Rauhoittumista, hiljaisuutta ja pimeyttä: Örön saarella syksyisen Saaristomeren puhureissa

Örön linnakesaari on Suomen suosituimpia matkailukohteita keskellä Saaristomeren kansallispuistoa, ja saari on täynnä väkeä varsinkin kesäisin. Nyt alkutalvella Örön kivikkoiset rannat kuitenkin humisevat tyhjyyttään, ja saarta saakin kierrellä loputtumasti ihaillen toinen toistaan hienompia näkymiä merelle.

• Örö kartalla
• Rengasreitit: 5,3 km ja 5,6 km
• Esteetön: Ei
• Tulipaikka: Ei, myös risukeitin kielletty
• Saapuminen autolla: Auto jätettävä satamaan: Meripuistontie 2, Kasnäs (Kemiönsaari)
• Saapuminen julkisilla: Yhteysalus Kasnäsin satamasta (lue lisää)
• Muita huomioita: Luonnonsuojelualue.

Örön saarella järjestettiin lokakuussa 14.-22.10.2023 upea ja erikoinen tapahtuma ”Pimeä Örö”. Minulle tarjoutui tilaisuus lähteä karulle ja kaukaiselle saarelle eräopasystäväni Elina Toivosen luotsaamien Outdoor-siskojen kanssa. Tapahtuma oli kuitenkin kaikille osallistujille avoin, ja mahdollisuus oli paikan päällä Örön saaressa majoittua niin sisällä hostellissa, kuin omassa teltassa vanhan sotilaskodin pihalla.

Tuulien tuivertama Örö.

Aloitimme matkamme Kasnäsin satamasta nousemalla saarelle menevään pieneen yhteysalukseen. Ilma oli tasaisen harmaa ja sade ropisi pitkin ikkunalasia. Merenkäynti oli kuitenkin jokseenkin maltillista, vaikka syystuulissa mahdollisuudet ovat aina myös ihan toisenlaiseen menoon; välillä laivat eivät ehkä voi lähteä satamasta liian kovan tuulen vuoksi. Yhteysalukset ovatkin tärkeä lenkki saaristolaisille kulkea mantereella, sillä Saaristomerellä saarissa on runsaasti ympärivuotisia asukkaita.

Oman kokemukseni mukaan saaristossa huono sää kuitenkaan harvemmin jumittuu paikalleen kovin moneksi päiväksi, ja tuulet vievät nopeasti mukanaan sen, minkä ovat tuoneetkin. Toiveikkaana ajattelin näin olevan tälläkin kertaa katsellessani ulos ikkunasta harmaana myllertävää merta.

Laivamme saavuttua Örön pieneen satamaan, nostimme rinkat selkäämme ja astuimme maihin. Satamassa oli lisäksi jonkin verran muita osallistujia, mutta bongailin kuitenkin enimmäkseen sieltä täältä Outdoor-siskoiksi tunnistamiani henkilöitä. Elina oli sopinut myös näkevänsä tapahtuman puuhanaisen ja järjestäjän, Maria Pickin satamassa.

Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä koko Örön saaresta, vaan halusin mennä paikalle mahdollisimman avoimin mielin. Olimme viettäneet edellisen illan Elinan mökillä lähellä Kasnäsiä ja olin kuullut kyllä Elinan retkestä saareen edellisenä kesänä.

Örö on vanha Puolustusvoimien käytössä ollut saari, jossa kuitenkin on ollut sotilastukikohta jo Venäjän tsaarin vallan aikaan. Siitä kielivätkin yhä saarta kiertelevät lukuisat, vanhat mukulakivitiet. Varsinaisia ajoteitä Öröllä ei ole kuin paikallisille asukkaille ja saaren huoltoautoille. Örö on myös auki koko vuoden ympäri, ja saareen kannattaakin lähteä rohkeasti tutustumaan kesäsesongin ulkopuolella.

Suuntasimme Elinan kanssa nopeasti kohti saaren leirintäaluetta, sillä tuuli mereltä alkoi käydä melko navakaksi. Ajatus teltan pystyttämisestä kovassa tuulessa ei tunnin yhteysaluksessa istumisen jälkeen juuri houkuttanut. Teltat saatiin kuitenkin vielä näppärästi pystyyn vanhan sotilaskodin pihalla sijaitsevalle pienelle leirintäalueelle. Tosin yöksi tuulta oli luvattu yli 20 metriä sekunnissa, minkä vuoksi kiinnitin telttani kyllä aivan joka narusta kiinni maahan kiiloilla. Lisäksi virittelin kaariin varmuuden vuoksi lisänarua, vaikka tiesin superkevyen telttani kyllä kestäneen jo monena vuonna mm. Vätsärin erämaan myrskyt ihan kiitettävästi.

Telttojemme ollessa tukevasti maahan kiinnitettyinä ja varusteiden teltassa, päätimme Elinan kanssa pitää lounastauon ja sen jälkeen suunnata tutkimaan saarta. Sääkin oli jo huomattavasti kirkastunut ja tuuli humisi leirintäalueen vanhojen mäntyjen latvoissa. Itseäni viehättävät kovasti kohteet, joissa on paljon myös historiaa läsnä ja Örössä sitä todellakin oli. Kuvittelen aina mielessäni tälläisissa paikoissa, miten ihmiset siellä aiemmin ovat eläneet?

Kierros saaren eteläosaan sinistä polkua pitkin

Örön saarella on siellä täällä puikkelehtivien polkujen lisäksi kaksi ”virallista” luontopolkua, sininen ja punainen polku. Sininen reitti tunnetaan nimellä 6”-kierros. Reitti on pituudeltaan 5,3 km. Se suuntautuu Örön eteläkärkeen, josta avautuu huikea merimaisema. Matkalla voi tutustua puolustus- ja tykkiasemiin sekä 6″ kasarmialueeseen. Reitin varrella on myös upea riippusilta, johon kuitenkaan ei suuren ryhmän kannata pakkautua kerralla.

Punainen reitti tunnetaan myös nimellä 120mm:n kierros. Se on 5,6 km pitkä. Reitti suuntautuu saaren pohjoisosiin ja vie läpi rantaniittyjen, vanhojen metsien sekä avoimen länsirannan.

Me päätimme Elinan kanssa lähteä tutkimaan ensin saaren sinistä reittiä ja suuntasimme leirintäalueelta kohti päätietä, seuraten puihin kiinnitettyjä sinisiä opasmerkkejä. Tuuli tuntui vain yltyvän lähestyessämme ensimmäistä hiekkarantaa, ja meren kohinan saattoi kuulla jo kaukaa.

Törmäsimme hiekkaisella rannalla myös muutamaan Puolustusvoimien vanhaan bunkkeriin, jotka kuitenkin oli osittain tukittu betonilla ja kivimurskalla. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, koska niitä ei enää ylläpidetä ja näin ollen ne voivat muodostua vaaralliseksi innokkaille tutkijoille. Oman kokemukseni mukaan kyseisissä rakennelmissa on saaristossa myös usein kyykäärmeitä.

Sotilashistoria onkin saaressa läsnä kaikkialla mihin päänsä kääntää. Rantaviiva on täynnä erilaisia puolustuasemia, rakennuksia ja jo edellä mainitsemiani bunkkereita.

Vuonna 2015 Örön saari rakennuksineen siirtyi puolustusvoimilta Metsähallitukselle ja se liitettiin osaksi Saaristomeren kansallispuistoa. Saaresta alettiin kehittää kansallispuiston luontomatkailun keskuspaikkaa. Örössä on säilynyt kuutisenkymmentä taloa eri aikakausilta. Lisäksi venäläisaikana rakennetut linnoituslaitteet ovat edelleen jäljellä. Kolmesta venäläisten rakentamasta tykkipatterista on jäljellä kaksi 12 tuuman Obuhov-tykkiä ja niiden kasematit. Saarella on neljä käytöstä poistettua 6 tuuman Canet-tykkiä sekä raunioitunut 120 mm tykkipatteri. Järeistä 12 tuuman tykeistä toinen on kunnostettu museotykiksi.

Lähde: Luontoon.fi

Historian havinasta huolimatta nautin kyllä itse eniten vain istahtamisesta kalliolle ja loputtoman meren kohinan kuuntelemisesta samalla, kun aallot paiskautuivat rannan sileitä kiviä vasten. Suljin silmäni ja annoin äänimaailman ympärilläni hetkeksi kuljettaa itseni jonnekin aivan muualle. Havahduin lopulta Elinan askeleihin ja muistin, kuinka olimme varanneet itsellemme tapahtuman ajaksi perustetusta pop-up hoitolasta hemmotteluhoidot. Nousin nopeasti ylös, sillä olin innokas näkemään, mitä tämä varsinaisesti sisältäisi. Elämäni ei totisesti ollut lähiaikoina sisältänyt hemmottelua.

Totaalirentoutuminen Hoitola Hipiässä

Kävelimme reippaasti takaisin Örön ”keskustaan”, jossa oli monta pitkää ja vanhaa puista kasarmirakennusta. Näissä sijaitsi mm. ympäri vuoden auki oleva ravintola, hostelli ja kokoustiloja, joihin myös päämäärämme tapahtuman ajaksi perustettu pop-up-hoitola oli sijoitettu. Olimme tilanneet itsellemme jonkinlaiset kaunistus- ja rentoutushoidot, joiden sisällöstä en ollut lainkaan varma. En myöskään ollut omasta mielestäni juurikaan rentoutushoitotyyppinen ihminen, jostain kaunistumisesta nyt sitten puhumattakaan.

Astuin varovasti hoitolan ovesta sisään ja vastassa minua oli hoitolan emäntä Henna ja avoin valoisa huone. En todellakaan tiennyt miten toimia tällaisessa ”hoitolatilanteessa”, mutta Henna ystävällisesti ohjeisti minua mitä kuuluu tehdä. Otin pois sukkani ja upotin jalkani lämpimään jalkakylpyyn. Taisin saada myös harteilleni lämpimän kaurapussin. Hetken päästä kiipesin hoitopöydälle ja Henna kääri minut kuin vauvan pehmeisiin huopiin, jonka jälkeen hän alkoi käsittelemään varovasti kasvojeni ja korvieni akupisteitä hieromalla niitä tuoksuvalla öljyllä. Välillä jutustelimme jotain ja välillä taas emme. Sen jälkeen tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista; minulla on ollut aina suuria vaikeuksia rauhoittua, varsinkin täysin vieraan ihmisen kosketuksesta. Näin ollen olenkin aikaisemmin käynyt lähinnä riuskaotteisessa urheiluhieronnassa tai lihaskalvohieronnassa. Nyt Hennan kevyt ja rauhallinen hieronta sai minut nukahtamaan kesken lauseen! Vaikka havahduinkin nopeasti takaisin hereille, oli oloni aivan superrentoutunut, lämmin ja kevyt. Tätä olisi kyllä saatava joskus lisää! Puolentoista tunnin käsittelyn jälkeen kävelin huoneen ovesta ulos pöllämystyneenä käytävään, jossa Elina odotteli jo omaa vuoroaan.

Tuuli yltyy ja meri myllertää Örön rantoja

Elinan jäädessä vuorostaan kaunistushoitoonsa, hyvästelin Hennan ja kävelin rivakasti kohti leirintäaluetta tarkistamaan, oliko telttani edelleen tukevasti paikoillaan. Tuuli ulvoi ympärilläni yhä kovempaa puiden latvoissa ja mietin, mahtaako kohta alkaa satamaan oksanpätkiä niskaan? Teltta oli kuitenkin tukevasti paikoillaan, niin kuin pitikin. Olimme sopineet Elinan kanssa tapaavamme saaren ravintolassa hoitolareissun jälkeen. Minulle jäi kuitenkin sitä ennen hyvin aikaa myös tehdä vielä hieman sooloretkeilyä läheiselle hiekkarannalle.

Meren kohinan saattoi jälleen kuulla jo kaukaa. Kävelin hiekkarannalle ja katselin merta kohti laskeutuvaa aurinkoa. Tuulen ulvonnassa ja meren pauhussa oli jotain suorastaan huumaavaa ja istuin rannalla hetken aikaa aivan kuin transsissa, vain tuijottaen merta. Osansa saattoi olla tietysti myös juuri aiemmin saamassani rentoutushoidossa. Tutkin varovasti käsissäni rannalla lojuvia pieniä kiviä ja kosketin niiden kylmää ja sileää pintaa. Kuinkahan monessa syysmyrskyssä ne olivat jo hioutuneet?

Yritin nousta ylös, mutta kovaksi puuskaksi yltynyt tuuli löi minut takaisin polvilleni hiekkaan. Samalla suuri aalto pärskäytti suolaista merivettä kasvoilleni. Päätin lähteä hiljalleen takaisin kohti saaren sisäosia, sillä rannalta saisin kohta tosissani kontata pois tuulen vielä yltyessä. Lisäksi ravintolatason illallinen houkutteli oikein kovasti auringon alkaessa painumaan mailleen.

Luksusta ja leirielämää

Retkemme Örölle oli mielenkiintoinen yhdistelmä juurikin edellä mainittua; yövyimme teltassa, mutta kävimme silti syömässä ravintolassa ja rentoutushoidoissa ammattilaisen käsissä. Tämä oli itselleni aivan uusi, mutta miellyttävä yhdistelmä. Pitääkö retkeilyn aina olla hampaat irvessä suorittamista tai selviytymistä? Voihan se joskus olla tällaistakin.

Elinakin saapui hoitolasta ravintolaan ja nautimme makoisan illallisen jälkiruokineen. Tämän jälkeen siirryimme ulos ja pimeys olikin vallannut jo koko saaren syleilyynsä. Ohjelmassamme oli osallistua vielä tähtienbongausretkelle. Epäilin itse tuloksen olevan kuitenkin tähtien suhteen jokseenkin vaihteleva, koska sää oli ennen pimeyden laskeutumista alkanut jälleen mennä pilveen. Lopulta viihdyinkin tähtiretkellä vain puolisen tuntia, ja Elinan jäädessä vielä bongailemaan, suuntasin omalle retkelleni saaren sisäosaan.

Örön saarella ei juurikaan ole katuvaloja, ja pimeys on syksyllä aivan totaalista. Niinpä hyvä otsalamppu oli liikkumisen kannalta enemmän kuin tarpeen. Kaikialle kietoutuva pimeys oli kuin mustaa samettia ympärillä, vain meren kohinan kuuluessa jostain kaukaa. Välillä napautin otsalamppuni kiinni, vain nauttiakseni pimeydestä. Jossain kohtaa huomasin saapuneeni jo kauan sitten metsittyneelle marssiaukiolle. Näin taas myös vilahduksen tähtitaivaasta ylläni. Samalla huomasin myös lukuisia kiilteleviä silmäpareja pimeydessä, jotka lähemmäs kulkiessani tunnistin pakoon loikkiviksi kauriiksi.

Lopulta palailin takaisin teltalleni leirintäalueelle. Tuuli oli tässä kohtaa noussut heittämällä myrskylukemiin. Mönkiessäni makuupussin uumeniin unille, kuuntelin telttakankaan väpätystä tuulessa. Teltan katto suorastaan heilui edestakaisin, mutta uskoin sen kestävän tuulen kovat otteet. Ja näin onneksi jälleen kerran olikin.

Pyöräillen Örön pohjoiskärkeen

Seuraavana aamuna tuuli oli lähes tauonnut. Näin nopeasti säät voivat saaristossa vaihdella laidasta toiseen. Tukevan aamupalan jälkeen (jälleen ravintolassa), vuokrasimme Elinan kanssa pyörät, jolla päätimme teitä pitkin kierrellä kohti saaren pohjoiskärkeä. Vaihteettomalla jopolla huristelu mukulakiviä pitkin ei ihan nautinnollisesta pyöräilyelämyksestä käynyt, mutta oli silti näppärä tapa siirtyä pari kilometriä.

Saaren pohjoiskärjessä meitä odottivat jälleen mahtavat aallot ja silmää hivelevät merinäköalat. Niemen nokassa jökötti myös muutama auki jätetty Puolustusvoimien vanha bunkkeri, jonne tietenkin oli pakko päästä kiertelemään. Harmaat betoniseinät huokuivat kylmää, ja muutamiin maan alla oleviin huoneisiin oli jätetty riviin vanhoja, rautaisia kerrossänkyjä. Mietin itsekseni, kuinka mukavaa mahtoi kyseisessä paikassa olla suorittaa varusmiespalvelusta? Kylmä kaikkialla huokuvassa kosteudessa talvella ainakin taatusti oli.

Nousimme portaita pitkin takaisin maan pinnalle ja lähdimme kävelemään pitkin edelleen aaltojen värittämää rantaviivaa. Vaikka meinasin jälleen vaipua pelkkään meren tuijotteluun, Elina muistutti, että meillä olisi vielä hänen vetämänsä metsäänuppoutumisharjoitus tiedossa, ja suuntasimme pyörämme jälleen kohti saaren keskustaa.

Metsäänuppotumisharjoitus pidettiin kauniissa pienessä kalliolahden poukamassa lähellä Örön satamaan menevää tietä. Aurinko ei meille suostunut enää näyttäytymään ja sadekin uhkasi ropistella tihkuna niskaan. Elina kuitenkin ohjasi ryhmän ajattelemaan ympärillä olevia luonnon elementtejä ja vaipumaan niiden rauhoittavaan läsnäoloon. Kunnellesani Elinan tasaista ääntä, ajattelin, että Örön matka oli pimeyden lisäksi tarjonnut itselleni ennen kaikkea paljon toivottua rauhoittumista. Metsäänuppoutumisharjoitus olikin hyvä päätös koko retkelle, sillä kohta yhteysalus hakisi meidät jälleen matkalle takaisin manteretta kohden.

Saaristoa ja myös Örön saarta voin lämpimästi suositella ympärivuotiseksi retkeilykohteeksi. Saaristoluonto on mahtava kaikkina vuodenaikoina, eikä sitä näin ollen kannata ajatella vain kesäkohteena. Itse ainakin Öröstä sain täsmälleen sitä, mitä juuri sillä hetkellä kaipasinkin; rauhoittumista, hiljaisuutta ja pimeyttä.

Kuvat: Kristina Latvala ja Elina Toivonen

Kuvissa näkyvät ihmiset antoivat suostumuksensa kuvien julkaisuun.