Talvinen Nokian Saaristo

Tampereen seutu on siitä mukava, että vaikka sen väkiluku on yli 300 000 asukasta, niin asutus on melko keskittynyttä. Tästä seuraa, että kaupungin lähimaastoista löytyy myös useita asumattomia metsäalueita, jotka soveltuvat mainiosti ulkoiluun.

Yksi suurimmista löytyy kaupungin länsipuolelta, Nokian ja Ylöjärven väliseltä metsäiseltä ylänköseudulta.

Luminen Porrasjärven jää ei taida vielä kantaa pilkkimiestäkään.

Luminen Porrasjärven jää ei taida vielä kantaa pilkkimiestäkään.

Nokian Saaristo eli Kaakkurilampien alue sijaitsee noin 15 kilometriä Tampereen rautatieasemalta länteen, Nokian kirkonkylän ja Porintien pohjoispuolella. Se on kooltaan noin 6 x 3 kilometriä ja koostuu kahdeksasta erisuuruisesta alueesta, jotka yhdessä muodostavat Kaakkurilampien Natura-alueen.

Aluerajausten sisältä löytyy laskujeni mukaan ainakin 22 eri kokoista järveä tai lampea. Lammet muodostavat rikkonaisen ketjun, joka ainakin kartalta katsottuna näyttäisi muodostavan varsin mukavannäköisen metsämelontakohteen.

Paikoin maisemat ovat kuin Lapista tai Saimaalta. Komeaa.

Paikoin maisemat ovat kuin Lapista tai Saimaalta. Komeaa.

Alueella on lukuisia polkuja ja siellä täällä kulkee myös metsäteitä. Retkeilijöitä ja ulkoilijoita palvelevia rakenteita ovat Koralliriutan laavu ja Kivikeskun tulipaikat. Alue on helposti tavoitettavissa Nokian kirkonkylältä päin tulevalta tieltä käsin.

Saariston nimi taitaa liittyä alueen kalliosaarekkeisiin. Maasto on vaihtelevaa, kumpuilevaa moreenimaastoa, jota elävöittavät vesistöt ja kalliosaarekkeet. Paikalliset korkeuserot ovat parin, kolmenkymmenen metrin luokkaa, ja paikoin maisemia pääsee ihailemaan hieman ylempääkin.

Tampereen seudun korkeusmallista näkee, että alue on yksi  seudun korkeimmista, ylänköseutua siis. Vesistöjen pinnankorkeudet vaihtelevat noin 140 ja 160 metrin välillä, mikä näkyy myös ympäröivässä maisemassa: rannat ovat karuja ja enemmän tai vähemmän lappilaisen näköisiä.

Maanmittauslaitoksen korkeusmalli Tampereen seudulta. Saaristo on paikallinen ylänköalue. Lähde: GTK Active Map Explorer

Maanmittauslaitoksen korkeusmalli Tampereen seudulta. Saaristo on paikallinen ylänköalue. Lähde: GTK Active Map Explorer

Eräänä joulukuisena alkutalven päivänä sää oli sopiva, maassa hieman lunta ja leppoisa pikkupakkanen. Oiva ulkoilusää siis, niinpä pakkasin eväät reppuun ja suuntasin Nokialle, ensikäynnille Saaristoon.

Olin bongannut alueen kartalta melko pian Tampereelle muutettuani, mutta en ollut ehtinyt siihen vielä tarkemmin tutustumaan. Ensikäynnin perusteella paikka on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen, juuri sopiva lähiretkikohde lyhyempiin ja miksei vähän pidempiinkin retkiin.

Näinkin lähellä kaupunkia sijaitsevaksi paikaksi alue oli yllättävän hiljainen, liikenteen melua ei juuri kuulunut, eikä kyllä näkynyt juuri muita kulkijoitakaan. Jalanjälkiä tuoreessa hangessa toki joillain polunpätkillä näkyi, mutta pitkät pätkät astelin lumen peittämiä polkuja.

Kalliojärven koillispään maisemia. Alueen ylänköluonne käy varsin selväksi.

Kalliojärven koillispään maisemia. Alueen ylänköluonne käy varsin selväksi.

Virallisille tulistelupaikoille asti en ennen pimeää ehtinyt, joten keittelin lounaan Kalliojärven rantamaisemissa. Pimenevässä illassa hipsin Saariston komeita kalliomaita ja lohkareikkoja kierrellen takaisin kohti Heinijärveä, josta liikkeelle lähdin.

Nokian Saaristo ja sen ympäristö on suosittu ulkoilupaikka, jonka kävijöistä suurin osa on päiväkävijöitä. Alueella risteilee kattava polkuverkosto, joka pysyy laajalti jalankulkukelpoisena ympäri vuoden. Talvella osan alueen reiteistä valtaavat hiihtäjät, mutta alueella liikkuu myös lumikenkäilijöitä, koiranulkoiluttajia ja lenkkeilijöitä. Kesällä alueen järvet kelpaavat mainiosti melontaretkikohteiksi: kanootista alue näyttäytyy erämaisempana kuin onkaan. Vaikka alue on pieni, oma rauha on tallatuimmilta poluilta vähän sivummas suuntaamalla helppo löytää.

Juttu julkaistu alun perin Retkijuttuja-blogissa.

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6825387, E 311647.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *