Tag Archive for: maisema

Aavasaksa, Ylitornio

Tälläkin ikonisella maamerkillä käymistä onnistuin välttelemään vuosikymmeniä, vaikka ehdin aikanaan kulkea sen ohitse muutamaan kertaan. Elokuussa 2007 olin viimein mukana porukassa, joka pistäytyi vuoren laella ihan asioikseen. Aamupäivä oli pilvisen harmaa, kun tulimme Aavasaksan kylään etelästä Tornionjokilaaksoa pitkin. Kiipesimme pikkubussilla Aavasaksan rinnettä ylöspäin ja pysäköimme hieman laen alapuolelle kahvila-paviljongin edustalla olevalle parkkipaikalle. Arvelimme, että vanhassa […]

Usva, aamuaurinko ja Pyhävaaran kynttiläkuuset

Tähtihetkeni oli kun aamuvarhaisella nousin vaaralle ja sain katsella kun aurinko nousi sumusta valaisemaan kuusten latvat alapuolellani. – Seija Ropponen Lisää tunnelmia.

Såliksen patteri, Hammarland, Ahvenanmaa

Ahvenanmaa ei ole aina ollut demilitarisoitu alue, vaan hyvinkin vahvasti linnoitettu ja monenkin valtion havittelema tukikohta. Sen valloittajalla on aina mahdollisuus ollut hallita niin Pohjanlahden kuin Suomenlahdenkin meriliikennettä. Venäläisten valloitettua Suomen 1809 he alkoivat liki välittömästi suunnitella ja lopulta rakentamaankin Bomarsundin linnoitusta Ahvenanmaalle. Venäjän ja Ruotsin rajat olivat siirtyneet Kymijoelta Ahvenanmaalle Haminan rauhansopimuksessa. Krimin sodassa […]

Etelä-Konneveden Enonniemi, Rautalampi

Kesäkuun lopulla 2011 sain tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Tarjolla oli souturetki Etelä-Konneveden maisemiin, joita olin siihen mennessä tyytynyt katselemaan vain rannoilta. Suuren ja melko  luonnontilaisena säilyneen järven eteläosan maisemien kiinnostavuutta lisäsi se, että aluetta on ehdotettu osaksi uutta kansallispuistoa. Matkaan lähdettiin aamuvarhaisella Konnekosken pohjoispuolelta. Käytössä oli liukkaasti kulkeva tervattu savolaisvene ja käytössä kaksi airoparia. […]

Kumputunturi, Keski-Lapin maamerkki, Kittilä

Tämä jutun johdatus voisi mennä tarinana vaikka näin: Olipa kerran miljoonia vuosia sitten nykyisen Suomen ja Ruotsin rajan tuntumassa laaja ja korkea tunturiseutu. Sen korkeammat laet nousivat ylemmäs kuin nykyisin Ylläs tai Pallas. Eräässä kohdassa oli tunturirypäs, johon kuului useita melkein 1000 metriä korkeaa huippua. Näiden keskellä oli muutama matalampi. Talvi toisensa perään tuiskuineen puhaltelivat […]

Kiipeä kanssani Korkeaniemen kalliojyrkänteelle Suonenjoella.

Vuosia Suonenjoen lähiympäristöä kolunneena – aluksi kalastaen syrjäisillä metsälammilla, myöhemmin kameraani ulkoiluttaen ­– olen törmännyt useisiin mielenkiintoisiin kohteisiin, joista eivät tunnu juurikaan olevan tietoisia kuin geologit ja biologit. Tällainen on myös Suonenjoella sijaitsevaan Kurkivuoren-Kuolemanvuoren kallioalueeseen kuuluva Korkeaniemi ja ennen kaikkea sen jylhä kalliojyrkänne. Nyt Sinullakin on mahdollisuus kurkistaa kanssani turvallisesti alas Korkeaniemen kalliojyrkänteeltä. Varovaisuutta nimittäin […]

Kirkkovuori, Suonenjoki.

Kirkkovuorelta näkee kauas, Suonenjoki

Kirkkovuori, joka sijaitsee aivan Suonenjoen länsirajalla, on massiivinen kalliokohouma, joka on todettu Pohjois-Savon maakuntakaavassa maisemallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Huolimatta siitä että tämä erikoinen paikka on kaiken lisäksi Suonenjoen korkein mäki (215m), se on paikallisesti, saati kansallisesti, jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Tämän itsellenikin ennen elokuuta 2012 tyystin tuntemattoman luontokohteen tärkein maisemallinen arvo ei kuitenkaan ole itse vuori, […]

Häntälän notkot, Somero

Kolmen kilometrin mittainen Häntälän notkojen luontopolku kulkee nimensä mukaisesti pääasiassa kuvankauneissa notkoissa, joiden pohjalla virtaavat purot ovat Salonjoen alkuhaaroja. Notkot ovat Rekijoen jääkauden jälkeen uurtamia laaksoja, joissa on yhä edelleen laidunnuksen ansiosta erittäin laaja kasvi- ja eläinkanta. Häntälän notkoissa voit muun muassa tavata yhtenä harvoista paikoista manner-Suomessa harvinaisen pikkuapollon, joka on ollut rauhoitettu jo vuodesta […]

Kesäyö ja savusvalmisteluita

Se aika, jonka ihminen on kalastamassa, ei ole elämästä pois vaan tulee sen päälle. Siis vesille oli taas tieni vievä. Päivän suunnitelmiin mahtui niin ahventa kuin kuhaa, koska niiden väliltä oli liki mahdoton valita. Seuraavaksi tarvitsin siis matoja, joiden löytäminen heinäkuussa on harvoin teettänyt näin vähän työtä. Ei tarvinnyt könytä edes ojan pohjalle, vaan pihan […]