Tag Archive for: koski

Kosken pauhua Lieksanjoen melontareitillä

Lieksanjoen melontareitti alkaa läheltä Venäjän rajaa 500m ennen lakkautettua Kokkojärven rajavartioasemaa. Reitin varrella sopivia aloituspaikkoja ja lopetuspaikkoja on runsaasti ja jokainen voi valita itselleen sopivimman reitin mieltymystensä mukaan. Jos pitää erämaisesta järvimelonnasta voi meloa reitin alkuosan Matkalahteen saakka. Jos pitää kosken kuohuista voi retken aloittaa esimerkiksi Matkalahdesta. Venäjältä laskeva Lieksanjoki alkuosaltaan sekä Ruunaanjärvi ovat osa […]

Konneveden kosket: Taikinainen

Konnevesi on tullut jo ennen kansallispuistoakin varsinkin kalastajille tutuksi myös niin sanotuista Seitsemästä koskestaan. Konnevesi-järveltä alkavat kosket ovat Siikakoski, Taikinainen, Karinkoski, Kellankoski, Yläinen, Keskisenkoski ja Hannulankoski. Seitsemän kosken kautta kulkee suosittu melontareitti, ja eri koskilla touhuilevat perhokalastajien lisäksi myös monet vesilinnut, pikkuruinen koskikara ja saukko. Itselleni tutuimmaksi koskeksi on ainakin tähän saakka muodostunut Taikinainen, joka […]

Helsingin Kuninkaantammi ja kynnepäitä

Helsingin Keskuspuiston pohjoispuolelta löytyy mukavia ulkoilumaastoja, joten päätin käyttää syyskuun viimeisen lauantai-iltapäivän koirieni kanssa siellä retkeillen. Vantaanjoen Ruutinkoskelle suuntautuva retkemme alkoi Pitkäkosken ulkoilumajalta, joka sijaitsee Kuninkaantammentien varressa. Tämä satoja vuosia vanha kylätie on saanut nimensä ulkoilumajan lähistöllä kasvavan tammen mukaan ja ensimmäiseksi suuntasimme tuon puun luokse. Vanhan tarinan mukaan Ruotsin kuningas Kustaa III istutti tämän […]

Kuhmoisten Puukkoisten Kivikoski, kansallisromantiikkaa Isojärven kansallispuiston kainalossa.

Isojärven kansallispuisto Kuhmoisissa lienee tuttu paikka jo monelle. Mutta onko kukaan pohtinut, minne tuon järven vesi matkaa? Tai mistä järvi purkaa vetensä kohti merta? Isojärvihän, joka sijaitsee Kymijoen ja Kokemäenjoen vedenjakajalla, laskee vetensä Arvajan reittiä pitkin Päijänteeseen ja sieltä Kymijoen kautta Suomenlahteen. Ensimmäinen etappi vedellä kohti merta Arvajan reitillä on Kivikoski Isojärven kaakkoiskulmassa. Joulukuinen retkemme suuntautui tuolle koskelle jälleen […]

Ahvenkoski, Rautalampi

Ahvenkosken levähdyspaikka, 9-tien luontohelmi Rautalammilla

Kuinka moni autoilija on mahtanutkaan ajaa 9-tien varressa sijaitsevan luonnonkauniin Ahvenkosken ohitse huomaamatta mitään poikkeavaa. Sääli, sillä tuo Jyväskylän ja Kuopion puolessa välissä sijaitseva lyhyt vaimeasti kohiseva koski lehtomaisine ympäristöineen on omiaan rauhoittamaan kiireisimmänkin sielun.

Halistenkoski, Turku

Kaupunkilaisen ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä hyviä retkikohteita löytyy usein aivan kaupungin tuntumasta. Myös satunnaisille kävijöille kuten työmatkalaisille tällaiset kohteet ovat oivallisia: retken ehtii tehdä myös työpäivän jälkeen. Turussa yksi tällainen kohde on Halistenkoski, joka sijaitsee vain noin neljän kilometrin päässä keskustasta. Koski ja sen yläpuolella oleva pato, jonka yli vesi virtaa, […]

Ihastele Suomen vesiputouksia kopterikamerasta käsin

Helenin Pekka on lennättänyt Phantom 2 -kopteria Juveninkoskella Jämsässä sekä Kalmankurjenkoskella Tampereella. Tuloksia kelpaa totisesti ihailla.

Retkeilysunnuntai Halikon ja Hajalan talvisissa tunnelmissa

Tammikuisena pakkassunnuntaina lähdimme Harri Nato Leinon ja Virpi Been kanssa ajelulle. Suuntana oli Salo. Tuo kuntaliitosten myötä kasvanut kaupunki on niellyt vuosien varrella muun muassa Halikon, jossa oli ensimmäinen kohteemme – Halikon vanha rautatietunneli. Moinen ihme tuli tutuksi vuosi sitten maaliskuussa. Nyt paikka näytti hieman erilaiselta; johtuen kai valosta, jota oli selvästi enemmän. Viimeksi kesti […]

Maaningan Korkeakoski, Suomen korkein vesiputous loppiaisaaton asussaan

Maaningan Korkeakoski on Suomen korkein yhtenäinen vesiputous. Putouskorkeautta sillä on peräti 36,4 metriä. Löytynpuron vedet putoavat jylhän rotkon pohjalla kolmekymmentäkuusi metriä. Veden virtaama vaihtelee suuresti. Kevättulvan aikaan, toukokuun alkupuolella, putous on komeimmillaan, mutta pitkään jatkunut poikkeuksellisen lämmin sää on saanut vedet virtaamaan runsaasti nyt keskellä talvea. Kesällä virtaus on melko vaatimaton ja lehtipuut peittävät näkyvyyttä […]

Leivonmäen kansallispuisto, Joutsa

Sisä-Savon luonnonystävien yhdistys teki elokuun puolivälissä 2012 retken Pohjois-Savosta Keski-Suomeen entiseen Leivonmäen kuntaan, ja meikäläinenkin oli mukana joukon jatkona. Kohteena oli vajaat kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 2003 perustettu Leivonmäen kansallispuisto, ja aikomuksena oli luontoon tutustumisen ohella vähän kuulostella, mitä kaikkea puiston perustaminen on vaatinut ja mitä se on tuonut tullessaan. Yhdistyksen reviirille Etelä-Konnevedelle hahmotellun kansallispuiston […]