviä, kun vain on itse aktiivinen. 

”Rohkaisuksi niille jotka empivät ottaa sitä ensimmäistä yhteistä askelta”

Tarina ja kuva: M & M

Ajelin retkeilyalueen parkkipaikalle. Tein koiran kanssa pikku pissilenkin ja palasin autolle hakemaan reppua. Siihen parkkipaikalle oli tullut mies ja hän katseli opastaulua. Olimme eilisiltana hetken mielijohteesta sopineet, että tapaamme täällä aamulla ja teemme päiväretken. Kuuluimme samaan FB-ryhmään ja olimme edellisenä päivänä osallistuneet ulkoliikuntaa koskevaan keskusteluun. Hoksasimme asuvamme melko lähellä toisiamme, ja enemmittä puheitta päätimme lähteä heti seuraavana aamuna yhdessä ulos. Olimme joka tapauksessa muutenkin molemmat johonkin metsään lähdössä. Tervehdimme. Jotain liikahti ja tuntui, että katsoimme toisiamme silmiin vähän pidempään, kun yleensä kätellessä on tapana. 

Aloimme juttelemaan alueesta ja kerroin sen olevan minulle kuin toinen olohuone. Olin lapsesta asti kulkenut ja yöpynyt siellä paljon. Hän oli alueella ensimmäistä kertaa. Se oli hauska sattuma, että hänen ehdotuksestaan tavattiin juuri täällä. Kerroin, että alueen parhaat palat eivät mielestäni osu viralliselle reitille. Lähdimme siis kulkemaan merkattujen reittien ulkopuolella.

Olin liikkunut ulkona vuosia monella tavalla melko paljon. Se oli jonkinlainen elämäntapa. Lapset olivat kasvaneet isoiksi ja muuttaneet omiin koteihinsa. Olin eronnut 25 vuotta kestäneestä avioliitosta. Toivoin löytäväni ihmisen, jonka kanssa saisin jakaa hetket luonnossa. Sellaisen ihmisen, jolla olisi rauhallinen, kiireetön, hyvä luontosuhde, mutta joka liikkuisi, jaksaisi kulkea ja viihtyisi maastossa kenties myös pidempiä aikoja.

Tapaamani mies oli eronnut useita vuosia sitten. Osa lapsista oli jo omillaan. Luonnossa liikkuminen päiväretkeillen ja maastopyöräily oli hänellekin tuttu tapa rentoutua. Hänkään ei ollut löytänyt seurakseen ihmistä, joka haluaisi viettää runsaasti aikaa luonnossa liikkuen. Pienet retket luontokohteiden rakennetuilla suosikkireiteillä pitkienkin automatkojen päässä tai lähialueella lenkkeily ei ollut antanut riittävästi vastapainoa arkeen. Jotakin puuttui.

Jotenkin heti, kun tervehdimme ja lähdimme liikkeelle, tuli hyvä tunne. Tuntui, että olisimme olleet vanhat tutut. Lähdimme maastoon kulkemaan yhdessä ihan kuin olisimme usein ennenkin tehneet niin.

Kuljimme rannassa, katsoin maisemaa ja ajattelin, että nyt on vedessä hienot heijastukset. Samalla hetkellä toinen astui polulta vesirajaan kyykkyyn ja sanoi ääneen ”On kyllä hienot heijastukset”. Rinnassa läikähti. Jaoimme eväät jokivarressa istuen ja hiljaa jutellen. Kuljimme tuona päivänä yli 20 kilometrin päiväretken, ja se tuntui todella hyvältä molempien mielestä. Koira löysi hyvin kantarelleja ja jaoimme saaliin autoilla. Tapasimme viikolla uudelleen ja kuljimme muutamia iltalenkkejä yhdessä koiran kanssa.

Olin juuri jäämässä lomalle ja lähdin koiran kanssa reiluksi viikoksi Käsivarren erämaahan vaellusreissuun. Tapailuun tuli vaelluksen mittainen tauko.

Yhteiset päiväretket jatkuivat palattuani, ja aloimme pikku hiljaa tekemään yhdessä myös yöpatikoita. Molemmat pyöräilimme, kalastimme ja pidimme koirista, niin asiat sujuivat kuin itsestään. Pidensimme yhteisiä reissuja pieniksi vaelluksiksi, ja mies opetteli ulkona yöpymistä erilaisissa majoitteissa eri vuodenaikoina. Vein hänet erämaahan ja siellä hänelle valkeni mitä elämästä oli puuttunut.

Vähitellen meistä tuli pariskunta, jolla on elämäntapana liikkua yhdessä  eri tavoilla luonnossa vuoden ympäri. Päiväreissuista pidempiin vaellusreissuihin. Vietämme aikaa ulkona myös lasten ja nuorten kanssa.

Yhdellä ruskareissulla pohjoiseen poikkesimme sormuspuodissa. Asuimme ja kävimme töissä pätkän Lapissa ja toteutimme näin yhden haaveemme.

Muutimme hiljattain ”vähän maalle, lähelle kaupunkia” taloon, jonka sijainti mahdollistaa arkisinkin nopean liikkeelle lähdön eri kulkupeleillä. Melonta, hiihto, patikka – ja pyöräilymaastot alkavat aivan nurkista. Pohjoiseen päästään tekemään vaelluksia autojunalla ja reitit takaisin etelään mietitään niin, että päästään tervehtimään lapsenlapsia matkan varrella.

Molemmat saivat tässä kaupassa ulkona liikkumista rakastavan puolison lisäksi lisää ihania nuoria ja lapsia joiden elämässä saa olla mukana.

Toivotaan, että yhteiset reissut jatkuu ja paranee.

”Kosinta tapahtui, missäs muuallakaan kuin Urho Kekkosen kansallispuistossa tunturin laella”

Tarina ja kuva: Hietaset

Olimme ensimmäisen kerran tekemisissä toistemme kanssa yläasteen 7. luokan keväällä. Kuntamme nuorisotyö järjesti yhdessä koulumme kanssa kolmipäiväisen melontaretken Ruunaan koskille, jonne molemmat pääsimme. Kipinöitä, tai oikeastaan vesipisaroita roiskui, kun mies päätti käyttää suurimman osan melomisesta minun kasteluun. Liekkö tässä syy, että en oikein lämmennyt. 

Vuosia myöhemmin lukiossa olimme jälkeen tekemisissä retkeilyn merkeissä. Lukiomme järjestää joka vuosi 2. vuosikurssin opiskelijoille viikon leirikoulun Saariselälle, jossa vaelletaan kolme päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa. Päädyimme samaan vaellusryhmään. Toisena iltana päädyimme keskustelemaan nuotion äärellä. Takaisin sivistykseen tullessa pelasimme korttia yhdessä kahtena iltana. Jokin siinä erämiehessä vain veti puoleensa ja kotiinpaluupäivänä päätin mennä istumaan miehen viereen bussissa. Sillä hetkellä, kun bussi lähti Saariselältä, mies otti minua kädestä kiinni. Se oli meille merkki, että tämä oli nyt tässä. Ja siinähän se on ollut. 

Emme tunteneet toisiamme seurustelun alkaessa yhtään, mutta niin se vain elämä päätti tuoda meidät yhteen. Viisi vuotta seurusteltua menimme kihloihin. Kosinta tapahtui, missäs muuallakaan kuin Urho Kekkosen kansallispuistossa tunturin laella. Häämatkakin tapahtui vaelluksena Vätsärin erämaassa. Nyt takana 11 vuotta seurustelua. Vaellukset ja retkeilyt kuuluvat osana elämäämme ja niitä pääsemme pian toteuttamaan myös tyttäremme kanssa. 

”Vaikka nuotion liekki ei syttynyt laavulla, niin onneksi rakkauden liekki syttyi ja palaa yhä”

Tarina: Harri

Sovin erään henkilön kanssa ensi treffit Heinolan Abc:lle. Minä Jyväskylästä, hän Lahdesta. Abc:n lähettyvillä on eräs laavu pienen lammen rannassa. Oli talvi ja pakkasta oli 15 astetta. Käveltiin ja rämmittiin lumessa ja mentiin kelkkauria pitkin kohti laavua. Mietin mielessä rinkka selässä, että mitähän tästä tulee. Päästiin laavulle. Ajattelin, että teen nuotion. Puut olivat jäässä rankoina. Siitä sahaten ja halkoen puut. No eihän ne syttyneet, ei saatu kahvia. No, reppuun olin pakannut irtokarkkia. Nekin olivat jäätyneet. Tarjosin niitä hänelle pienen varoituksen kera.

Juteltiin koko matka asioista, ja mäkeä ylös noustessa satutin polveni kun lumi petti alta. Purin hammasta yhteen ja matkaa jatkettiin. Polvi turposi ja kävely oli tuskaa. Mietin mielessäni, että tää ei oo todellista. Pääsimme takaisin Abc:n pihaan ja menimme sisälle kahville. Juotiin kahvit ja lähdettiin eri suuntiin, mutta vaikka nuotion liekki ei syttynyt laavulla, niin onneksi rakkauden liekki syttyi ja palaa yhä.

”Ensimmäinen yhteinen reissumme oli melontaretki heinäkuun helteillä Kairijoelle”

Tarina ja kuva: Outi & Kirsi

Olemme ystävystyneet tavallaan työmme kautta hoitajina, mutta meitä yhdisti heti alusta asti luonto, tunturit, metsät, jängät menninkäiset ja linnut, kalat sekä kukkaset, kaikki mitä metsästä löytyy on mielenkiinnon ja tutkimisen arvoista.

Aloimme tekemään yhteisiä luontoretkiä, ja ensimmäinen yhteinen reissumme oli melontaretki heinäkuun helteillä Kairijoelle, missä meitä oli neljä hoitajaa. Me emme tunteneet entuudestaan, vaan yksi yhteinen hoitaja tuttavamme houkutteli meidät reissuun. Tämän vähävetisen Yläkairin kun kahlasimme ja kannoimme kanootteja helteessä hiki virraten, tiesimme, että meillä on samat arvot ja samankaltaiset taustat ja luontoyhteys. Siitä lähti ystävyys.

Sittemmin kävimme erä- ja luonto-opas koulutuksen yhtämatkaa ja nykyään meillä on yhteinen Sompa Outdoors -yritys. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että luontoa vaalitaan sydämellä niin kuin hyvää ystävyyttäkin vaalitaan.

”Sovimme ensitapaamisen tunturiretkelle”

Tarina: Junantuoma

Olin muuttanut pohjoiseen tuntematta sieltä oikein ketään, ja työnikin oli sellaista, ettei siinä paljon ihmisiä tavannut. Etsin Instagramista ihmisiä, jotka julkaisivat retkikuvia samalta seudulta, jossa asuin. Löysin useitakin, koska kyseessä oli aika vilkas hiihtokeskus. Yhden mimmin ulkoilukuvat ja -tarinat tuntuivat erityisen vahvasti siltä, että hän voisi olla todella mukavaa retkiseuraa ja jonkinlainen hengenheimolaiseni. Hän vaikutti saman ikäiseltä ja samanlaiselta hitaalta retkeilijältä kuin minäkin, joka ei kulkenut maastossa täysi höyry päällä vaan hiljalleen luonnosta nautiskellen. Meitä yhdisti myös se, että olimme molemmat muuttaneet alueelle kaukaa etelästä.

Vasta ehkä vuotta myöhemmin uskaltauduin lopulta laittamaan hänelle viestiä. Hän vastasi, ja aloimme jutella. Sovimme ensitapaamisen tunturiretkelle: hakisin hänet matkan varrelta kyytiin ja menisimme yhdessä Ylläkselle. Heti tavatessamme aloimme jutella kuin olisimme tunteneet jo vuosia, ja luonnossa päivän verran kävellessä oli luonteva ja helppo kertoilla itsestä ja kuunnella toisen tarinaa heti pintaa syvemmältä. Siitä hetkestä lähtien aloimme retkeillä tiuhaan yhdessä. Ajan mittaan kävi ilmi, että myös puolisomme tulivat hyvin toimeen ja meillä oli paljon muutakin yhteistä. Nykyään asumme eri paikkakunnilla, mutta aina kun näemme, sovimme tapaamisen retkelle luontoon.”