Tag Archive for: myrsky

Sallaajärven luontopolku Jyväskylässä esittelee tunnelmallisen aarnimetsän.

Jyväskylän Sallaajärvelle on perustettu jo vuonna 1989 luonnonsuojelualue, laajuudeltaan noin 25 hehtaaria. Sen reunoja myötäilevä luontopolku esittelee alueen ominaispiirteitä. Puusto on satavuotiasta – ja täällä on myös Veera-myrskyn jäljiltä jätetty kaatunutta puustoa tarjoamaan monimuotoisuutta lahopuusta riippuvaisille eliölajeille.

Talvimyrsky Hangon Tulliniemessä ravisteli retkeilijän horroksesta

Helmikuussa perhoset, lepakot, rantojen vähäpukeiset kaksijalkaiset ja merikaali ovat läsnä luontopolun opastetauluissa ja edellisten kesien muistoissa. Minkä kesä kätkee paljouteen, on talvella paremmin esillä. Englantilainen linja, ”pikku-Berliini” ja muu Kumionpäähän liittyvä saa talvella ansaitsemansa huomion. Lähtemälle lukuretkelle tiedät mitä Tullinimen runsaudensarvi tarjosi harmaana ja tuulisena helmikuun päivänä. ”Hangossa paras vuodenaika on aina juuri nyt” ”Hangossa […]

Rauhoittumista, hiljaisuutta ja pimeyttä: Örön saarella syksyisen Saaristomeren puhureissa

Örön linnakesaari on Suomen suosituimpia matkailukohteita keskellä Saaristomeren kansallispuistoa, ja saari on täynnä väkeä varsinkin kesäisin. Nyt alkutalvella Örön kivikkoiset rannat kuitenkin humisevat tyhjyyttään, ja saarta saakin kierrellä loputtumasti ihaillen toinen toistaan hienompia näkymiä merelle. Örön saarella järjestettiin lokakuussa 14.-22.10.2023 upea ja erikoinen tapahtuma ”Pimeä Örö”. Minulle tarjoutui tilaisuus lähteä karulle ja kaukaiselle saarelle eräopasystäväni […]

Paluu Ouranluodon vanhalle luotsiasemalle – mahtava syysmyrsky Selkämeren kansallispuistossa

”Suomalainen saaristo on kauneimmillaan kesällä”. Tämä väite lienee osittain totta, mutta saaristoluonnosta kannattaa nauttia ympärivuotisesti, niin monipuolinen ja upea se on. Itse olin jo pitkään haaveillut syystuulien aikaan paluusta jylhälle ja karulle Ouranluodon luotsiasemalle Merikarvian saaristossa. Nyt onnistuimme sen toteuttamaan yhdessä retkikaverini Niinan kanssa, ja mukaamme hyppäsi myös Niinan koira Lulu. Myös kaipaamani syystuulet saavuttivat […]

Illan sinisiä hetkiä ja muistoja piskuiselta Porin Kallon saarelta

Tummanpuhuvat pilvet ovat käpertyneet kerälle läntiselle taivaalle ja näyttää aivan siltä, kuin ukkonen olisi lähestymässä rannikkoa. Vaikka teoriassa lumipyrysalamointi onkin mahdollista, taitaa synkkä taivaanranta ennustaa tälläkin kertaa pelkkää lumi- tai räntäsadetta. Yksi asia on kuitenkin varmaa: oli sää tai vuodenaika mikä tahansa, työviikon nollaus onnistuu takuulla merimaiseman äärellä. Tällä kertaa autoni suuntaa kohti Kallon saarta, pientä […]

Rantalomalla joulukuussa – Kirkkonummella!

Tämä on Kuvaus yhdestä nyky-Suomen eteläisen talven lähiretkestä, joka oli oikein tarkoituksella vähän haastavaksikin suunniteltu. Mutta joka vallan toisenlaiseksi lopulta kääntyi sekä säiden haltijoiden, että retkeilijöiden suosiollisella myötävaikutuksella. Hemmetin hienoksi joka tapauksessa! Retki 11.12.2020. Rantaloman suunnitelma Tämmöinen suunnitelma rakentui jutusteluista minun ja parin sellaisen eräkaverini kanssa, jotka ovat vuosien varrella päätyneet kovasti paljon käyttämään ja […]

Joulukalenteri, luukku 2: Myrskytarinoita Utöltä

Jouluaattona vuonna 1947 tuulet yltyivät lumimyrskyksi Saaristomerellä. Utön majakkasaaren kyläläiset viettivät joulua lumen kertyessä kinoksiksi saaren mukulakivillä. Samaan aikaan yhdysvaltalainen höyrylaiva Park Victory oli matkalla Helsinkiin. Alus oli taittanut pitkän matkan Virginian Newportista ja ankkuroitui jouluiltana Utön lähettyville odottamaan myrskyn laantumista. Park Victoryn ankkurit eivät kuitenkaan pitäneet kovassa merenkäynnissä, vaan alus ajautui jouluyön pimeydessä useaan […]

Myrskyn jäljillä – Äpätinkankaan luontopolku Rautjärvellä johdattaa myrskytuhoareenalle

Aila-myrskyn kolistellessa kattopeltejä oli hyvä hetki kaivautua vällyjen alle ja etsiä tietoa eräästä toisesta, vuosia sitten riehuneesta myrskystä. Heinäkuun loppu vuonna 2010 oli ollut ennätyslämmin, ja illalla 30. heinäkuuta alkoi Laatokan kaakkoispuolella kehittyä ukkosrypäs. Yön aikana Etelä-Karjalasta luodetta kohti kulkenut raju ukonilma aiheutti syöksyvirtauksia, jotka repivät kattoja ja kaatoivat puita laajoilta metsäalueilta. Vastaavia yöllisiä syöksyvirtausparvia […]

Ensitreffit kotateltassa Jäämeren rannoilla ja Utsjoen tuntureilla

Tämä tarina sai alkunsa, kun kaksi luontohenkistä sinkkuihmistä osui yhtä aikaa Facebookin vaellussinkut-ryhmään, minä ja Mikko. Ryhmän jäsenillä yhdistävänä tekijänä on luonto, kullakin omalla tavallaan, yhdellä kokemusta hurjasti, toisella ei vielä ollenkaan ja kaikkea siltä väliltä. Käykääpä sinkkuset kurkkimassa siellä, varsin kiva porukka ja minulle on tarttunut sieltä useampi naispuolinenkin ystävä matkaan! Mutta niihin ensitreffeihin. […]

Hetta–Pallas: kesästä talveksi ja takaisin

Vaelsimme Hetta–Pallas-reitin kesäkuun 2016 alussa ja sääolosuhteissa saimme kokea koko Lapin kesän kirjon. Ensimmäisen päivän reitillämme Hetasta Sioskurulle aurinko helli meitä koko loistollaan. Hiki virtasi selkää pitkin, kun aikaisessa ollutta kevättä (=kukkaloistoa) ihaillen kyykistelimme kameroittemme kanssa pitkin Pyhäkeron rinnettä. Jyrkin nousu sattui oikein kunnon auringonpaahteeseen. Toinen päivä tarjosi oivaa vaellussäätä, hieman viileämpää. Sioskurulta lähdimme aamupäivällä […]