Tag Archive for: Sanna-Mari Kunttu

Toukokuinen melontaretki Saaristomerellä – tämä on sydämensä ulkosaaristolle menettäneen paratiisi

Saaristomerellä ei ole neljää vuodenaikaa, vaan paljon enemmän. Toukokuisessa saaristossa erityistä ovat muuttolintujen parvet. Siksi olimme päättäneet suunnata kajakit kohti ulkosaaristoa; kuuntelemaan lintujen huumaavaa konserttia. Pakkaamme kajakkien uumeniin yöpymiseen tarvittavat tavarat. Kotikylältäni Taalintehtaalta ei ole kuin reipas tunnin melonta ulkosaaristoon. Sen jälkeen edessä avautuu Saaristomeren kansallispuisto ja sen tuhannet saaret ja luodot – ja miljoonat […]

Paksupyörällä kevättalvisessa Teijon kansallispuistossa – leppoisasta ajelusta lumihankisisseilyyn

Teijon kansallispuistoa on nostettu esiin hyvänä maastopyöräilykohteena, ja alueelta saa myös vuokrattua pyöriä. Tarkoituksena oli viettää leppoisa kevätretki Teijon kansallispuistossa fatbikeja testaten. Retki alkoi lupaavan keväisesti ja rennosti, mutta mukaan mahtui myös haastavampia osuuksia, kun kevät ei ollut ihan kaikkialla yltänyt metsänpohjalle. Kevättalvinen Teijo tarjosi siis erinomaiset puitteet testata paksupyöriä vaihtelevissa olosuhteissa! Teijon luontokeskus kartallaKansallispuistossa […]

Vänön kauniilla saarella on kaksi luontopolkua – vieraile saarella ilmaiseksi yhteysaluksella

Paikka kartalla. Reitit: 2,5 km (rengasreitti), 3 km (edestakainen reitti kappelille ja uimarannalle) Yhteysalus Kasnäsistä, katso lautta.net (Hiittisten reittialue) M/S Stella Luontopolut GoogleMapsissa Saapuminen Vänön saarelle Yhteysalus M/S Stella jurnuttaa laituriin ja astun saarelle Vänön saaristolaiskylään. Yhteysaluslaiturin vierestä löytyy kesällä suosittu vierasvenesatama sekä elintarvikekioski, mutta nyt on jo hiljaista. Merimatka Kasnäsistä on kestänyt toista tuntia, […]

Jungfruholmenin kaksoishiidenkirnu Saaristomerellä

Sijainti kartalla. N=6660859.812, E=242448.080 (ETRS-TM35FIN) Saaristomeren kansallispuistossa, Purunpään niemen edustalla sijaitsee Jungfruholmenin saari. Sen länsirannalla, lähellä vedenrajaa, on varsin komea hiidenkirnu. Hiidenkirnun valtava koko ja erikoinen muoto yhdistettynä kallion pinnan kauniiseen juovitukseen luovat kohteesta erityislaatuisen. Geologiaa ja strategisia mittoja Oikeastaan hiidenkirnusta pitää puhua monikossa, sillä niitä on kaksi. Ne ovat sulautuneet osin yhteen muodostaen kahdeksikon. […]

Vaelluksen viehätys: terveyttä tunturista, mielenrauhaa metsistä

Toimistossa tehtävä ajatustyö rasittaa kroppaa aivan eri tavalla kuin fyysinen työ. Aivot ovat kovilla ja tukkeutuvat. Sen vastapainoksi täytyy saada kunnon irtiotto! Vaellus on hyvä vastakohta tietokoneen äärellä työtä tekevän arjelle ja antaa sellaisia kokonaisvaltaisia kokemuksia, joita ei arjessa muuten pääse kokemaan. Pitkä vaellus toimii erinomaisena keinona aivojen ja ajatusten tasapainon löytymiseen, ja muutenkin luonnossa […]

Senatsbergetin polku Kemiönsaaressa on tunnelmallisimmillaan räntäsateessa ja tähtikirkkaina talviöinä

Senatsbergetin polku vie kulkijan yhdelle monipuolisimmista ja pisimmistä merkityistä reiteistä Kemiönsaaren pääsaareella. Noin kuuden kilometrin mittainen polku johdattaa tummavetisten järvien rannoille ja mosaiikkimaisissa metsissä. Nimensä polku on saanut jylhästä kalliosta, jolta avautuu henkeäsalpaava näköala Suomen suurimman mereisen saaren metsäiseen sydämeen. ? Lähtöpaikka kartalla➡ 6,3 km rengasreitti? 2–3 tuntia? Tulentekopaikka, laavuℹ Seuraa polkua Google Mapsissa.ℹ Taalintehtaan luontopolkuesite Olen kiertänyt polun kymmeniä […]

Miksi ja miten lähteä yksin vaellukselle?

Vaelluskengät killittävät kenkätelineestä kutsuvasti. Vaeltamaan on päästävä, ja sopiva kymmenen päivän vapaakin löytyisi kalenterista. Kaveri vain uupuu! Yksin vaeltaminen etenkin suosittuja merkittyjä vaellusreittejä pitkin voi osoittautua hyväksi vaihtoehdoksi. Siinä yhdistyy parhaimmillaan yksin vaeltamisen vapaudentunne sekä taukopaikkojen ja iltojen sosiaaliset hetket muiden vaeltajien kanssa. ”Aamulla heräsin siihen, että teltan ulkopuolelta kuului askelia. Raotin teltan kangasta ja […]

Hyvinkään Suomiehen luontopolku – soranottopaikasta monimuotoisuuden keitaaksi

➡️ Suomiehen luontopolku 2–3 km ? Lähtöpaikka kartalla. Pysäköintipaikan osoite on Jukan metsätie, Hyvinkää. ℹ️ Suomiehen luontopolku tarinakarttana Monelle ei ehkä tule mieleen lähteä hakemaan luontoelämyksiä soranottokuopalle. Kun ensimmäisen kerran kävin kevättalvella Suomiehen alueella, järkytyin. Paikka näytti niin vastenmieliseltä kuin kevättalvinen soranottoalue vain voi näyttää. Tännekö pitäisi pykätä paikallisia ja mahdollisesti myös matkailijoita houkutteleva luontopolku?! Kävin alueella uudestaan […]

Millaista on meloa Varsinais-Suomen suurimman saaren ympäri? Kemiönsaaren kiertäjä nauttii 2 kansallispuistosta

Lähtöpaikka kartalla. Olin miettinyt kotisaareni Kemiönsaaren kiertoa kajakilla jo monena vuonna, mutta retket olivat aina vieneet minut ja retkiseurani ulkosaariston kauniinkaruille luodoille ja ulapan äärelle. Muistan vieläkin sen mahanpohjassa kutkuttavan tunteen, kun toukokuulle 2016 sattui sopiva 4 päivän vapaa, ja säätiedotuskin näytti sopivaa melontasäätä. Aikaisemmin olin tehnyt yksin lähinnä päiväretkiä. Nyt melontakokemusta oli kertynyt sen verran, että […]

Meloen auringonlaskuun Stora Masugnsträsketillä

Paikka kartalla Retkiaika 2–4 h Lisätietoa: Kemiönsaaren matkailuinfo Avokanootteja on rannassa kaksi. Liu’utamme niistä toisen veden tummaan syliin ja asetumme itse kanootin penkeille istumaan. Valitsen takapenkin, sillä tällä kertaa minä haluan ohjailla kanootin suuntaa. Ympärillä kuuluu vain melan vaimea loiskahdus veteen, kun se särkee tyynen vedenpinnan ja työntää kanootin pehmeään liukuun. Melomme rahkasammalmättäiden välistä kapeaa […]