Tag Archive for: saaristo

Nauvon saaristossa kevättä etsimässä

Varsinais-Suomen alueella tuntuisi olevan jo kevättä rinnassa. Saaristomerellä on kuitenkin kevät aina ensimmäisenä ja päätimme etsiä Nauvon suunnilta uuden kävelyreitin. Nauvo kuuluu nykyään Paraisten kaupunkiin ja kaupungin sivuille olikin tullut muutama uusi vaellusreitti. Valitsimme Nauvon vaelluskartta 4:n ja sen noin 4 kilometriä pitkän ”vaellusreitin”. Nauvoon on aina mukava mennä. Parainen on Kaskisten lisäksi Suomen ainoa […]

Kirjaesittelyssä: Aarresaaret – Helsingin saariston uskomaton luonto

Helsingin saaristo. Mitä tunteita se Sinussa herättää? Itse olen kasvanut Turun saariston välittömän vaikutuksen alaisena Salossa. Olen kolunnut Houtskarin rantoja jokaisen lapsuudenkesäni jokaisena viikonloppuna, iloinnut merituulesta, rannoilta löytyvistä aarteista, eläinten tarkkailusta ja sileän kallion tunteesta paljaiden jalkojen alla. Helsingin saaristoa tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksikin vasta aikuisiällä. Se oli minulle vieras maailma, ja niinpä olin täydellinen […]

Hietasalo, Hämeenlinna

Hämeen virkistysalueyhdistys ylläpitää lukuisia virkistysalueita eri puolilla Hämettä. Osa kohteista on maitse tavoitettavissa, osa taas sijaitsee saarissa. Yksi suurimmista saarikohteista on Hietasalon virkistysalue Hämeenlinnan Lammin Kuohijärvellä. Yli peninkulmaisen järven puolivälissä sijaitsevaan virkistysalueeseen kuuluu toistakymmentä saarta, joista suurin on liki puolitoista kilometriä pitkä Hietasalon saari. Hietasaloon pääsee helpoiten Kuohijärven länsirannalla sijaitsevalta veneenlaskupaikalta. Puolikilometrisen salmen yli hiihtää […]

Talvinen Nokian Saaristo

Tampereen seutu on siitä mukava, että vaikka sen väkiluku on yli 300 000 asukasta, niin asutus on melko keskittynyttä. Tästä seuraa, että kaupungin lähimaastoista löytyy myös useita asumattomia metsäalueita, jotka soveltuvat mainiosti ulkoiluun. Yksi suurimmista löytyy kaupungin länsipuolelta, Nokian ja Ylöjärven väliseltä metsäiseltä ylänköseudulta. Nokian Saaristo eli Kaakkurilampien alue sijaitsee noin 15 kilometriä Tampereen rautatieasemalta […]

Munkvikenin luontopolku, Parainen

Lauantaina 14. marraskuuta suuntana oli Parainen ja siellä Munkvikenin luontopolku. En ollut Munkvikenistä aikaisemmin kuullutkaan. Valtavasti luontokohteita kierrellyt Harri Nato Leino oli penkonut paikan jostain esille. Mukana matkassa oli myös Jaska Vartija. Pienen hakemisen jälkeen löysimme luontopolun alun Tennbyn elintarvikekaupan takaa. Kerrostaloalue sijaitsee kivenheiton päässä Paraisten keskustasta. Kahden kilometrin mittaisen luontopolun varrella on rasteja, joiden tulkitsin olevan lähinnä […]

Kun paratiisi riisuu – saariston syksyssä viipyilyä

Se on kuin olisi samaan aikaan ulkomailla ja Suomessa. Oikeastaan siinä kohtaavat molempien hyvät puolet. Ehkäpä siksi olen niin tykästynyt Ahvenanmaahan. Tähän mennessä olen nähnyt merellisimmän maakuntamme aina joko keväällä tai kesällä. Nyt kahdeksannella reissulla oli viimein korjata puute ja katsastaa, miltä Oolannin syksy näyttäisi. Reissu starttasi maanantai-iltapäivällä punaisella laivalla harmaasta Helsingistä. Mariella ei pettänyt […]

Stora Halsön saarella maailmanympäriveneellä

Aiski hankki ison, 42-jalkaisen teräsrunkoisen purjeveneen jo 5 vuotta sitten, merkittävänä osana vielä isompaa suunnitelmaansa lähteä purjehtimaan ympäri maailman, omaisuutensa myyden ja ilman suunnitelmaa mistään takaisin palaamisesta. Syksyllä Aiski kutsui meidät koko päivän veneretkelle Stora Halsön saareen saunomaan. Aamuyhdeksän maissa tapasimme Kirkkonummen Kantvikin venesatamassa, missä kannoimme Jonen kanssa kassimme veneeseen ja ryhdyimme välittömästi valmistautumaan lähtöön, me […]

Soiva kivi ja muita Nötön saaren ihmeitä, Parainen

Saaristomeren kansallispuistosta löytyy monta toinen toistaan kauniimpaa asuttua ja asumatonta saarta. Marraskuussa 2014 vierailin Nötöllä, joka on yksi suurimmista ja talonpoikaissaarena erityislaatuinen ulkosaaristossa. Kulttuurihistoriallisesti arvokas kyläkokonaisuus koostuu vanhoista tiloista, satamaa hallitsevista tuulimyllystä ja kyläkaupasta, nykyisin kyläyhdistyksen kesäkahvilana toimivasta kansakoulusta ja jo vuonna 1757 käyttöön vihitystä kappelista. Pysyviä asukkaita saarella on nykyisin kuusi, mutta kesäkautena mökkiläisiä […]

Pampskatan, Porkkala

Kirkkonummen kunnan virkistysalueella aivan Porkkalanniemen kärjessä on tullut käytyä erilaisilla retkillä aivan likilaskuisen monta kertaa vuosien saatossa. Niiden retkien perusteella olisin voinut vaikka mimmoiset tarinat ja retkioppaat kirjoittaa, mutta päädyin kuitenkin lähtemään sinne yhdelle erityiselle retkelle aivan tämän jutun kirjoittamista varten. Jotta saan käveltyä siellä yhden passelin mittaisen lenkin, jolle osuu sopiva määrä hienoja paikkoja, saan siitä GPS-lokin ja […]

Vetokannas, Porkkala

Yksi kotikuntani Kirkkonummen monista upeista luontopiirteistä ovat Suomenlahden meren rannat, ja niissäkin vielä oikein erityisinä kauas Suomenlahteen työntyvät niemet Porkkalanniemi ja Upinniemi. Ne ovat aivan ainutlaatuisia koko maammekin mittakaavassa. Kun suurimmat osat Upinniemestä ovat suljettua sotilasaluetta, ei siellä pääse aivan niin laajalti retkeilyä harrastamaan. Mutta Porkkalanniemi onkin sitten todellinen aarreaitta ulkoilijalle! Minä jätin pitkään Porkkalan […]