Ensitreffit kotateltassa Jäämeren rannoilla ja Utsjoen tuntureilla

Tämä tarina sai alkunsa, kun kaksi luontohenkistä sinkkuihmistä osui yhtä aikaa Facebookin vaellussinkut-ryhmään, minä ja Mikko. Ryhmän jäsenillä yhdistävänä tekijänä on luonto, kullakin omalla tavallaan, yhdellä kokemusta hurjasti, toisella ei vielä ollenkaan ja kaikkea siltä väliltä. Käykääpä sinkkuset kurkkimassa siellä, varsin kiva porukka ja minulle on tarttunut sieltä useampi naispuolinenkin ystävä matkaan!

Pitäähän se treffimukissa olla sydämiä!

Mutta niihin ensitreffeihin. Pienenä hidasteena tapaamisellemme oli 1000 kilometrin välimatka, minä asun Utsjoella ja Mikko Hämeessä. Mutta mihinkäs sitä elämässä kiire on, joten emme ottaneet ressiä pitkästä välimatkasta.  Äiti aina varoittelee, ettei nettimiestä saa koskaanikinäkuunapäivänä tavata omassa kodissa, saati lähteä sen kanssa mettään telttailemaan, tai kuolo korjaa.  Minä olen ruukannut elää aina vähän omia omituisia polkujani, joten minulle ensitreffit luonnossa on se juttu, kahvilassa sen sijaan saattaisin tukehtua pullaani jännityksestä.

Luonto tarjoaa mahtavat puitteet ensikohtaamiselle, ehkä jopa ihastuksille. Minä uskon, että luonnossa olemme aidoimmillamme ja riisumme helpommin naamiot ja roolit, joita tiedostamattakin saatamme kantaa mukana. Treffeihin liittyy niin paljon odotuksia ja toiveita, että joskus siinä sinkkumarkkinoiden tuoksinnassa voi vähän hukata itsensä, aitoutensa ja ehkä sen toisen ihmisenkin. Luonnossa on aikaa pysähtyä toisen ihmisen äärelle ja nähdä toinen toisensa. Olla siinä ja antaa elämän viedä mennessään.

Ja pitäähän myös sauvoissa olla sydämiä 😉

Ensikohtaamisen koittaessa jännitys taisi olla kummallakin aika hurjissa lukemissa. Päätimme lähteä heti ajelemaan Norjaan, jotta tekemisen myötä tunnelma rentoutuisi.

Joka kolkkaan luvattiin myrskyä, joten arvelimme jättää Norjan tunturitiet väliin. Vaikkakin maailman parhaan tosi tv -ohjelman, Teiden Sankareiden, suuri fani olenkin, ja hieman houkuttaa ajatus päästä kokeilemaan kolonna-ajoa jonkun sankarin johdolla. Pyytäisin nimmarin! Päädyimme kuitenkin vähemmän extremesti rannikolle, suloiseen ja pikkuiseen kalastajakylä Pykeijaan, jonka valkoisena hohtava hiekkaranta on yksi suosikkipaikoistani Finnmarkissa. Lisää Pykeijasta voit lukea tästä Retkipaikan aiemmasta jutusta.

Retkikaverini Pykeijan rannalla

Jäämeri lumoaa minut aina uudestaan ja uudestaan, samaan tapaan kuin Utsjoen tunturit. En vain lakkaa ihastelemasta niitä koskaan. Kiviset rantakalliot, lumen määrä ja yltyvä tuuli toivat oman haasteensa kotapaikan löytymiselle, ajatuksissamme oli romanttinen aaltojen kohina ja kaminan lämpö ympärillä. Hmm, lopputulos oli kotateltta sivutien varressa, autojen kohinassa ja tuulen paukuttaessa seiniä välillä päälle. Mutta rappioromantiikka on paras romantiikka.

Seuraavana päivänä kävimme Vardössä tuulen yltyessä entisestään. Suojaisat majoittumispaikat olivat vähissä, joten päätimme palata kotimaan kamaralle yöksi. Menimme Nuorgamiin Pulmankijärven seutuville, jossa olimme kaksi yötä myrskytunnelmissa. Mutta kotatelttailemaan oli tultu ja niin tehtiin!  Joten eikun taas reisiin asti olevaa lumihankea tamppailemaan tasaiseksi ja virittelemään naruja ja kiiloja myrskyn kestäväksi.

Lumikengät ovat muuten oiva apu alustan tamppaamiselle, käy nopsaan ja tulee tasainen alusta köllötellä. Viritimme kotaan myrskylyhdyn ja jouluvalot, kiehautimme glögiä ja nautimme tuulen paukkeesta ja maisemista. Ehkä ihan vähän jännitti viekö myrsky majamme mennessään, hieman se muutti asentoaan vähemmän suoraksi, mutta pystyssä pysyi. Ja ah mikä tunnelma!

Pulmankijärventiellä näkee kaunista maailmaa silmänkantamattomiin.

Urhea kotateltta!

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni kotateltassa ja vielä kaminan kera. Kamina tuo luksusta retkeilyyn, tuntui kuin olisin ollut viiden tähden hotellissa. Kaminaa ei toki voi mukanaan kannella ilman ahkiota ja iso paino siinäkin, mutta on se sen väärti ja mahtava tunnelman tuoja.

Ja miten treffeillä kävikään? Taisin oppia elämään hetkessä ja antaa elämän viedä mennessään. Huomisesta ei kukaan tiedä, joten antaa sen tulla omalla painollaan. Sillä välin eletään tässä hetkessä, nautitaan luonnosta ja toisistamme 🙂

Toisen Norjan-reissumme majapaikkana oli auto, kuvan maisemissa ja tunnelmissa 🙂

1 reply
  1. Elina Lanu
    Elina Lanu says:

    Kiitos tuosta ihanasta Retkipaikka kohtaamisesta, rakastumisesta luontoon ja toiseen ihmiseen.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.