”Tämä oli meidän ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen retkemme Kiilopäälle”

Artikkeli: Hannu Korhonen

Täälläpä sitä nyt ollaan, Niilanpään huipulla. Minä, vaimoni Anette ja kohta 19-vuotias tyttäremme Maria, joka on nyt ensimmäistä kertaa Lapissa. Aurinko paistaa ja katsommepa mihin suuntaan hyvänsä, näemme Saariselän upeat tunturit. Hengitämme raikasta tunturi-ilmaa ja nautimme olostamme. 

Retki tehtiin 23.–29.7.2020.

Kohde kartalla

Miten tänne päädyimme? Olen Suomen Ladun jäsen, ja talvella ilmestyneessä Latu ja Polku -lehdessä oli ilmoitus majoitustarjouksista Kiilopäällä. Kiilopää on Suomen Ladun retkeilykeskus Urho Kekkosen kansallispuiston kyljessä. Tarjous oli niin houkutteleva, että kun kerroin tästä vaimolle, niin hän oli samaa mieltä, että sinne mennään heinäkuussa. Saimme vielä 18-vuotiaan tyttäremmekin houkuteltua mukaan, ei itse asiassa tarvinnut hirveästi houkutella. Varasimme mökin Kiilopäältä ja jäimme odottamaan kesää, että pääsemme nauttimaan Suomen Lapista ja Kiilopään maisemista. 

Vaikka olen paljon vaeltanut Lapissa, niin Kiilopää on aina jäänyt käymättä, tällä kertaa sekin asia tulee korjattua. Mutta kaikkihan ei sitten mennytkään niin kuin piti, tuli korona ja sotki meidän ja varmasti monen muunkin suunnitelmat. Kiilopäältä tuli viesti, että paikka suljetaan ja kaikki kesän varaukset perutaan. Harmitus tietysti oli suuri, mutta ajattelimme jospa hyvinkin löytyisi joku toinen majoitus Kiilopään alueelta, että pääsisimme retkeilemään sinne. Pienen tiedustelun tuloksena meille järjestyi aivan mielettömän ihana majoitus aivan siitä retkeilykeskuksen vierestä.

Suunnitelmamme oli tehdä päiväretkiä Kiilopään ympäristöön ja nauttia kauniista tunturimaisemista, valokuvata, syödä ja levätä hyvin. Kiilopään lähialueilta löytyy jo niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa, ettei siihen yksi viikko riitä että ennätettäisiin käydä kaikissa paikoissa. Joten tällainen suunnitelma, jossa ollaan majoittuneena yhdessä paikassa, tuntui oikealta ratkaisulta.

Tällainen retkiviikko on myös helpompi toteuttaa. Ei tarvitse niin paljon valmisteluja. Jätettiin makuupussit ja rinkat kotiin, toki otettiin jokaiselle pienet päiväreput matkaan. Ei tarvitse varata viikkoa varten retkiruokia, eikä tarvitse tehdä niin tarkkaa reittisuunnitelmaa. Toki tutustuin Kiilopään alueeseen ja retkireitteihin ennakolta. Siinä auttoi uusi Suomen Ladun ja Calazon Kiilopää -opas, ja sain myös Kiilopään veteraaneilta paljon hyviä vinkkejä missä kannattaa käydä. 

Kiilopäältä löytyy myös kattava valikoima erilaisia retkeilyvarusteita vuokrattavaksi, jos itsellä ei satu olemaan sellaisia – myös maastopyöriä voi sieltä vuokrata. Huomasimme, että maastopyöräily on saanut suuren suosion, mutta hyvin tuonne tunturiin kaikki sopivat.

Vihdoin koitti päivä, jolloin auto oli pakattu ja kaikki valmista lähtöön. Aamulla aikaisin auton nokka kohti pohjoista ja jätetään Etelä-Suomen pölyt taaksemme. Mieli on korkealla kun tietää, että taas päästään Lapin tuntureille. Normaalisti olen ajanut yhtä soittoa perille asti, vaikka matkaa olisi kuinka. Meiltähän tulee matkaa esimerkiksi Kiilopäälle noin 1100 km. 

Tällä kertaa päätimme kuitenkin ajaa Rovaniemelle ja jäädä sinne yöksi. Tämä olikin hyvä päätös, ei ollut niin raskas päivä ja oli mukava käydä vähän tutustumassa myös Rovaniemeen. Hotelliaamiaisen jälkeen taas matkaan, ja pakollinen pysähdys Joulupukin maassa Napapiirillä. Seuraava pysähdys Sodankylässä, jossa suoritettiin ruokaostokset. Siitäpä sitten alkoikin viimeinen etappi kohti tuntureita ja Kiilopäätä. 

Sykähdyttävää on joka kerta, kun ennen Vuotson Lapin kylää Saariselän tunturit tulevat näkyviin. Silloin tietää, että nyt kohta ollaan perillä, ja itselle ainakin se on merkki että nyt ollaan Lapissa.

Yövyttyämme Rovaniemellä olimme jo hyvissä ajoin perillä, joten jäi hyvin aikaa tutustua vähän ympäristöön ja käytiinpä jo pienellä retkellä Kiilopään suuntaan. Sain vielä Kiilopään henkilökunnalta hyviä vinkkejä mihin kannattaa tutustua. Kiilopään retkeilykeskus oli myös avannut ovensa, ja siellä toimi kaikki palvelut mallikkaasti.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli kiva lähteä ensimmäiselle retkelle. Suuntasimme Luulammen suuntaan, erkanimme kuitenkin ennen Luulampea Kuutamokuruun. Kuutamokuru on yksi hienoimmista kuruista, kauniita pieniä vesiputouksia ja pieniä lampia. Löysimmekin hienon taukopaikan pienen lammen rannalta, jossa kokkailimme pienen lounaan. Sieltä suuntasimme ylös Niilanpäälle, jonka huipulta näkee joka suuntaan tuntureita. Sieltä näkyvät Sokosti, Nattaset ja monet, monet muut Saariselän upeat tunturit. Ei voi sanoin kuvata sitä tunnetta, joka tulee kun katselee kaukaisia tuntureita, miten pieneksi ja myöskin etuoikeutetuksi tuntee itsensä kun saa olla täällä.

Miten mukava olikaan tallustella siellä, ihan kuin nurmikolla olisi kävellyt. Niin helppokulkuista tunturia. Voi vain kuvitella miten kaunista siellä on ruskan aikaan, kun mm. riekonmarjat hohtavat punaisina. Niilanpäältä kävelimme Kiilopään huipulle, ja ei voi valittaa näköaloista jotka sieltäkin avautuivat. Päivän retki alkoi olla lopuillaan, kun laskeuduimme retkeilykeskuksen pihaan. Kylläpä saimmekin jo ensimmäisenä päivänä mahtavan kattauksen tuntureiden kauneutta. Ja tyttäremme Maria oli myös aivan haltioissaan näistä upeista tuntureista.

Alla kuvia Kuutamokurusta.

Anette nousemassa Niilanpäälle.

Jokaisesta päivästä voisi kirjoittaa pitkän, ylistävän tarinansa, mutta en nyt ala kirjoittaa täydellistä tarinaa joka päivästä. Jokainen päivä oli erilaisensa, kävimme Ahopäillä, jossa saimme seurata poroperheen käyskentelyä tunturilla. Sieltäkin löytyi monia mielenkiintoisia kuruja ja pieniä lampia. Sivakkaojan laavulle kävelimme vanhaa Ruijanpolkua pitkin. Paljon historiaa liittyy tähänkin polkuun, kannattaa tutustua aiheeseen, jos menee sinne polulle ja muutenkin. Paljon kuljimme omia reittejä kartan ja kompassin avulla, poropolkuja seuraillen. Monta kertaa tuli mieleen Kullervo Kemppisen kirja ”Poropolku kutsuu”. Vaikka ei olisikaan lukuihmisiä, niin suosittelen kyllä lukemaan tämän legendaarisen tunturivaeltajan kirjan.

Teimme yhtenä päivänä automatkan Ivaloon, jossa kävimme tutustumassa Ivalojoen kuuluisaan hiekkarantaan. 

Myös ruokatäydennystä teimme Ivalon kaupassa. Kävimme myös autolla Saariselän turistikylässä. Sieltä käsin teimme retken Iisakkipään huipulle, josta avautuu myös hulppea näkymä joka suuntaan. Ja täytyihän se käydä myös Kaunispään huipulla. 

Viikon huippuhetkiä oli ehdottomasti auringonlasku Kiilopään huipulla. Sanattomaksi veti se kauneus, jonka saimme kokea keskiyön aikaan tunturin huipulla. Valokuvat eivät anna oikeutta sille mikä kuva piirtyi silmän verkkokalvolle.

Viikko meni liiankin nopeasti, mutta saimme kyllä nauttia ylen määrin Lapin kauneudesta, ilmatkin olivat suosiolliset meille eikä itikoistakaan ollut liiaksi riesaa. Kaiken kruunasi viimeisenä iltana Kiilopään kuuluisa savusauna sekä pulahtaminen Kiilo-ojan raikkaassa vedessä. 

Tämä oli meidän ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen retkemme Kiilopäälle. Kyllä on vielä nähtävä nämä hienot tunturit eri vuodenaikoina.

Kiilopään huipulla keskiyön aikaan.

Hannu Korhonen

Lohjalla 22.9.2020.

Lue lisää

Urho Kekkosen kansallispuisto – Retkipaikan tarinat ja vinkit

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.