Paluu Ouranluodon vanhalle luotsiasemalle – mahtava syysmyrsky Selkämeren kansallispuistossa

”Suomalainen saaristo on kauneimmillaan kesällä”. Tämä väite lienee osittain totta, mutta saaristoluonnosta kannattaa nauttia ympärivuotisesti, niin monipuolinen ja upea se on. Itse olin jo pitkään haaveillut syystuulien aikaan paluusta jylhälle ja karulle Ouranluodon luotsiasemalle Merikarvian saaristossa. Nyt onnistuimme sen toteuttamaan yhdessä retkikaverini Niinan kanssa, ja mukaamme hyppäsi myös Niinan koira Lulu. Myös kaipaamani syystuulet saavuttivat meidät aavalta mereltä, jopa ehkä voimallisemmin, kuin aavistimmekaan retkemme alussa.

• Kohde kartalla
• Esteetön: Ei
• Tulipaikka: Kyllä
• Muut palvelut: Mm. Majoitusta
• Saapuminen autolla: Krookan sataman osoite: Varvintie, Merikarvia.
• Saapuminen julkisilla: Meriretket kesällä viikottain, muutoin tilauksesta. Pori–Merikarvia-linja-autovuoro tuo Krookan satamaan.
• Meriretket Ouraan (merikarvia.fi)

Ouranluodon vuoden viimeiset vieraat

Matkamme kohti Ouranluodon (myös: Ouraluoto) vanhaa luotsiasemaa alkoi Merikarvian venesatamasta, josta Tapio Ristimäen venetaksi saapui meitä aamupäivällä hakemaan. Tällä kertaa olimmekin ainoat ja ilmeisesti myös kauden viimeiset matkalaiset Ouralle, sillä kelien syksyä kohden väkisinkin muuttuessa haasteellisemmiksi, ei menijöitä enää juurikaan mantereesta kaukana olevalle saarelle ole.

Vanha luotsiasema palvelee nykyään monenlaisten retkien tukikohtana, aina nopeista päiväretkistä isompien retkiporukoiden majoittamiseen. Majoitustiloja voi tiedustella VisitMerikarvialta, ja hintakaan ei päätä huimaa, ottaen huomioon kuinka hienosta paikasta on kysymys.

Olin varannut itselleni ja Niinalle luotsiaseman kahden hengen huoneen 50 eurolla per yö, ja majoitukseen kuului myös yhteistilojen käyttö ja sauna. Nyt vain sattui myös olemaan niin, että olimme sattumalta Niinan kanssa ainoat majoittujat koko suuressa kivilinnoituksessa, eikä luotsiasemalla tosiaankaan ollut ketään muuta meidän lisäksemme.

Venetaksilla matka Ouranluodolle joutuu tuossa tuokiossa, silloin kun meri sattuu olemaan hyvällä tuulella. Istuimme Niinan kanssa taksiveneen perällä ja nautimme kivikkoisesta saaristomaisemasta. Myös Lulu-koira istui rauhallisena Niinan sylissä, sillä se on kokenut purjevenekoira, eikä näin ollen säikkynyt veneessä oloa laisinkaan.

Lyhyen merimatkan jälkeen luotsiaseman jykevä silhuetti piirtyi näkyviin horisontissa, sen nököttäessä tuulessa kivikkoisen ja katajaisen saaren keskellä. Veneen kaaratessa laituriin, heitimme rinkat laidan yli rannalle ja kiipesimme itse perässä. Olimme lukeneet Niinan kanssa molemmat sen verran säätiedotuksia, että tiesimme melkoisen myrskyn nousevan yön aikana. Kipparimme Tapio kuitenkin naurahti ja vakuutteli hakevansa meidät sovittuna aikana takaisin, jos nyt ei ihan ennenkuulumaton myrsky nousisi. Ouranluodolle mentäessä lienee kuitenkin viisainta varata ainakin ekstrapäiväksi myös juomavettä mukaan, sillä sitä saarella ei ole saatavilla.

Saaristo luonto on karu, mutta myös kaunis

Haimme luotsiaseman avaimet vanhasta venevajasta, ja työnsin avaimen jälleen kerran vanhan luotsiaseman lukkoon. Se kääntyi naksahtaen, ja navakaksi yltynyt tuuli suorastaan riuhtaisi oven auki. Olin edellisen kerran vieraillut täällä pari vuotta aikaisemmin tyttäreni kanssa ja ihastunut paikkaan syvästi.

Tarkistettuamme aurinkopaneelien tuottaman sähkön toimivuuden, Tapio toivotti meille hyvää viikonloppua ja suuntasi takaisin veneelleen. Katselin ikkunasta pienen veneen poukkoilevaa loittonemista kauas horisonttiin. Niina ja Lulu veivät tavaransa luotsiaseman toisessa kerroksessa olevaan huoneeseemme, ja itse huikkasin laittavani rantasaunan päälle. Sen jälkeen suuntaisimme yhdessä tutkimaan saarta tarkemmin.

Kierrellessämme saarta, tuuli sen kuin vain yltyi ja aava meri kohisi ympärillämme. Kataja- ja tyrnipensaat suorastaan pieksivät kivikoista maata. Huomasin myös, että saari ei ollut lainkaan niin karu, kuin äkkiä voisi kuvitella. Siellä täällä kasvoi pieniä villivadelmia, kypsät pihlajanmarjat roikkuivat puussa ja onnistuimme löytämään jopa iloisen keltaisia kantarelleja kivien välistä. Tietenkin saaristoluonnolle tyypillistä tyrniä kasvoi juuri tähän aikaan vuodesta kaikkialla. Nappasinkin nopeasti yhden oranssin marjan suuhuni, ja pian sen kirpeä maku tuntui jo kielellä. Tyrni on mainio C-vitamiinin lähde, ja itse keittelen siitä usein kotona talveksi hilloa. Marjan poimiminen ei kuitenkaan ole helpoimmasta päästä ja vaatii hieman perehtyneisyyttä asiaan.

Myrsky nousee Ouranluodolle

Istuimme saaren ulapanpuoleisen rannan kivillä hyvän tovin ja ihailimme myrskyävää merta. Meri-ilma kuitenkin tekee todellakin maineensa mukaisesti nälkäiseksi. Päätimmekin suunnata takaisin kohti luotsiasemaa ja nauttia hieman välipalaa ennen saunaan pujahtamista.

Puikkelehtiessamme kohti luotsiaseman jykevää hahmoa, tuuli suorastaan ulvoi korvissani, vaikka olin vetänyt takkini hupun tiukasti pään suojaksi. Yksi vilkaisu merelle päin riitti kertomaan, että yöstämme luotsiasemalla saattaisi olla tulossa ikimuistoinen. Pilvet kiisivät matalalla ja meri kuohui kuin hornankattila. Mutta tätähän tänne oli tultu katsomaan, mietin mielessäni ja harpoin kivien välistä kohti kivistä rakennusta.

Vedin oven nopeasti kiinni perässäni, ja luotsiaseman hiljaisuus oli ulkona vinkuvalle tuulelle melkoinen vastakohta. Kohta Niina ja Lulu tulivat perässäni sisälle ja siirryimme luotsiaseman suureen keittiöön syömään. Mietin mielessäni niitä monia vaarallista luotsaustyötä tehneitä miehiä, jotka salissa olivat aikoinaan istuneet syömässä ja auttaneet työssään laivoja navigoimaan turvallisesti satamaan säässä kuin säässä. Oma lapsuudenperheeni sai aikoinaan elantonsa merenkulusta, joten tiedän, että klassinen merenkulkijaromantiikka on siitä maailmasta kaukana. Työ on raskasta, vaarallista ja kuluttavaa. Aikoinaan tunsinkin merta kohtaan suurta vastenmielisyyttä, sillä koin sen vieneen minulta niin paljon. Nyt kaikesta on kulunut kuitenkin sen verran aikaa, että huomaan jälleen hakeutuvani meren äärelle. Ehkäpä tulemme taas toimeen keskenämme?

Iltapala myrskytuulen tuiverruksessa

Luotsiaseman rannassa sijaitsee pieni mökki, jonka laituri on suunnattu juuri aukealle ulapalle päin. Näin ollen mökin ikkunasta on mitä parhaimmat merinäköalat. Muuten mökki on tarkoitettu päiväretkeilyyn ja siellä on hormillinen tulisija, penkit, pöytä, sekä laatikko haloille. Lisäksi eksoottisena yksityiskohtana mökissä voi pilkkoa puita sisällä, eikä puupöllillä tarvitse kirveen kanssa heilua mahdollisesti vielä aaltojen lyödessä laiturille.

Rentouttavan saunan jälkeen suuntasimme kohti rantaa ja tekemään iltapalaa mökin tulipaikalla. Auringon laskiessa kauas ulapan taakse, tuuli ulvoi pikkuruisen mökin katolla ja tärisytti sen ikkunoita karmeissaan. Mökin hakalukolla suljettu ovikin poukkoili paikoillaan ja sai Lulu-koiran hieman hermostuneeksi. Kokkailimme kuitenkin Niinan kanssa ruokiamme kaikessa rauhassa, ja loppuillasta intouduimme jopa yhteislauluun nuotion äärellä. Ulkona ulvova merituuli säesti lauluamme.

Lopulta ulkona oli aivan pilkkopimeää, ja mökki suorastaan tärähteli laituriin lyövien aaltojen voimasta. Katsoimmekin parhaaksi siirtyä tässä vaiheessa takaisin kivisen luotsiaseman suojiin. Keräsimme nopeasti tavaramme ja laitoimme Lulu-koiran tiukasti remminpäähän. Ulkona tuuli ja satoi niin kovaa, että oli jo vaikeaa kuulla toisen ihmisen puhetta. Tarvoimme rivakasti kohti majapaikkaamme, ja olin suorastaan helpottunut kolauttaessani oven takanani kiinni. Nyt olisimme taatusti säältä turvassa, sen verran monet myrskyt tämä rakennus oli historian saatossa nähnyt. Kavutessani pienen huoneemme yläpedille nukkumaan, vilkaisin vielä kerran ikkunasta. Luonnonvoimien myllertäessä ulkona oli todella mukava kallistaa päänsä tyynylle lämpimässä makuupussissa ja tietää olevansa turvassa.

Aamu alkaa poutasäällä ja tyrniletuilla

Myrsky oli raivonnut lähes koko yön, mutta itse olin nukahtanut niin syvään uneen, että minulla ei ollut siitä enää mitään tietoa. Niina kertoi öisen huussireissun olleen kuitenkin vähintäänkin mielenkiintoinen myrskylukemissa puhaltaneen tuulen kanssa. Onneksi Ouranluodon luotsiasema sijaitsee kuitenkin niin keskellä saarta, että varsinaista mereen tippumisen vaaraa ei ole.

Aamulla sää oli kuitenkin saaristolle ominaisesti muuttanut kulkuaan paljon rauhallisemmaksi, ja päätimme syödä aamupalan jälleen pikkuisessa rantamökissä. Matkalla poikkesin keräämään meille pensaikosta muutamat ylikypsät tyrnit lettujen kanssa nautittaviksi. Ulkona tuuli edelleen, mutta välillä pilvien välistä näkyi ihan sinistäkin taivasta. Saaristossa sää on kuitenkin nopasti vaihteleva, joten ihan kaikenlaiseen säähän on hyvä varautua. Tosin, sääilmiöt menevät myös nopeasti ohi, ja esimerkiksi sadepilvet jäävät harvoin killumaan saarten päälle viikkokausiksi, niinkuin sisämaassa voi käydä.

Istuessani aamupalalla syömässä Niinan paistamia lettuja mietin, kuinka hienoa oli nähdä Ouranluoto uudelleen ja tällä kertaa syksyisessä olomuodossaan. Keskustelimme Niinan kanssa myös siitä, kuinka paljon samaa on saariston ja Tunturi-Lapin karuudessa. Ei siis mikään ihme, että niiden molempien maisemat vetovat meihin syvästi. Hetken aikaa mietiskelin, että Tapion veneen ei tarvitsisikaan ihan vielä tulla. Voisin istua vielä pienen hetken lisää Ouranluodon suolaisissa tuulissa.

Kirjoitus ja kuvat: Kristina Latvala

Osa kuvista: Niina Heikkilä