Artikkelit

Kirjaesittelyssä: Seitoja ja seidan palvontaa

Joskus saattaa pieni ja vaatimattomalta näyttävä vihkonen olla niin täynnä upeita juttuja, ettei sitä saata todeksi uskoa. Tällainen kirja osui käteeni eräänä iltana Kittilän kirjastossa. Olin toki kuullut siitä ennenkin, mutta nyt vasta tulin itse sitä selailleeksi. Samuli Paulaharjun Seitoja ja seidanpalvontaa oli juuri sitä, mitä hain: tuntemattomia, erityisiä kohteita luonnossa. Paikkoja, joilla on tarina. […]

Pyhäpohjanlahden Karhunpääkallio ja Papinsängyn kalliomaalaus, Syysjärvi, Juva

Joululoma veteli viimesiään ja päätimme tehä pienen maakuntareissun Juvalle. Emäntää kiinnosti matkan varren neulekaupat ja minua Juvan luontokohteet. Ajelimme ensin Syysjärvelle. Juvan ohi parikytkilsaa ja Siistosen leipomolta käännyimme kohen Siikakoskea. Noin 4,5 kilometrin päästä käännyimme Inkilänmetsätielle ja ajoimme sen perukoille. Etsimme ensiksi Suomen Luolat -kirjassa tarinoitua ja karttaan merkittyä Pirunkirkkoa (kartta). Pirun lempeä naama löytyi ainakin. Komeeta […]

Muuratsalon Hakolanvuoren Tapion alttari, Muuratsalo

Kuljimme Jussin matkassa Muuratsalon kierrosta. Otimme selvää mikä on Ramin kuntopolku ja polun liikaa aurinkoa saaneissa kylteissä mainostettu Tapion alttari. Löysimme tienvarresta kyltin, jossa kerrottiin Tapion alttarilla vierailleen 11 000 kävijää. Kyltissä matkan pituuveksi ilmoitettiin 3 km ja Lullinvuoren valloituksen jälkeen niin pitkä rymyäminen rupesi arveluttamaan. Kurkkasin geokätkökarttaa ja sen mielestä alttarin kätkölle oli vain […]

Jättiläisten temppelin arvoitus, Kiesimä, Rautalampi

Ettiessäni mielenkiintoisia retkuilukohteita kyläkirjoista jne. olen useasti törmännyt lähteissä kangasniemeläisen itseoppineen kansakouluopettaja Henrik Laitisen (1832−1882) muinaismuistoyhistyksen stipentiaattina tekemiin kansallisarkistossa säilytettäviin muistiinpanoihin. Laitinen kiersi Savossa ja Karjalassa 1860−70-luvuilla keräämässä talteen tietoja kansan muistissa olleista muinaismuistoista. Viime syksynä rupesin etsiskelemään mistä mahtaisin saaha käsiini kyseiset muistiinpanot Rautalammin kihlakunnasta ja sattumoisin ne löytyi kopioituna Leppävirran kirjastosta. Vietin talvella […]

Muinainen palvospaikka, Jättölän koulun kuppikalliot Lohjalla

Jättölän koulun kuppikivi, tai oikeammin kuppikallio kuuluu siihen joukkoon kohteita, jotka olen yhyttänyt museoviraston mainion rekisterin kautta. Paikka oli ollut tiedossa jo jonkun aikaa, kun sen tarkastamiseen löytyi viimein sopiva rako menneenä kesänä. Päivä on pilvinen, mutta lämmin. Retkeilypäiväksi mitä parhain. Vielä paremmaksi sen teki aamuinen ajankohta. Olimme liikkeellä jo kun valtaosa muusta kansasta yritti […]

Inarin ihmeillä: Ukko Äijih – pyhän saaren seitakivi

Koppelon kyläjuhlilla olimme kuunnelleen tarinoita siitä, kun paikalliset olivat käyneet Ukon saaaren korkeimmalla kohalla uhraamassa Ukolle tikkasen olutta. Emännän eno Jouko Kiviniemi kertoi kuitenkin, että varsinainen seitakivi ei olekaan tuolla laella, vaan saaren pohjoisosassa loivasti laskevalla rintellä. Sain asialle vahvistuksen muinaisjäännösrekisteristä. Seitakivi oli löytynyt vuonna 2007 tehdyssä inventoinnissa. Tarinan mukaan Ukosta johtaa maanalainen tunneli Ukonjärven […]

Kunnioitetun pedon palautuspaikka – Heinolan Karhumänty

Heinolan Taipaleen kylän Vanha-Taipaleen tilalla, peltoon pistävän metsäsaarekkeen laidassa seisoo paksurunkoinen, kelottunut mänty, joka ojentelee leveitä, käkkyräisiä oksiaan kaikkiin ilmansuuntiin. Perimätieto kertoo, että mäntyyn on aikoinaan naulattu karhuntaljoja tai ripustettu karhunkalloja. Heinolan Karhumänty on yksi harvoista yhä pystyssä olevia karhunkallohongista eli männyistä, joihin liittyy muistitietoa karhunkaadosta. Karhunkallohonkien olemassaolosta on kuitenkin kerätty paljon perimätietoa, etenkin Hämeestä. […]

Paha-Koli – korkeiden isäntien vieraana käräjäkivillä

Ukko-Koli ja Akka-Koli ovat itse Mustarinnan kolmesta huipusta ne tunnetuimmat, mutta jo itsessään hulppeat näköalat tarjoavalta Sokos Hotel Kolilta katsottuna loitommaisin, Paha-Koli veti lopulta pisimmän korren. Kipusimme sinne reissumme viimeisenä iltana ja kokemamme tallentui vahvana muistona, johon kelpaa palata muisteloissa lukemattomia kertoja. Siinä main kun meidän piti alkuperäisen suunnitelmamme mukaan huipulle kiivetä, näyttivät suuremmat voimat […]

Rauman Sammallahdenmäen muinaishaudat ovat selvittämätön mysteeri

Satakunnassa Rauman Lapissa, Saarnijärven koillispuolella, liki Kivikylän palvaamoa sijaitsee maassamme ja koko Pohjoismaissa ainutlaatuinen ja edustava pronssikautinen röykkiökalmistoalue. Sammallahdenmäki valittiin joulukuussa 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Tuolloin valintakriteereinä pidettiin alueen poikkeuksellista todistusarvoa jo hävinneestä kulttuurista ja pronssikauden skandinaavisen yhteisön hautaustavoista. Alueen kallioharjanteilla ja kangasmaastosta on löydetty noin kilometrin säteeltä tähän mennessä 36 kivi- […]

Mustarinnan pyhintä etsimässä: Mäkrän polku ja Tarhapuro – Kolin kansallispuisto

Miltei jokainen on varmasti nähnyt valokuvan tai maalauksen Kolin huipulta, sen onkin sanottu olevan yksi suomalaisimmista maisemista. Joidenkin mukaan Kolin huippu tukee taivaan kantta, mutta tämä lienee liioiteltua ottaen huomioon sen tosiasian, että maassa ovat taivahan saranat, eikä niitä ole Kolilta löydetty. Päätimme taivaltaa Kolin alueen vaativimpiin kuuluvan runsaan seitsemän kilometrin pituisen Mäkrän polun läpi […]