Tag Archive for: merenranta

Ihastuttava, opettava, viihdyttävä – Nåtön luontopolku Lemlandissa Ahvenanmaalla on Top 10 -materiaalia!

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Åland Nåtön saari sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Maarianhaminasta etelään. Luonnonsuojelualueella kulkeva polku on täynnä ihmettelyn aiheita ja siellä on sopiva määrä mielenkiintoisia luontotauluja. Ennen kaikkea perinteisiin lehdesniittyihin ja niiden ylläpitoon voi tutustua tässä huikean kauniissa rantamaisemassa.

Fladat, kluuvit, tyrnit ja katajat. Järsö Ahvenanmaalla.

Järsön saari sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Maarianhaminasta. Luontopolulla voi tutustua merestä irti kuroutuneisiin lahtiin, fladoihin ja kluuveihin. Reitillä voi ihailla tyrni- ja katajapensaita – ja täälläkin voi harrastaa laivabongausta.

Rauman Maanpäännokassa odottaa avara merimaisema

Jos Raumalla käydessä haluaa houkuttelevien putiikkien ja kahviloiden ääreltä välillä avarampiin maisemiin avomeren äärelle haistelemaan raikasta meri-ilmaa, tällaiseen sopiva paikka löytyy esimerkiksi Maanpäännokasta. Tälle pienelle polulle on keskustasta noin viisi kilometriä. P-alue kartalla Pieni pysäköintialue löytyy Laituritieltä. Houkutteleva kallio ja avara maisema avautuvat heti muutaman askeleen päässä. Sateisena kevätiltana poluilla ei näkynyt muita kulkijoita. Eksyminen […]

Tuulisen talvipäivän retki Varlaxuddenin esteettömälle reitille Porvoossa

Teksti ja kuvat: Tiina Nopanen Katson huolestuneena peililiukasta pientä mäkeä, joka laskeutuu parkkipaikalta. Uusi  Varlaxuddenin virkistysalueen parkkialue Emäsalontien varressa ammottaa tyhjyyttään. Kiinnitän koiran hihnan vyötärölle juoksuvyölle ottaen samalla auton takaluukusta esiin vaellussauvani, vannotan koiran odottamaan minua ja olemaan kiskomatta hihnassa, ja lähden varoen polulle.  P-alue kartalla Esteetön reitti 350 m/suunta Tulipaikka ja keittokatos Nastakengistä huolimatta […]

Laavu merinäköalalla ja vaivaton pikku luontopolku Salon Vartsalassa

Olimme isäni kanssa pienellä kotiseutuajelulla Salon Vartsalassa, kun muistin jostakin lukeneeni, että alueella pitäisi olla uudehko laavu. Idyllinen ja piskuinen Vartsala ei ole kovinkaan salamyhkäinen, vaan iloksemme laavulle ja luontopolulle oli hyvät viitat siltä ainoalta ”isolta tieltä”, joka kylän läpi kulkee. Jo pelkkä ajo luontopolun alkuun oli piristävä, kun matkaa sai taittaa lämpöisen aurinkoisessa loppukevään […]

Viistokävelyä rantakallioilla – Vuosnaisten luontopolku Kustavissa

Kustavin Vartsalan saaren eteläkärjessä on uudehko luontopolku, jonka lähtöpaikka on aivan Ahvenanmaalle suuntaavien lauttojen sataman vieressä. Reitti on vähän yli kilometrin mittainen ja se kulkee suurelta osin hienoilla rantakallioilla. Merimaisemia riittää moneen suuntaan!

Purunpään luontopolku Kemiönsaarella tarjoaa 18 kilometriä upeaa merenrantapatikkaa

Moni on löytänyt Kemiönsaaren Purunpään kuuden kilometrin luontopolulle, mutta nyt nuo upeat merimaisemat on mahdollista yhdistää 18 kilometrin mittaiseksi patikaksi! Lähtöpaikka kartalla. Osoite Amos Andersonintie 2, Kemiönsaari. Sijainti: N=6664113.853, E=245719.689 Reitti 18 km, keskivaativa Lataa reitin GPX-jälki Palvelut: laavu ja tulipaikka, kahvila, useita näköalapaikkoja Kartanon mailla Pysäköin Söderlångvikin kartanon pysäköintialueelle. Täältä lähtee yksi Kemiönsaaren pisimmistä […]

Ah näitä merenrantamaisemia – niitä riittää Santalahden luontopolulla Kotkassa

Santalahden luontopolku sijaitsee Kotkan Mussalossa luonnonkauniilla paikalla. Polku esittelee seudun vaihtelevaa luontoa; kallioita, metsiä, merenrantaa ja pieniä suoalueitakin. Näköalaa merelle riittää, joten kiikarit kannattaa ottaa mukaan! Santalahden luontopolku KotkassaPäivämäärä: 2.5.2021Luontopolkumiehen reittinumero: 215Reitin pituus: n. 5 km (Merireitti + Metsäreitti)Kohokohdat: Hurmaavat merenrantamaisemat Parkkipaikka: Kipparitie 4, tilaa noin 10 autolle. Melko täynnä toukokuisena sunnuntaina. Paikka kartalla.Opasteet/kyltit: ErinomaisetVarusteet/jalkineet: Ei […]

Kauniin tien päässä on mainio elämyksellinen luontoreitti – Sikosaaren luontopolku Porvoossa

Sikosaari on ollut suosittu retkeilykohde jo 1800-luvulta asti. Eikä ihme – se sijaitsee hienolla paikalla Porvoon välittömässä läheisyydessä ja nykyään sinne pääsee komeaa 1950-luvulla valmistunutta pengersiltaa pitkin. Ilmeisen suosittu retkeilykohde oli kuitenkin hyvin rauhaisa ja tunnelmallinen heinäkuisena kesäaamuna. Sikosaaren luontopolku PorvoossaPäivämäärä: 4.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 166Reitin pituus: 2,3 km (lähimmältä parkkipaikalta)Kohokohdat: Hieno tie Sikosaareen, merenrannan ruovikot, rantalehdot […]

Itähelsinkiläistä merenrantamaisemaa ja luontoelämyksiä – Uutelan luontopolulla

Uutela on yksi Helsingin parhaista ulkoilupuistoista. Meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta ja sen luontoon kuuluukin esimerkiksi merenrantaniittyjä ja laguunilahtia. Uutelan luontopolkuun tutustuessa saa monenlaisia elämyksiä, yhtäällä tuntee olevansa Suomi-filmin maisemissa – toisaalla voi kulkea lähes luonnontilaisessa metsässä tai bongata rantakalliolta valtavia rahtilaivoja tai kauniita merilintuja. Uutelan luontopolku HelsingissäPäivämäärä: 26.6.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 161Reitin pituus: 4 kmKohokohdat: Rantamaisemat […]