Tag Archive for: riippusilta

Löydä uusi kätkö ja opi jotain uutta! Repovesitien geokätköilyreitti tutustuttaa alueen luontoon ja historiaan kuin varkain

Repoveden kansallispuistoon ja sen laitamille on avattu tänä keväänä uusi geokätköilyreitti. Reitin kohteet on suunniteltu sillä tavalla, että siinä tulee varomattakin tutuksi alueen luonto ja historia. Tarkemmin kätköpaikkoihin ja reittiin voit tutustua täältä. Mikäli geokätkö-sana ei vielä herätä ajatuksia pääkopassa, niin geokätköllä tarkoitetaan maastoon tai ympäristöön piilotettua kätköä. Kätköjä lienee ympäri Suomen mitä kummallisimmissa paikoissa, […]

Haluaisitko päiväretkelle julkisilla? Repoveden luontoon voi loikata nyt myös linja-autosta

Kouvolalaisille ja autottomille matkaajille on Repovedellä jymyuutinen, nimittäin retkeilynnälkäisten on nykyään entistä helpompi lähestyä kansallispuistoja ja Verlan maailmanperintökohdetta. Kouvolasta järjestetyllä bussikuljetuksella pääsee kulkemaan Kouvolan ja Repoveden välillä kaksi kertaa päivässä kesäviikonloppuisin (pe–su). Bussilinja on ajateltu sillä tavalla järkevästi, että aamulla ensimmäiselle bussivuorolle lähtevät kerkeävät vielä halutessaan takaisin kaupungin puolelle iltapäivällä. Toisaalta kun kerran bussit kulkevat […]

Syrjäinen salaisuus keskellä Lappia: Unarinköngäs, Rovaniemi

Pilven läpi hohtavan valkoisen auringon siluetti oli terävä. Taivaan liikkeistä eläen oli maisema välillä purppura, välillä sininen, välillä keltainen. Unarintiellä oli mutkia ja mäkiä, ja niiden laitamilla valtavasti poroja siellä täällä. Porojen turvista tuprusi höyryä, kun eläimet viettivät sunnuntaipäivää pakkasessa seisoskellen ja makoillen. Olimme menossa selvittämään eräänlaista mysteeriä. Hankittuani Lapin kartan pari vuotta sitten ja tutkiskeltuani […]

Esteettömästi kuohujen luo: Jäniskoski, Inari

Kesä oli kukkeimmillaan Suomen Lapissa. Mietimme viikonlopulle päiväretkikohdetta, joka olisi mukava ja kiinnostava myös seurueemme nuorimmalle jäsenelle, hieman alle 5-vuotiaalle tytöntyllerölle. Koska viikonloppuna oli joka tapauksessa edessä reissu Inariin, päätimme poiketa Jäniskoskea katsomaan. Jäniskosken parkkipaikka oli helppo löytää Inarista kohti Kittilän Pokkaa lähtevän tien varresta. Jätimme auton tyhjälle parkkipaikalle ja nappasimme mukaan hetki sitten kaupasta […]

Melontaa Repovedellä – Kuutinkämpältä Lapinsalmelle ja takaisin

Yhteistyössä Visit Kouvola Mustanlamminvuoren huipulla kohoaa näkötorni, jonka maisemat ovat vailla vertaa. Vuoren juurella odottaa kuitenkin toisenlainen elämys. Maisemia nimittäin kannattaa lähteä tarkastelemaan järven selkämystä myöten. Kuutinkämpän yhteydessä toimii melontatukikohta, josta voi helposti vuokrata kanootin ja aloittaa melomisen suoraan keskeltä Repoveden kauneinta luontoa. Melontatukikohdan sijainti on maisemien lisäksi myös siinä mielessä hyvä, että suhteellisen suojainen […]

Lapinsalmen riippusilta, Repoveden kansallispuisto

Lapinsalmen yli kallioseinämältä toiselle kulkeva riippusilta herättää Repoveden kävijöissä aina tunteita. Jotkut odottavat innoissaan, ja toiset taas vähemmän innoissaan. Pahimmissa ennakkomielikuvissa se ajatellaan Indiana Jones -leffojen kaltaiseksi huojuvaksi ja lahoavaksi hökötykseksi, joissa kulkee vain muutama vaijeri ja niiden välissä puolilahoja lankun pätkiä pitkillä askelmaväleillä. Todellisuudessa silta on ihan turvallinen, laidoissa kulkee verkkoseinämät ja jalkojen alla […]

Matka Taivalkönkään riippusilloille Kuusamossa

Kuusamon Taivalkönkäällä kolme persoonallista riippusiltaa yhdistävät vesivirtojen halkomat maat toisiinsa. Me matkasimme kohti Taivalkönkään riippusiltoja ensimmäisen kerran heinäkuussa. Kesäpäivä oli juuri muuttumassa lempeäksi kesäillaksi. Olimme aikaisemmin päivällä saavuttaneet jylhän Ristikallion kulkemalla Sallantien parkkipaikalta nelisen kilometriä jalan, läpi vehreiden metsien ja ohi rauhallisten metsälampien. Kultaisessa vinossa valossa kylpevä metsä ja tummanharmaa taivas olivat Suomen kesää parhaimmillaan. […]

Repoveden Ketunlenkki: kaakkurien kaakatusta mahtavissa maisemissa

Kymenlaaksossa sijaitseva Repoveden kansallispuisto tarjoaa erimittaisia reittejä vaihtelevissa maisemissa. Koska juniori ei ollut vielä koskaan nukkunut yötä teltassa, teimme viime kesänä lyhyen kierroksen kansallispuistossa. Kuljettavana oli Ketunlenkin rengasreitti (vain 5 km). Matkaan lähdimme illalla, jolloin järville alkoi levittäytyä sinertävä utu. Yön vietimme teltassa Kapiaveden taukopaikalla, ja lopun matkasta jätimme seuraavaan aamuun. Auto parkkerattiin Lapinsalmen pysäköintialueelle, […]