Raikas järvituuli hellii suloista metsäretkikohdetta Raaseporissa – Korpudden on kokoaan suurempi retkipaikka

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Raseborg

Korpuddenin kaunis ja suojeltu luonto villeine polkuineen ja hyvine tulipaikkoineen on taskukokoinen viiden tähden retkikohde. Kyseessä on Lohjanjärveen työntyvä niemi, joka kasvaa vanhaa, suojeltua metsää ja kätkee sisäänsä polkujen kudelman sekä kaksi tulipaikkaa. Maisemat järvelle rauhoittavat hektisimmänkin mielen, ja niitä pääsee näkemään sekä vesirajaa seurailevalta polulta, että korkealta kallion laelta. Alue on sen verran pieni, ettei eksymistä tarvitse pelätä – täällä onkin poikkeuksellisen helppo rentoutua ja uppoutua luonnon tunnelmaan.

• Kohde kartalla
• Rengasreitti 1,5 km
• Esteetön: Ei
• Tulipaikka: Keittokatos ja nuotiokehä
• Saapuminen autolla: P-alueen osoite Hållsnäsintie 519, Raasepori. Tienposkessa viitta ”Korpudden”.
• Saapuminen julkisilla: Lähimmältä bussipysäkiltä (Mustio) 9 km:n matka kohteeseen.
• Muuta: Aluetta hoitaa Uudenmaan virkistysalueyhdistys Uuvi.

Pikkiriikkinen tie mutkittelee kummituksistaan ja kauniista puistostaan kuuluisan Mustion linnan ohitse ja yhä syvemmälle syrjäseudun rauhaan. Valtavat tammet lonkeromaisine, paksuine oksineen koristavat vanhojen talojen pihoja ja hehkuvat keltaista ruskaa. Tie kapenee lopulta vain auton levyiseksi, mutta tuota pikaa olemme kuitenkin perillä Korpuddenin pysäköintialueella – autiolla, kuten arvelinkin. Täällä tuntuu aina olevan niin ihana rauha.

Ensimmäinen tulipaikka odotti meitä kutsuvasti aivan pysäköintialueen vieressä vesirajassa, mitä hienoimmalla maisemapaikalla. Tauon aika sen äärellä ei meillä ollut vielä, mutta nälkäisimmille ja kaikkein hopuimmin tulien ääreen kaipaavalle retkiseurueelle se olisi ideaali paikka istua, tulistella ja rauhoittua.

On jotain erityisen tenhoavaa siinä värien, äänien ja liikkeiden yhdistelmässä, joka tulee, kun täydessä vehreydessään oleva lehtipuiden lehvästö elää ja havisee sinistä taivasta vasten, päästäen auringon loistamaan lomastaan vain pieninä, mutta sitäkin kirkkaampina annoksina. Tällaisella elämyksellä Korpuddenin luonto toivotti meidät tervetulleeksi, kun saavuimme siitä nauttimaan lokakuisena aamupäivänä syysloman aikaan. Lyhyt pitkospuupätkä teki kostean maaston ylitse kulkemisesta helppoa, ja samalla saattoi ihailla vierellä lainehtivaa sinistä Lohjanjärveä ja sitä kehystävää kaislikon ja vihreiden lehvien elävää kudelmaa.

Lehväkatedraalin päätyttyä maisema täyttyi syksyisemmistä väreistä: kaislikko, haavat ja koivut näyttäytyivät upean keltaisina sinistä järveä ja sinistä taivasta vasten, aamuauringon oikein villitessä niiden keltaisuuden täyteen mittaansa loimotuksellaan.

Olimme liikkeellä puolisoni ja hänen 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Aikomuksenamme oli aterioida ensin rauhassa lounasmakkaraa keittokatoksella ja lähteä sitten kiertämään Korpuddenin niemen lyhyehkö, mutta antoisa ja ihanan villi polku. Villi siksi, että luonto on täällä syönyt reittimerkinnöistä ison osan, ja polkuverkosto kutsuu kulkemaan lähinnä sinne minne nenä vie – mikä on ihanaa!

Keittokatoksen löysimme siistinä ja ryhdikkäänä. Meillä oli varuilta omat puut mukana, mutta hyvin näytti puuta olevan myös talon puolesta. Tytär halusi harjoitella kirveen käyttöä, ja makkaratulien jo loimutessa ja levittäessä pehmeää savuntuoksua ympäröivään maisemaan, ehti hän ajankuluksi kokeilemaan, miten iloisesti kuiva ja hyvä kalikka solahtaa kirveellä halki. Meillä oli oma retkikirves mukana, en tullut katsoneeksi oliko paikalla yleistä kirvestä.

Kolmen asteen lokakuisessa viileydessä puhalsi sen verran reipas syysaamun tuuli järveltä, että päätimme viettää koko lounastauon keittokatoksessa, kun sellainen kerran oli tarjolla. Ikkunoista järvimaisema näkyi kauniisti, ja kiireen tuntu loisti poissaolollaan. Katselimme rauhassa, kuinka oranssinpalava tuli ahkeroi polttopuista meille hiilloksen ja puhdisteli samalla yllään olevaa ritilää, johon sitten kohta kelpasi asettaa kasvismakkarat paistumaan.

Itse olin hieman malttamaton, kuten yleensä syömään ryhdyttäessä, ja laitoin oman makkarani muita aiemmin tulille. Ritilä loihti siihen soman sydänkoristelun!

Lounastauon jälkeen oli aika lähteä Korpuddenin luontoon syvemmälle. Mies ja tyttärensä veivät evästavarat ja muut ylimääräiset tavarat takaisin autoon – välimatka on lyhyt – niin niitä ei tarvitsisi maastossa kantaa. Minä ihailin sillä aikaa keittokatoksen alapuolella rannassa kasvavaa pientä haapaa, jolla oli niin kovin kirkkaankeltaiset lehdet ja joita järven tuuli iloisesti soitteli ja sai lehvästön läpsymään.

Keittokatoksen yhteydessä ei rannassa ole tulipaikkaa, mutta joku ihana on sinne ahkeroinut kuitenkin hyvät pölkyt, joilla on mukava istua maisemasta nauttimassa. Jos omistaa retkikeittimen tai pakkaa eväät valmiina ruokatermokseen, voi tässäkin upealla paikalla aterioida.

Olimme mieheni kanssa käyneet täällä kerran aiemminkin hieman nuuskimassa Korpuddenin tuulia. Silloin lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään – keittokatokselta siis rantaa myöten eteenpäin jatkaen – ja totta puhuen eksyimme lopulta tutkimaan koko niemen kaikki suuret, pienet ja olemattomatkin polut löytääksemme tiemme ylös näköalakalliolle. Vaikka alueella on reitti merkitty paikoin, ei ihan joka risteyksessä ole merkkejä nähtävillä, eikä kännykän maastokarttasovelluskaan ole täällä aivan kartalla kaikista poluista.

Tästä aiemmasta seikkailustamme viisastuneena voimme suositella Korpuddenia nautittavaksi kahdella erilaisella taktiikalla:

A) Lähdet retkelle uteliaisuutta ja seikkailunhalua täynnä olevalla iloisella mielellä niin, ettet pyrikään pysymään varsinaisella rengasreitillä, vaan käyt tutkimassa kaikki niemen polut juuri niin kuin mielesi tekee ja vaistosi vetää. Pysyttelemällä selkeästi erottuvilla poluilla – joita on yllin kyllin – autat osaltasi varjelemaan luonnonsuojelualueen luontoa, kun et tallo sitä. Poikkea vaikka niemen kärjessä, komeiden jättimäntyjen maailmassa! Tämä vaihtoehto sopii aivan hienosti myös lapsiperheille ja kaltaisilleni laiskottelusta nauttiville, sillä Korpudden on aika pienikokoinen niemi, joten mitään hurjaa hikimaratonia ei tällainen polkuseikkailukaan synnytä.

B) Lähdet keittokatokselta kulkemaan reittiä myötäpäivään: polku lähtee keittokatoksen takaa takaviistoon pienen matkaa vasemmalle, ja kaartuu heti kohta oikealle, lähtien nousemaan ylös rinteeseen. Tätä kautta sitä on huomattavasti helpompi seurata, minkä saimme itse kokea nyt tällä toisella retkellämme Korpuddenille.

Metsän suojissa oli paikoin hyvinkin varjoisaa ja suojaisaa, hyvin erilainen tunnelma kuin rannalla. Seurailimme polkua ylämäkeen korkean metsän suojiin. Paikoittain vastaan paistava aurinko ja muodokas maasto lämmittivät ja saivat makkara-aterian päälle hiukan puuskuttamaankin.

Auringonvalo toi myös juhlallisesti esiin kaikki kuusikkoa koristavat, ruskassa olevat lehtipuut: tammet, vaahterat, haavat ja pähkinäpensaat.

Metsä ympärillä on vanhaa ja siten tavattoman täynnä erilaisia elämänmuotoja, tasapainoa ja mieltä rauhoittavaa harmoniaa. On jäkäliä, sammalia ja sieniä, erilaisia ja eri-ikäisiä puita, taimia ja keloja, lahopuuta, kääpiä, naavaa, ötököitä ja lintuja. Kaikkea sellaista, mistä tulee hyvä olo, ilo, onni ja rauha. Kaikkea hakkuualueiden vastakohtaa. Tällaisen metsän poikki kulkiessa aistit virkistyvät ja mieli rentoutuu. Aivan kuin aikakin olisi jotenkin pysähtynyt – tuossa tuokiossa olimme nousseet korkealle kalliolle näköalapaikalle.

Kallion pinnasta perijätär löysi paitsi pötköttelypaikan, myös monenlaisia mielenkiintoisia uurteita ja kuoppia, ja koitimme yhdessä pohtia, miten ne olisivat mahdollisesti syntyneet. Vaikka yksi näytti aivan dinosauruksen kuopaisujäljeltä, totesimme, että se se ei varmaan kuitenkaan ole.

Pudotus kallion reunalta on jyrkkä ja korkea – sitä kannattaa ihailla varovaisesti! Pienten lasten kanssa on siis hyvä olla täällä tarkkana, ja koirathan ovatkin hihnassa.

Lepuutimme silmiämme horisontissa, ja tasainen kallio kutsui pysähtymään ilman kelloon tai kännykkään vilkuilua.

Huomasin kallion nurmikolta pieniä orvokkeja, jotka tsempikkäinä kukkivat vielä näin lokakuun puolivälin jälkeen. Olen niin iloinen saadessani elää syksyä täällä päin Suomea!

Kukkien lisäksi tutkimme lähemmin vielä kallionlaen raitoja, uurteita ja sammalia, ennen kuin jatkoimme matkaamme. Jotkin harmaan kivipinnan uurteista oli vihreä, pullea sammal peittänyt ihanan pörröisesti, ja ne näyttivät nyt kuin karvaisilta vihreiltä käärmeiltä.

Polku polveili eteenpäin kalliolta alemmas metsän suojiin. Tätä kautta kiertäessämme emme joutuneet arpomaan oikeaa reittiä, vaan polku oli selkeä ja helppo seurata koko ajan. Tosin, olimme liikkeellä sillä mentaliteetilla, että pieni tai isompikaan eksyminen ei oikeasti haittaisi mitään. Näin kapealla pienellä niemellä ei voi eksyä niin että se olisi vakavaa, eikä meillä missään nimessä ollut aikatauluja tai kiireitä. Eksyminen hetkeksi näin ihanaan iäkkääseen metsään olisi jopa onnenpotku.

Muutamilla lahopuilla kasvoi tällaisia erikoisen näköisiä sieniä. Itse en tunnista, tunnistatko sinä? Voit kommentoida jutun perään, jos tiedät, mikä tämä on. Minua nauratti tämä kyseinen yksilö, koska se toi elävästi mieleen muumien noidan – hänellähän oli juuri tuollainen kampaus.

Myös Korpuddenin metsän pienemmät eliöt tarjosivat mitä suloisinta värien kirjoa. Tämä alla oleva kannon pää oli niin täynnä värikästä elämää, että ihailimme sitä kaikki oikein läheltä. Mietin, ovatkohan nuo kirkkaan oranssit pallerot jonkinlaisia limasieniä? Voi kunpa olisivat! Limasienet ovat ehkä kiehtovimpia eliöitä mitä on. Olen itse omalla pihalla saanut todistaa sudenmaidon ilmestyvän kuin tyhjästä, ja lähteneen sitten matkoihinsa muutamaa päivää myöhemmin. Limasieni liikkuu ikään kuin ryömimällä paikasta toiseen, eikä mitenkään summanmutikassa tai tuurin ja ulkoisten voimien varassa, vaan ihan ajatuksella (jos nyt niin voi sanoa otuksesta, jolla ei ole aivoja). Olen lukenut, että limasieni osaa jopa navigoida labyrintissa ruuan luo ja että sen voi puristaa vaikka tiheän siivilän läpi ilman, että se tekee muuta kuin kokoaa itsensä uudelleen ja jatkaa matkaa. Ihan äkkiä ei tule mieleen muuta eliötä, jolta tällainen onnistuisi.

Polku toi meidät takaisin järven rantaan, tällä kertaa korkeille kallioille. Katselin ja kuuntelin järven aaltojen liplatusta kalliota vasten. Se on yksi äänistä, joita rakastan eniten – rannoilla olevat metsät ovat sielunmaisemaani, kun saa yhtä aikaa olla metsän suojissa ja nauttia silti siitä miltä vesi näyttää, kuulostaa ja tuoksuu, ja vetäytyä hetkeksi vaikka vedenkin suojiin.

Korpuddenin maisema ja tunnelma on mukavan erämainen. Vain kauriinpolkuja hieman leveämmät polut kertovat ihmisten kulkevan täällä, mutta kaikesta päätellen täällä käy varsin viisaita kulkijoita, sillä emme löytäneet yhtäkään roskaa emmekä laitonta tulipaikkaa. En tainnut huomata oliko roskiksiakaan – roskat kannattaakin aina retkillä pakata pussiin ja sujauttaa reppuun tai taskuun niiden koko alueelta pois kierrätykseen viemiseksi.

Alhaalla vain vaivoin pinnan alla oleva suuri kivi sai järven aallot yltymään pieniin vaahtopäihin kevyenkin tuulen voimalla. Lohjanjärven vesi on tällä suunnalla melko kirkasta, edellisellä käynnillämme kesällä se oli jopa kirkkaampaa kuin nyt. Silloin seisoimme korkealla kalliolla katselemassa alhaalla kasvien lomassa uivia suuria kaloja. Heitimme niille pari männynkäpyä, joita ne uteliaina tulivat katsomaan. Nyt tuuli oli ehkä sekoittanut vettä enemmän, eikä kaloja ollut näköpiirissä.

Ohitimme piknikpöydän, joka odotti taukoilijoita korkealla rantatörmällä hulppean järvinäköalan äärellä. Mainio paikka nauttia vaikka termarikahvit tai -ruuat ilman tulentekoa. Korpuddenin reitillä ei monia rakenteita ole, mutta tulipaikkojen ja piknikpöydän lisäksi pieni portaikko auttaa jyrkemmän kallionrinteen ohitse.

Tämä on yksi reitin mukavimmista osuuksista, sillä se ei ole pelkästään vanhaa ja kaunista, rauhoittavaa metsää, vaan samalla myös tiiviisti järvenrantaa pitkältä matkalta. Katseeni hakeutui tuon tuosta veteen, jossa pohja näkyi kirkkaasti ja jonka ylle kaislat ja rannan haavat loivat ruskan värejä.

Yksi Korpuddenin mieleenpainuvimmista paikoista on lähes pystysuoran kallion ja järven väliin jäävä kapea maakaistale, josta polku kulkee. Kalliota ja sen elämää pääsee ihailemaan, tutkimaan, nuuhkimaan ja kuulostelemaan aivan nenänmitan päästä. Me katselimme erilaisia sammalia, jotka olivat kauniin vihreitä ja täynnä vettä. Vettä valui kivipintaa pitkin jatkuvina pikku pisaroina ja noroina, pitäen ihanaa ääntä. Sammalen alla kallion raidallinen muoto erottui kauniina. Ja tiedättekö miten hyvältä tällainen märkä, sammaleinen ja jäkäläinen kiviseinämä tuoksuu? Sen äärellä ei voi olla sulkematta silmiä.

Vankat puut järven rannalla pitivät huolta siitä, että olomme oli suojaisa ja turvallinen.

Saavuimme takaisin keittokatokselle ja jatkoimme siitä kohti pysäköintialuetta, vihreän lehvätunnelin läpi. Jos mahdollista, se näytti nyt keskipäivän valossa vieläkin kauniimmalta. Pysäköintialueen vieressä pysähdyimme vielä istumaan nuotiopaikalle, jonka heti retken alkajaisiksi olimme ohittaneet. Vaikka ei enää ollutkaan tarvetta tehdä tulia, oli näin kauniilla paikalla mukava istahtaa vielä rauhoittumaan retken päätteeksi ja nauttimaan maisemasta.

Autolle palatessamme oli paikka yhtä autio kuin ennenkin. Olin arvellut, että syyslomalaiset olisivat saapuneet tänne lounastamaan ja retkeilemään, mutta ehkäpä tämä onkin sellainen paikka, jossa omaan rauhaan voi vankasti luottaa jopa lomakausina.

Vaikea kuvitella syysaamua tai -aamupäivää parempaa ajankohtaa vierailla Korpuddenilla. Raikas ilma pitää hien loitolla mäkisessä maastossa, ruska hehkuu ja tumman metsän kontrasti tuo sen upeasti esiin. Aamuaurinko valaisee aluetta aivan erityisen kauniisti, mutta toki on pakko mainita sekin, että kallionlaella on varmasti myös poikkeuksellisen hyvä auringonlaskun katselupaikka. Mitenköhän hyvin siellä näkyisi Linnunrata?

Vinkkini: Juna+bussi+fillari-yhdistelmä voisi toimia täällä!

Kuuluisa Mustion linna on varsin lähellä Korpuddenia. Itse asiassa vain reilun 5 kilometrin päässä. Korpuddenin lähelle ei suoraan pääse bussilla, mutta Mustion kylälle pääsee sekä Lohjalta että Karjaalta. Karjaalle taas pääsee junalla Helsingistä ja Turusta. Erinomaisen hyvä vaihtoehto voisi ollakin se, että saapuu pyörän kanssa junalla Karjaalle ja jatkaa matkaa Raaseporin paikallisbussilla Mustioon. Mustion kylältä – jossa voi vielä tankata eväsvarannot vaikka kyläkaupassa – polkaiset noin puolessa tunnissa Korpuddenin pysäköintialueelle, jos et pysähtele matkalla. Tie perille on pääosin pientä, rauhallista ja viehättävää pyöräiltävää, ja perillä pyörän saa varmasti lukittua johonkin siksi aikaa, että käyt nauttimassa Korpuddenista.

Jompaan kumpaan suuntaan kulkiessa kuitenkin kannattaa pysähtyä ihan rauhassa, sillä mikä ihaninta, suoraan matkan varrella Mustion kylältä Korpuddeniin ovat Mustion upea ruukki ja linna uskomattoman hienoine puistoineen, sekä aivan ihastuttava uimaranta kesäkävijöiden iloksi. Virkistäydy siinä vaikka paluumatkalla!

Huomaa! Jos saavut autolla, voit asettaa Google Mapsissa kohteeksi Korpuddenin. Huomaa tarkistaa, että päämääräksi on asetettu nimenomaan tämä paikka, sillä Maps jostain syystä pyrkii pelkän Korpuddenin nimen kanssa ohjaamaan vastapäiselle Högnäsin niemelle, josta ei todellisuudessa ole pääsyä tähän retkikohteeseen.

Lue myös:

Nouse arjen yläpuolelle Mustiossa – nauti 230-vuotiaan linnan historiallisesta kulttuurimiljööstä ja Korpuddenin komeista kalliosta

Uuvi.fi: Korpudden