Millaista on meloa Varsinais-Suomen suurimman saaren ympäri? Kemiönsaaren kiertäjä nauttii 2 kansallispuistosta

? Lähtöpaikka kartalla.

Olin miettinyt kotisaareni Kemiönsaaren kiertoa kajakilla jo monena vuonna, mutta retket olivat aina vieneet minut ja retkiseurani ulkosaariston kauniinkaruille luodoille ja ulapan äärelle. Muistan vieläkin sen mahanpohjassa kutkuttavan tunteen, kun toukokuulle 2016 sattui sopiva 4 päivän vapaa, ja säätiedotuskin näytti sopivaa melontasäätä.

Aikaisemmin olin tehnyt yksin lähinnä päiväretkiä. Nyt melontakokemusta oli kertynyt sen verran, että olin päättänyt lähteä tälle hieman pidemmälle matkalle yksin. Pakkasin siis edeltävänä iltana ruuat, vedet, vaihtovaatteet ja leirielämään tarvittavat välineet valmiiksi noin 130 kilometrin matkaa ja 4 päivää varten.

Päivä 1: Taalintehdas – Stora Tjuvholmen, 38 km

Heräsin lähtöaamuna kukonlaulun aikaan, heitin tavarakassit pyörän selkään ja hurautin kajakkivajalle halki uinuvan Taalintehtaan ruukkikylän. Tavarat löysivät helposti paikkansa vielä uutuuttaan kiiltävän kajakin uumenista. Alla oli nyt grönlantilaistyylinen Seabird Qanik, jonka leikkisyyteen en ollut vielä tottunut. Se toi matkaan lisäjännitystä. Vedin ensimmäiset innokkaat melanvedot jo ennen seitsemää aamuauringon kultaamalla Falkofjärdenillä haahkojen kaakattaessa hyvää matkaa. Aikeena oli kiertää Kemiönsaaren pääsaari myötäpäivään.

Pian jo suuntasin kohti Purunpään jylhiä kallioita. Tällä kertaa en pysähtynyt Krogaruddenilla, joka on tunnettu keskiaikaisen kievarin paikkana. En jäänyt myöskään ihastelemaan suurta kaksoishiidenkirnua Jungfruholmenille, vaan jatkoin matkaa.

Sandönin kärki.

Muutaman metrin päässä tuhahti vedenpinnalle utelias harmaahylje. Toivotin sille ”god morgonit” ja meloin aamusta nautiskellen Sandönin saarelle. Suojainen sisäsaaristo muuttui kertaheitolla ulkosaariston avariksi maisemiksi. Aurinko paistoi taivaan täydeltä, ja mieli oli kepeä.

Sandönissä pidin ensimmäistä taukoa. Saari kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja on tunnettu pitkästä hiekkasärkästään. Saarella voi myös telttailla tulentekopaikan sekä kuivakäymälän läheisyydessä. Kirjasin vieraskirjaan käyntini – olin ollut saarella viimeksi marraskuun puolivälissä yhden yön melontaretkellä.

Sandönin saari ja kajakki.

Matka jatkui Höglandin saarelle, joka kuuluu myös Saaristomeren kansallispuistoon. Opettelin uuden kajakkini oikkuja pienessä myötäaallokossa, jonka 6 metrin tuuli oli onnistunut nostattamaan Gullkronan selälle. Ihmettelin saariston hiljaisuutta, sillä kesäaikaan viereisillä veneväylillä on matkaajia lähes taukoamatta – nyt en nähnyt koko päivänä yhtäkään venettä!

Höglandissa on helppo rantautua pohjoiseen avautuvaan lahteen, josta löytyy myös telttailupaikka, tulentekopaikka ja käymälä. Kiersin luontopolun, joka johdattaa niityltä kallion korkeuksissa kohoavalle näköalatornille, sieltä alas tunnelmalliseen tervaleppäkorpeen ja vie lopulta karuihin kalliometsiin. Saaren kesätyöntekijät, lampaat, eivät olleet vielä saapuneet saarelle perinnemaisemia hoitamaan.

Päivän kolmas etappi vei minut uusiin maisemiin, joissa en ollut ennen melonut. Olin lukenut vinkkinä Stora Tjuvholmenin saaresta, jolla moni meloja yöpyy jokamiehen oikeudella. Saari olikin erinomainen paikka: suhteellisen helppo ranta rantautua, ja metsän siimeksistä löytyi tasainen ja tuulelta suojassa oleva telttapaikka. Saarelle oli tehty myös nuotiopaikka. Vastuullisena retkeilijänä mietin, onko se tehty maanomistajan luvalla vai ilman. Itse valmistin ilta-ateriani retkikeittimellä; jättämättä jälkeäkään saarelle. Iltapulahduksen jälkeen kömmin lämpimän makuupussin uumeniin, ja nukahdin lähes välittömästi.

Päivä 2: Stora Tjuvholmen – Isoholma, 50 km

Pupiip!

Herätyskellona toimi meriharakan vihellys, ja aamukahvia keitellessä sain seurata näiden porkkanokkien tepastelua rannalla. Aamu oli yhtä aurinkoinen kuin edeltäväkin. Totesin taas kerran saman, minkä olin huomannut aikaisemminkin: teltassa nukkuu paremmin kuin sisätiloissa!

Vain aavistuksenomainen tuulenvire värisytti vedenpintaa, kun lähdin melomaan Santasaaren ympäri. Edessä oli ulkosaariston avonaisuuteen tottuneelle melojalle retken tylsin etappi, mutta päätin ottaa osuuden haasteena, miten jaksaisin meloa pidempää päivämatkaa. Tosin kaakosta puhaltava tuulenvire voimistui nopeasti 7 metriin, mikä tiesi koko päiväksi sivuvastaiseen puskemista. Santasaaren jälkeen rannat muuttuivat kesämökkien ja ruovikon valtaamiksi.

Rungonsalmen silta.

Olin suunnitellut lounastaukoa Rungonsalmen sillan jälkeen. Saaret osoittautuivat kuitenkin hankaliksi: rannat olivat liian jyrkkiä tai ruovikkoisia tai niillä oli kesämökkejä. Länsmansholmen vaikutti kertomusten ja kartan perusteella lupaavalta, mutta sen oli kansoittanut lokkiyhdyskunta, enkä halunnut häiritä pesimärauhaa. Energia alkoi olla lopussa, joten nautin kajakin päiväluukussa olevaa hiukopalaa kajakissa istuen. Lopulta meloin lähes 6 tuntia ja yli 30 kilometriä tuulen pistäessä vastaan, ennen kuin nousin maihin pitämään oikeaa lounastaukoa.

Reitti kaartui seuraavalla etapilla koilliseen. Se helpotti matkan tekoa. Angelniemen puinen kirkko pilkisti iloisen punaisena metsän keskeltä. Kokkilan lossin kohdalla huomasin tulleeni täysin tyveen, ja yllättäen oli tukahduttavan kuumaa. Kastelin ahkerasti kuivapukuani, jotta en saisi lämpöhalvausta. Tuuletonta aluetta kesti aina seuraavalle taukopaikalle, Mäntysaarelle, saakka. Jylhien rantojen vuoksi saarella ei ole kovin hyviä rantautumispaikkoja, mutta kävin maissa tutustumassa saarella olevaan luolaan. Mäntysaaren jälkeen jatkoin tutustumismatkaa läheiseen Kaisaareen, joka on Salon kaupungin virkistysalue laavuineen ja nuotiopaikkoineen.

Vaikka päivä oli jo pitkällä, ja edessä olisi vastatuuleen puskemista, päätin jatkaa vielä Isoholman saareen Teijon kansallispuistoon. Etsin kevyempiä reittejä niemenkärjistä suojaa hakien, sillä olin päätynyt varsinaiseen tuulitunneliin. Kehossa tuntuivat jo päivän rasitukset. Sain kajakin hilattua Isoholman kivikkorannalle saaren pohjoiskärkeen. Saavuin niin ääneti maihin, että säikäytin laavulla tulistelevat miehet.

Pystytin teltan kalliolle, vaihdoin kuivapuvun ja melontatossut saappaisiin ja retkivaatteisiin. Lähdin pitkän päivän päätteeksi iltaretkelle saaren ympäri kulkevaa merkittyä polkua pitkin. Polku johdatti saaren myös eteläkärjen tulipaikalle, jonne olisi ollut hankala rantautua kajakilla kivikkoisuuden vuoksi.

Kävely tuntui hyvältä koko päivän istumisen jälkeen. Ilta-aurinko siivilöityi käkkyräisten tervaleppien lomitse saniaisten peittämälle polulle ja sai aikaan taianomaisen tunnelman. Teltalle palattuani toistin tutut rutiinit: pulahdus meriveteen, puhdasta vaatetta ylle, lämmintä iltapalaa ja unten maille.

Teijon Isoholma.

Päivä 3: Isoholma – Taalintehdas, 58 km

Aamu valkeni harmaana ja värittömänä – sadunomaisen utuisena. Tuuli oli puhkunut yön aikana itsensä väsyksiin. Meri lepäsi tyynenä. Lintujen huumaava kevätkonsertti oli käynnissä sateen uhasta huolimatta.

Aamutoimet olivat ripeät, ja hiippailin kajakille tavaroineni laavulla yöpyneiden miesten vielä nukkuessa. Aamun saattelemana ylitseni virtasi kymmeniä hanhiparvien ketjuja äänekkään kaakatuksen saattelemana.

Strömman kanavassa suuntasin vanhan museosillan ali, sillä halusin nähdä kanavan puutaloidyllin mereltä käsin. Nautin uusista maisemista, jotka avartuivat vähitellen. Kiepsautin linnustollisesti arvokkaiden Sjölaxvikenin lietteiden editse ja ihailin rannan perinnemaisemia. Förbyn jälkeen rantauduin tauolle, mutta vain hetkeksi, sillä taivas alkoi viskoa vettä niskaan. Sateessa on mukavampi meloa, kuin värjötellä rannalla. Pääsin vihdoin Klobbfjärdenin selälle ja päätin kiertää hieman etelämpänä avautuvien saariryhmien kautta. Puikkelehdin välillä ahtaisiin saarten väliin silläkin uhalla, että ne olisivat ummessa. Sateen tauotessa pidin pitempää taukoa.

Strömman kanavan museosilta

Olin aikataulusta edellä ja tarkistin seuraavan päivän säätiedotuksen. Se lupasi lisää vesisadetta ja lisäksi kovenevaa tuulta. Vaikka sade ei melontaa haittaa, vaan sateesta harmaan maiseman tunnelma on mielestäni erityisen kaunis ja rauhoittava, päätin kuitenkin meloa siltä istumalta suoraan kotirantaan.

Summittainen reittikartta:

Loppumatka olikin päivämelonnoilta varsin tuttuja reittejä saarten sokkeloissa. Kotirantaan päästessä totesin, että retken parasta antia itselle olivat normaalia pitemmät päivämatkat, Teijon Isoholman iltatunnelma ja tietenkin Saaristomeren kansallispuiston ulkosaariston upeat maisemat. Ja etenkin se tunne, että olin taittanut tämän matkan etuajassa omin lihasvoimin, eikä kertaakaan ollut tullut epävarmuuden tunnetta yksin uudella kajakilla matkatessa. Kilometrejäkin kertyi laskettua enemmän, kun suorin merireitti ei aina houkutellut.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.