Haluaisitko päiväretkelle julkisilla? Repoveden luontoon voi loikata nyt myös linja-autosta

Kouvolalaisille ja autottomille matkaajille on Repovedellä jymyuutinen, nimittäin retkeilynnälkäisten on nykyään entistä helpompi lähestyä kansallispuistoja ja Verlan maailmanperintökohdetta. Kouvolasta järjestetyllä bussikuljetuksella pääsee kulkemaan Kouvolan ja Repoveden välillä kaksi kertaa päivässä kesäviikonloppuisin (pe–su).

Bussilinja on ajateltu sillä tavalla järkevästi, että aamulla ensimmäiselle bussivuorolle lähtevät kerkeävät vielä halutessaan takaisin kaupungin puolelle iltapäivällä. Toisaalta kun kerran bussit kulkevat koko viikonlopun, niin mikään ei myöskään estä viipymästä puistossa kokonaista viikonloppua. Bussimatkalle suuntaansa hintaa tulee 5 euroa, ja 3,5 euron lisämaksulla saa matkaansa ottaa myös polkupyörän.

Linja kulkee Kouvolasta Verlan kautta Vuohijärvelle, Lapinsalmelle ja Orilammelle, joten halutessaan matkaan voi sekoittaa monenlaisia luonto- tai kulttuurikokemuksia. Mekin päätimme valita hieman omanlaisemme reitin ja aloitimme matkamme Verlasta, ihasteltuamme ensin maailmaperintökohdetta. Verlan nurkat tarkastettuamme otimme aamun bussivuoron ja suuntasimme päiväkohteeseemme Lapinsalmelle tutkimaan vieläkö riippusilta jaksoi roikkua.

Aikataulua katsoessa huomaa, että päiväretkelle Lapinsalmelle jää aikaa noin neljä ja puoli tuntia. Lapinsalmelta lähtevä Ketunlenkki taas on noin viiden kilometrin mittainen, joten tuntivauhti voidaan asettaa nautiskelun ehdoilla.

Hyppäsimme Verlassa bussin kyytiin kello 9.35. Verlan keskustassa ei virallista bussipysäkkiä osunut silmään, joten bussin kyytiin nouseminen herätti aluksi epäilyksiä. Vilkuttamalla bussi kuitenkin pysähtyi Verlan parkkipaikan kohdalle, joten matkaan päästiin vaivatta.

Puolen tunnin bussimatka taittui nopeasti maisemia katsellessa ja karttaa tutkiessa. Erityisesti täytyy mainita, että hyvä puoli tässä bussivuorossa verrattuna tavallisiin busseihin on se, että retkeilijä pääsee suoraan kohteeseen, eikä tarvitse jäädä tienvarteen tavaroiden kanssa. Lapinsalmen päässä bussi ajoi aina Lapinsalmen porteille asti, ja bussista astuttuaan oli valmis seikkailuun.

Ketunlenkin kierros kuuluu omassa katalogissani ns. klassikkoreitteihin. Reitillä pääsee ylittämään Lapinsalmea riippusiltaa pitkin, nousemaan komeille jyrkänteille ja vetämään itseään lossilla yli järven. Joku voisi sanoa, että viiden kilometrin matkalle on tiivistettynä tälle reitille melkein koko retkeilyn kirjo, varsinkin jos arvaa jäädä laavulle tulistelemaan matkan aikana.

Riippusilta roikkui edelleen paikallaan ja lossi odotti tapansa mukaan tietenkin vastarannalla hinausta. Reitin varrelle osuneet jyrkimmät nousut on peitetty portaikoilla, joten reittiä on todellakin helppo suositella myös lapsille ja vähemmän vuorikiipeilyyn vihkiytyneille, eli siis tavan tallaajille ja siitä huonompijalkaisille. Tältä reitiltä alkaa myös repovesitien geokätköilyreitti, joten neljä tuntia saattaa vierähtää tämän reitin varrella hieman tavallista nelituntista nopeammin.

Lopun viimein palasimme parkkipaikalle, josta bussi poimi meidät kyytiin. Täytyy sanoa, että Kouvolassa on nyt tehty jotain sellaista, mistä monen muunkin paikkakunnan sopisi ottaa mallia.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.