Merikarvian hengästyttävän upealla Ouraluodolla yhdistyvät luonto, historia sekä Kauniit ja Rohkeat

Merikarvialla, Selkämeren syleilyssä, on Ouran saaristo, lukemattomien pienten ja vähän isompien karien ja luotojen ryydittämä merialue. Se poikkeaa ainakin minun mielestäni maisemallisesti melkein kaikista muista Suomen saaristoista, ennen kaikkea juuri tuon karien ja luotojen määrällä, mutta myös moni-ilmeisen luontonsa puolesta.

Ouraluoto on osa Selkämeren kansallispuistoa, ja sitä ylläpitää Merikarvian kunta yhteistyössä yleisenä virkistysalueena. Edellä olevasta Ouran saariston linkistä pääsee tutustumaan seikkaperäisempään selostukseen alueesta.

Merikarvia sijaitsee länsirannikollamme muun muassa Porin, Kristiinankaupungin ja Pomarkun naapurissa. Reilun 3 000 asukkaan pienellä rannikkokunnalla on pitkä historia. Asutusta alueella on tutkitusti ollut jo lähes 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja elinkeinoelämä on pohjautunut aikojen saatossa niin kalastukseen kuin teollisuuteen. Historiallisella Merikarvialla on toiminut 1800–1900-luvuilla muun muassa lukuisia kalansavustamoja ja sahoja, sekä tietysti monta laivanrakentamoa, joilta tilattiin isoja ja pieniä aluksia pääasiassa Turkuun ja Uuteenkaupunkiin.

Kalastukseen liittyy myös alla oleva kertomus, joka johdattelee toivon mukaan lukijan mielikuvituksen aikaan, jolloin hyvät tarinat olivat melkein yhtä tärkeitä kuin hyvät kalansaaliit.

Eräänä synkkänä yönä yhdessä kalastussaunassa oli taasen joukko kalastajia kokoontunut viettämään yötä laskettuaan verkkonsa saalista pyytämään. Keskiyön hetkinä saunan ovi aukeaa hiljaa, ja joku kysyy matalalla suolaisen merituulen karhentamalla äänellä: ”Kerinkö mä?” Unenpöpperössä kukaan miehistä ei oikein älyä vastata mitään, kunnes taas vähän ajan kuluttua kuuluu uudestaan: ”Kerinkö mä?” Miehet havahtuvat nyt paremmin ääneen, mutta eivät uskalla sanoa mitään tietäessään, että ainakaan kukaan heistä ei ole kysymystä esittänyt. Tästä taas kotvasen päästä kuuluu jo kärsimättömämmin: ”No joko mä ny kerin?!” Silloin yksi kalastajista tiuskaisee rohkeasti: ”No keri sitten, jos kerran niin mieles teköö!” Kyseleminen rauhoittui siltä yöltä, ja miehet saivat vaivoin nukuttua aamuun asti. Kun he sitten heräsivät ja läksivät verkkojansa katsomaan, meressä ei ollutkaan yhden yhtä verkkoa – ainoastaan pari suurta lankakerää seipään nokassa. (lainaus Hämeenlinnan alakouluseminaari, Sylvi Myllyrinne 5863.1937. Kertoja Nelly Käki, 22 vuotta, Merikarvia.)

Matka Ouraluodolle

Vesituhnuisen maanantaiaamun ja -iltapäivän jälkeen odotukseni eivät olleet hirvittävän korkealla, olihan yhtenä reissun tarkoituksena yrittää saada hyviä kuvia Ouraluodolta ja vieläpä napata laskevan auringon säteet kameran kennolle. Vaan eipä mitään, sää alkoikin seljetä Merikarvian Krookkaan saavuttuani yhdessä paikkakunnalta kotoisin olevan Noora-Mari Iisakkalan ja Merikarvian kunnan kehittämispäällikön Aki Ruotsalan kanssa. Meitä tuli noutamaan Ouraluodolle tilauksesta liikennöivän ja muitakin palveluja tarjoavan S/S Norrgrund Oy:n Ilkka Varjonen veneellään.

Norrgrundin veneellä matka joutuu.

Norrgrundin veneellä matka joutuu.

Matkalla saimme ihastella saariston upeita näkymiä ja pidellä samalla tiukasti kiinni hatuistamme. Kyyti oli vauhdista huolimatta yllättävän tasaista, johtuen suurimmalta osin kohtalaisen tuulettomasta säästä. Merellä näytti olevan liikkeellä lisäksemme muutamia purjeveneitä, mutta muuten oli liikenteen puolesta hiljaista.

Aurinko kävi paistamaan enemmän ja enemmän, joten toiveet hyvästä kuvauskelistä kasvoivat sitä mukaa, kun veneemme halkoi aaltoja kohti Ouraluotoa.

Ensimmäisenä huomion Ouran saaristoon saapuvilla yleensä kiinnittää niin sanottu Ouran pooki, tunnusmajakka, joka on ohjannut 1800-luvun puolivälistä saakka merenkulkijoita kohti Merikarvian satamaa. Sana pooki tulee ruotsin kielen sanasta båk, eli merimerkki. Maisemasta selvästi erottuva pyramidin muotoinen rakennelma timantti päässään huomattiin helpommin, ja sen suunta laivaan nähden voitiin tarkemmin määrittää, koska yksi sen kyljistä on maalattu valkoiseksi.

Ouran pookin jälkeen väylällä Ouraluotoa lähestyessämme ilmestyi näkyviin luodon tunnusmerkiksi muodostunut korkea luotsitupa. Vuodesta 1851 vuoteen 1968 luodolla toimi luotsilaitos, jonka luotsit asuivat luotsituvassa ja lähtivät sieltä tarvittaessa luotsaamaan laivoja turvallisesti määränpäähänsä läpi karikkoisten vesien. Sen jälkeen luoto oli Rajavartiolaitoksen tukikohtana 30 vuoden ajan, kunnes Merikarvian kunta osti paikan 2000-luvun alussa.

Ouraluodolla on nykyisin vuokrattavia majoitus-, kokous- ja saunatiloja, mutta sinne voi tulla muutenkin yöpymään vapaasti joko venesuulissa tai pienenpienellä telttapaikalla. Tietysti myös omassa veneessä yöpyminen onnistuu, mutta laituritilaa ei ole määrättömästi.

Luotsitupa odottaa kutsuvasti. Näkyvissä ovat myös venesuuli ja pari ulkohuussia.

Luotsitupa odottaa kutsuvasti. Näkyvissä ovat myös venesuuli, Ryssänkasarmi ja pari ulkohuussia.

Maihinnousu Ouraluodolle

Meriretket ovat mielenkiintoisia läpi kesän, sillä kasvillisuuden väri vaihtelee kesän mittaan. Juhannuksen seutuun saaristossa kukkivat punaiset ruusut, heinäkuussa vaaleanpunaiset horsmat ja keltaiset pietaryrtit. Tyrnimarjojen kypsyessä syyskuussa saaret värjäytyvät oranssiksi — Ouran kivinen kauneus ja luonnon monimuotoisuus ottaa ja vie mukanaan. Polku on mutkikas, teräväsärmäiset kivet pistävät esiin ja sieltä täällä käkkäräisen puun ja pensaan juuristo risteilee polulla. Aivan polun vieressä on piikikäs tyrnipensas, josta poimimme maistiaiset suuhumme.
(lainaukset Marjo Vallin [myöh. MV] pro gradu -tutkielmasta Eletty, koettu ja muisteltu Selkämeri)

Rauhoittavan tunnelman aistii välittömästi viimeistään astuttuaan veneestä rannalle, sillä vihreiden katajien, tyrnipensaiden ja mäntyjen katveessa punaisiksi maalatut rakennukset ovat kuin puolukoita varvikossa tai vasta kypsyneitä mansikoita mansikanlehtien suojissa.

Luodolle on rakennettu kulkureiteille pitkospuut, jotka suolainen meri-ilmasto on ahavoittanut. Pitkospuita pitkin on kuitenkin monessa paikassa välttämättömyys liikkua niin oman turvallisuutensa vuoksi, kuin alueen herkän luonnon säästämiseksi.

Laiturilta suuntaamme yhden yön retkeen suhteutettuna hirvittävän tavaramäärän kanssa kohti luotsitupaa, jonka edustalla olevissa kivissä näkyvät entisaikain luotsien nimet vuosilukuineen.

Nimikivet voivat jäädä helposti huomaamatta.

Nimikivet voivat jäädä helposti huomaamatta.

Luotsitupa ja Ryssänkasarmi

Muodoltaan kantti kertaa kantti -luotsitupa on kolmikerroksinen. Alimmassa kerroksessa on nykyään yhteinen kokoontumis- ja ruokailutila kaasukeittimineen ja tiskausmahdollisuuksineen. Toisessa kerroksessa sijaitsevat osa majoitustiloista, ja kolmannessa kerroksessa on pienen huoneen lisäksi erittäin viihtyisä oleskeluhuone, josta näkee mahtavasti ympärilleen lähelle ja kauas. Huoneessa on myös paljon paikan historiasta kertovia kuvia, joiden katseluun kannattaa käyttää tovi maisemien katselemisen lisäksi.

Luotsiaseman yläkerran ikkunasta näkyvässä Ryssänkasarmissa on myös majoitustilaa.

Luotsiaseman yläkerran ikkunasta näkyvässä Ryssänkasarmissa on myös majoitustilaa.

Valitsimme luotsituvasta omat yösijamme ja kävimme sen jälkeen tutustumaan tarkemmin paikkaan, joka todellakin huokui entisaikojen tunnelmaa – olletikin, että esimerkiksi luotsitupa on rakennettu uudestaan alkuperäisen tilalle.

Ouraluodolta on myös poistunut rakennelmia, kuten niin sanottu Ryssäntorni, joka Merikarviaseura ry:n tekemän Ouraluodon Historiikin mukaan toimi venäläisten sotilaiden vartiopaikkana. Ryssänkasarmi, joka vuosisadan alkupuolella toimi venäläisten sotilaiden majoituspaikkana, majoittaa nykyään luodolle saapuvia matkailijoita. Kasarmirakennus on rakennettu vuonna 1916, ja vartiotornin rakennusajaksi on arveltu suurin piirtein samoja aikoja.

Tyylikkäästi harmaantuneita pitkospuita (jotka ovat muuten märkinä melko liukkaita) pitkin pääsee kaikkiin olennaisiin paikkoihin luodolla.

Tyylikkäästi harmaantuneita pitkospuita (jotka ovat muuten märkinä melko liukkaita) pitkin pääsee kaikkiin olennaisiin paikkoihin luodolla.

Ouraluodon hotellit, saunat ja taukopaikat

Kaksi luotsia oli saanut ohjattua laivan ulos Merikarvian väylältä, ja ylimääräisenä palkkana he olivat saaneet jaettavakseen viinapullon. Tissuteltuaan aikansa sitä kasarmissa luotsivanhin oli kehottanut heitä siirtymään muualle juominkeihinsa. Miehet ottivat veneen ja soutivat suurelle tasaiselle lohkareelle rannan tuntumassa. Siellä juhlat sitten kestivät jonkun aikaa, ja sitä jo ihmeteltiinkin ja huudettiin heitä sieltä pois. Tähän toinen miehistä vastasi: ”Ei me mihinkään vielä tulla, me ollaan nyt täällä Hotellissa!” Eikä siinä sitten enää mitään huudeltukaan, kun oli selvitetty asian todellinen laita: Hotellissahan tarjoiltiin aina valomerkkiin asti!
(lainaus Ouraluodon Historiikista)

Tavanomaisten – ja ei niin tavanomaisten – hotelli Helpotusten lisäksi Ouraluodolla sijaitsee siis Hotellikivi. Kiven kyljessä näkyy edelleen teksti Hotelli, ja kuten edellinen kertomus osoittaa, kyseinen kivi oli tavallaan ”ei kenenkään aluetta”, jolla luodolla tiukaksikin muodostuneet asenne ja määräykset alkoholin käyttöön eivät olleet voimassa.

Tässä hotellissa sai nauttia alkomahoolia valomerkkiin asti.

Tässä hotellissa sai nauttia alkomahoolia valomerkkiin asti.

Ouraluodon varmasti mukavimmat paikat lienevät saunat (uusi ja vanha), uimaranta laitureineen sekä grillitupa. Saunat lämmitetään tilauksesta, mutta uimarannalla ja grillituvassa voi oleskella vapaasti. Meidän iltaohjelmaamme kuuluivat luonnollisesti niin ruokailu grillituvassa, saunominen ja uiminen. Eväiksemme olimme valinneet uusia perunoita, paikallista katajanmarjasilakkaa, kurkkusalaattia ja Vanha-Heikkilän majatalon emännän tekemää luomuruisleipää.

Ruoka maistui, kivaa oli ja sää oli loistava. Noora-Mari ja Aki syömässä tyytyväisinä.

Ruoka maistui, kivaa oli ja sää oli loistava. Noora-Mari ja Aki syömässä tyytyväisinä. Kaukana vasemmalla näkyy luotsitupa, oikealla puolestaan grillitupa.

Retki ilman nokipannukahvia on kuin aitta ilman emäntää...vai mitenkä se meni

Nokipannukaffet ja tuore mantelikranssi kruunasivat ruokailuhetkemme.

Merituuli helli meitä yhdessä laskevan auringon kanssa, eikä mihinkään ollut kiire. Kiireettömästi tällaiseen paikkaan pitäisikin tulla, ja varsinkin luonnosta, linnuista ja kasveista kiinnostuneelle sekä valokuvauksen kanssa touhuavalle yhden yön yli reissu ei riitä alkuunkaan. Kun osaa nauttia pienistäkin hetkistä upeissa maisemissa ja luonnon rauhassa, lyhyempikin aika riittää.

Ruokailun jälkeen olikin sitten vuorossa sauna.

Uuden saunan yhteydessä on myös takkatupa ja rannassa uusi laituri. Pesuveden voi pumpata kaivosta.

Uuden saunan yhteydessä on myös takkatupa ja rannassa uusi laituri. Pesuveden voi pumpata kaivosta.

Illan hämärtyessä

Aurinko oli jo päättämässä päivän kierrostaan taivaalla, ja lähestyvä keskiyön hetki alkoi tuntua myös viileämpänä tuulenvireenä. Joutsenet, jotka olivat päivällä opastaneet poikasiaan ruoan etsinnän saloihin, olivat ottaneet ne selkäänsä nukkumaan. Seurasimme haltioituneina, kuinka joutsenpariskunta hiljalleen tanssi kesäillan valssia keskenään pyörien ympäri samanaikaisesti ensin vasempaan, sitten oikeaan, lipuen hetkeksi kauemmaksi toisistaan ja tullen pian taas siivenkärjen etäisyydelle kumppanistaan. Rakkaudentäyteisempää näkyä en osaa heti kuvitella.

Saunapuhtaina ja päivän omista kiireistämme jokseenkin väsyneinä kipusimme luotsituvan rappusia huoneeseemme ja otimme esiin mukanamme olleet kirjat, joiden kansien välistä löytyisi muun muassa kummitusjuttuja. Nehän kuuluvat tällaiseen syrjäiseen paikkaan ilman muuta luettavaksi nimenomaan kynttilän tai öljylampun valossa. Luotsituvalla ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tihrustaa niiden turvin, vaan paikasta löytyy aurinkosähköllä toimiva valaistus. Sitä emme halunneet hyödyntää juuri kyseisellä hetkellä.

Noora-Mari lukemassa kirjaa, josta selviää mm. että Merikarvia on ollut merkittävä silakan- ja hylkeenpyynnin paikka.

Noora-Mari lukemassa kirjaa, josta selviää muun muassa että Merikarvia on ollut merkittävä silakan- ja hylkeenpyynnin paikka.

Alueen historian kattava läpikäyminen tässä yhteydessä on mahdotonta, mutta mikäli se kiinnostaa, luettavaksi voi valita esimerkiksi aiemmin mainitsemani Ouraluodon historiikin tai teoksen nimeltä Rantahuoneita ja Rääkipaatteja, joka on myös Merikarviaseuran toimittama. Historiaknoppitietoutta on toki hyvä ammentaa myös, mutta itse pidän erityisesti vanhoista tarinoista, joista tässä lyhyt sellainen. Se tosin on peräisin Lumijoelta, mutta voisi sopia hyvin myös Merikarviaan. Tulisikohan tämän jälkeen unta ollenkaan:

Laiva oli joutunut haaksirikkoon ja sen kapteeni ja kaikki paitsi yksi merimiehistä olivat hukkuneet. Saarelle pelastautunut merimies tapasi saaressa erään ukon, joka oli juuri keittämässä jotakin nuotiolla. Ukko pyysi merimiestä pitämään huolta nuotiosta sillä aikaa, kun hän itse kävisi jossakin asioilla. Ukko kielsi merimiestä katsomasta kattilaan, mutta uteliaana miehenä hän kuitenkin vilkaisi nopeasti, mitä siellä kannen alla kiehui. Siellä vilahti haaksirikkoon joutuneen kapteenin pää. Säikähdyksen jälkeen merimies kuitenkin alkoi kohennella tulta palamaan paremmin, koska kuollut kapteeni oli ollut ilkeä mies. Ukko palasi takaisin, mutta ei torunutkaan merimiestä vaan oli tyytyväinen, että hän oli pitänyt tulta hyvin yllä, kuten oli pyydettykin. Kattila olikin ollut helvetin kattila, ja ukko itse piru. (lainaus teoksesta Myytillisiä Tarinoita)

Vuorokausi olikin jo vaihtunut ja kello näytti aamukahta. Nukkumaankin piti päästä, sillä herätys oli kuudelta ja Norrgrundin Ilkka tulisi meitä hakemaan pois luodolta. Hän oli poistunut keskuudestamme iltakahvien jälkeen eikä jäänyt yöksi. Palasi siis kuitenkin aamusta pirteänä viemään meidät takaisin mantereelle.

Ne Kauniit ja Rohkeat

Jos joku on malttanut pysyä matkassa tähän asti, hän on jäänyt vieläkin vaille selitystä sille, mitä ihmettä ”Kaunareilla” on Ouraluodon kanssa. Vanhan historian lisäksi paikasta on hieman uudempaakin tarinaa kerrottavana, eikä tarvitse matkata kuin 90-luvulle, jolloin ikisarja Kauniit ja Rohkeat oli kuuminta hottia. Silloinhan Suomeen piti saada monenlaisia maailmantähtiä lyhyellekin vierailulle kansan ihmeteltäväksi, ja myös kyseisessä sarjassa Brooke Logania näyttelevä Katherine Kelly Lang tuli visiitille Suomeen ja yllättäen käymään myös Ouraluodolle.

Se kuuluisa "Logan Place".

Se kuuluisa ”Logan Place”.

Ouraluodolla ei ole vesivessaa, vaan ihan tavallisia ulkohuusseja. Oli kuuluisa näyttelijä tai ei, niin jos luonto kutsuu, paikan kanssa ei voi kursailla. Silloin Ouraluodolla oli todella kansainvälinen meininki. Kuriositeetti tämäkin.

Kokonaisuudessaan valloittava kokemus

Pelkästään vesi- ja muita lintuja ihastellessa vierähtäisi tovi jos toinenkin, ja merimaisemia taas ei kyllästy katselemaan milloinkaan. Illalla vallitsee tyynellä säällä lähes täydellinen hiljaisuus kalliolla lepäilevien haahkojen kaakatusta lukuun ottamatta, täysin hiljaista ei tule kesäyönä milloinkaan. Aamulla lokit, haahkat ja kivitaskut pitivät huolta saaren äänimaailman luomisesta, ja aamuaurinko valaisi luodon ja sen rakennukset taas aivan eri tavalla kuin illalla. Kesäaikaan, ja silloin kun aurinko ei käytännössä laske ollenkaan tai ehtii juuri ja juuri poiketa taivaanrannan takana, täällä pitäisi pysytellä hereillä kellon ympäri pelkästään valon vaihtelut ja varjojen vaelluksen kokeakseen. Merikarvialle suuntaavan kannattaisikin ottaa yhdeksi käyntikohteekseen juuri tällainen paikka.

Voiko olla autereisempaa näkyä kuin peilityyni meri. Kalliot ovat jo aamusta lämpimiä. Ilma huokuu kesän auvoisuutta, mutta on samalla raikas, mereltä tuoksuva. Kiireetön mieli lepää, aistit avautuvat, kiitollisuus valtaa ihmisen.

Kirjoita Selkämeren merkityksestä elämässäsi

Kirjoita merestä elämässäsi

Kirjoita elämästä

Elämästä

(lainaukset toim. MV)

PAIKKA KARTALLA

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6868595  E 201848

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.