Melontareissu Ivalojoella tarjoaa upeita maisemia ja kultaryntäyksen historiaa

Turhaan ei ole Ivalojokea valittu vuoden retkikohteeksi 2005 ja yhdeksi Suomen kauneimmista erämaajoista. Kun kolme vuotta sitten katselin kuvia Ivalojoen upeista maisemista, luin kertomuksia melontareissuista ja katselin YouTubesta videoita hienoista koskista, olin täysin myyty. Aloin mielessäni suunnitella melontareissua legendaariselle kultajoelle.

Kutturan vesillelaskupaikka

Kutturan vesillelaskupaikka

Porttikoski

Porttikoski

Noin vuosi sitten suunnitelma alkoi muotoutua ja elämäntilanne näytti siltä, että viikon melontareissu voisi toteutua. Kysyin veljeäni mukaan melontaparikseni, koska olemme molemmat meloneet koskissa lähes 20 vuotta. Monissa julkaisuissa Ivalojoen koskia hehkutettiin haastaviksi, vaikeiksi ja jopa vaarallisiksi korkean veden aikaan. Tämä sai tietysti intoni kasvamaan entistä suuremmaksi.

Kyläjoen päivätupa

Kyläjoen päivätupa

Valitsimme kolmen vuoden vesistöseurannan perusteella reissumme ajankohdaksi kesäkuun alun. Tällöin huipputulva olisi jo ohi, mutta vettä edelleen reippaasti. Esimerkiksi 2015 kesäkuun alussa Suomen ympäristökeskus SYKE tilastoi virtaamaksi 100-120m3/s. Videoiden, kyselyiden ja kuvien perusteella arvoin tämän olevan hyvä virtaama. Kosket antavat sopivasti haastetta, mutta eivät ole liian hankalia yhdelle reissumme koskimelonnan ensikertalaiselle.

2016 kevät oli kuitenkin Lapissakin lyhyt ja lämmin, ja lumet sulivat ennätysvauhtia. Reissumme koittaessa virtaama oli laskenut jo 42 kuutiometriin sekunnissa. Sääennuste lupaili parin päivän runsasta sadetta keskelle reissua ja SYKEn ennusteen mukaan sade näytti nostavan virtaaman loppuviikoksi mukavalle tasolle. Valokuvaamista lukuunottamatta sää näytti siis meidän kannaltamme hyvältä.

Kyläjoki laskee Ivalojokeen

Kyläjoki laskee Ivalojokeen

Ivalojoki 6

Aloitimme melomisen ajopäivän päätteeksi maanantai-iltana Kutturan kylältä veneiden vesillelaskupaikalta. Ensimmäisen illan tavoite oli Kyläjoen päivätupa, jonne myös kuskimme käveli rinkka selässä.

Illan aikana kiipeilimme läheisillä kallioilla valokuvaten ja söimme reissukaverini tarjoaman hampurilaisaterian. Alunperin suunnittelin paistavani sämpylät maauunissa paikan päällä, mutta ajan säästämiseksi otimme lopulta valmiit sämpylät kotoa mukaan.

Hylätty huuhtomo joen varrella.

Hylätty huuhtomo joen varrella.

Tiistaina matka jatkui kohti Kultalaa. Sillä aikaa kun meloimme, käveli kuskimme takaisin autolle ja siirsi auton Pahaojalle. Tällä järjestelyllä myös kuskimme pääsi osallistumaan yhteiseen reissuun.

Melontamatkalle sattui runsaasti koskia, jotka olivat vähällä vedellä hidasvauhtisia ja helppoja pujotteluratoja suurten lohkareiden välissä. Päivän vauhdikkaimmat kyydit tarjosivat Saarnaköngäs ja Korhosenkoski. Saarnakönkään nimi juontaa juurensa joen vasemmalla puolella korkealla kalliorinteellä olevasta suuresta, osin avonaisesta hiidenkirnusta, joka muistuttaa saarnastuolia.

Rantauduimme joen vasemmalle rannalle ja kävimme katsomassa hiidenkirnuja.

Rantauduimme joen vasemmalle rannalle ja kävimme katsomassa hiidenkirnuja.

Kosken laskulinjojen tutkimista rannalta käsin..

Saarnakönkään laskulinjojen tutkimista rannalta käsin..

Ruokapaikkamme Saarnakönkään niskalla.

Ruokapaikkamme Saarnakönkään niskalla.

Joen varrella on nähtävillä runsaasti kultahistoriaa, muun muassa Viktor Koivulan huuhtomon ja kämpän jäännökset, sekä Ruikanmukkassa erakko Unto Koivusen kämppä.

Ruikanmukka on maastossa vain mutka mutkien joukossa, mutta paikkaan liittyy mielenkiintoinen historia. Erinäisten vaiheiden jälkeen vuonna 1872 Matti Ruikka sai kyläläiset takaamaan kulut kullankaivamisesta Ruikanmukkassa. Riskinotto kannatti. Ensimmäisenä kesänä kultaa tuli lähes viisi kiloa ja toisena kesänä 6,5 kiloa. Saaduilla tuloilla rakennettiin Peräpohjolan suurin talo. Talo jaettiin myöhemmin kolmeen osaan, ja tiettävästi ne ovat edelleen pystyssä. Lisää Ruikanmukan historiasta voi lukea täältä.

Ivalojoki 25

Ivalojoen Kultala

Ivalojoen Kultala

Ivalojoki Björklundivaaralta länteen.

Ivalojoki Björklundivaaralta länteen.

Hyvissä ajoin iltapäivällä saavuimme Kultalaan ja aloin valmistaa koko porukalle päivällistä. Ruokalistalle oli tilattu jo perinteeksi tullutta pannupitsaa. Jälkiruoaksi tein vielä kuullotettuja hedelmälohkoja kinuskikastikkeella. Ruoka upposi nälkäisiin suihin tyytyväisen muminan säestämänä. Kuskimmekin saapui kävellen Pahaojalta Kultalaan syömään oman osuutensa pitsasta.

Kultalan vuokra- ja autiotupa.

Kultalan vuokra- ja autiotupa.

Tunturiesikko (Primula stricta)

Tunturiesikko (Primula stricta)

Iltaa kohti taivas vetäytyi pilveen ja alkoi sataa. Painoimme vesirajaan pystyyn kepin, joka toimi mittakeppinä sateen nostaessa vedenpintaa. Yön aikana sade yltyi ja aamulla totesimme parhaimmaksi pitää Kultalassa kämpän lämmityspäivän alkuperäisen suunnitelman, Kehäpään huiputuksen, sijaan.

Teimme päivän aikana lyhyitä kävelylenkkejä lähimaastossa ja tutustuimme Kultalan mielenkiintoiseen historiaan. Paikka rakennettiin alunperin virkamiesten keskuspaikaksi, jossa viranomaiset jakoivat etsintälupia, valtauskirjoja, lunastivat kultasaaliit, valvoivat kultamaiden järjestystä ja laativat tehdaspiirikarttoja. Kultalassa oli myös oma poliisi pitämässä yllä järjestystä, sekä kapakka, josta sai ruokaa ja juomaa. Kultalan rakennuksista ja historiasta voi lukea tarkemmin täältä.

Yön aikana Kultala sai lumipeitteen.

Yön aikana Kultala sai lumipeitteen.

Sade jatkui koko keskiviikkopäivän. Illalla nukkumaan käydessämme lämpötila oli painunut nollaan ja vesisade muuttunut rännäksi. Torstaina aamulla maa oli valkoinen, ja totesimme lunta ja räntää sataneen lähes 5 senttiä.

Kuvakaappaus kypäräkamerasta.

Kävelin aamukahvin jälkeen rantaan tarkastamaan vedenpinnan korkeutta. Hetken etsimisen jälkeen löysin mittakeppimme, kokonaan veden alta. Vedenpinta oli noussut puolessatoista vuorokaudessa noin 65 senttiä.

Arvuuttelimme virtaamaa ja arvaukset liikkuivat 80-120 m³/s välillä. Reissumme lopussa pääsin taas nettiin ja SYKEn tilastoista totesimme virtaaman nousseen 40 m³:sta 178 m³:oon.

Ivalojoki 63

Sateen ansiota koskien luonne muuttui täysin. Jos alkumatkasta melominen oli kivien välissä pujottelua, oli se sateen jälkeen reipasta menoa isossa aallokossa. Omassa kanootissani on aukkopeite, jonka ansiosta nautimme suurten aaltojen antamasta “rodeosta”.

Aamun ensimmäinen koski oli Kultalankoski. Reittiseloste kertoi koskessa olevan suuria hyökyaaltoja. Otimme näistä kaiken hauskuuden irti ja paukuttelimme parhaat aallot läpi. Perässä tulleessa toisessa kanootissa oli pressusta rakennettu aukkopeite, joka ei pitänyt vettä yhtä hyvin. Kanootti upposi koskessa laitoja myöten, pysyen kuitenkin pysytyssä. Kosken jälkeen kanootti tyhjennettiin ja matka jatkui räntäsateessa ja jäätävässä, kanjonia pitkin puhaltavassa tuulessa kohti Ritakosken autio- ja vuokratupaa.

Liljeqvistin pieni autiotupa.

Liljeqvistin pieni autiotupa.

Museosauna autiotuvan pihalla.

Museosauna autiotuvan pihalla.

Tämä kivimäärä on ihmisten kuljettama.

Tämä kivimäärä on ihmisten kuljettama.

Pidimme ruokatauon Sotajoella Liljeqvistin autiotuvalla tutustuen samalla Sotajoen kultahistoriaan opastaulujen avulla. Joen rannalla on valtava suupankki, joka on ihmisen tekemä kolmen hehtaarin kokoinen pirunpelto. Kullankaivajat ovat kuljettaneet valtavan määrän kiviä kaivauksilta pois.

Liljeqvistin ruoppaaja

Liljeqvistin ruoppaaja

Ritakosken niskalla kävimme katsomassa lahtelaisen insinööri Toivo Liljeqvistin 1950-luvulla rakentamaa suurta ruoppaajaa, jolla oli tarkoitus nostaa Ivalojoen pohjasta maa-ainesta ja huuhtoa siitä kulta talteen. Ruoppaaminen ei tuottanut haluttua lopputulosta, ja ruoppaaja jäi rannalle muistuttamaan mielikuvituksellisista yrityksistä rikastua. Lisää ruoppaajasta ja muista 1900-luvun yrityksistä voi lukea täältä.

Telttasauna lämpiää Ritakosken autiotuvan rannassa.

Telttasauna lämpiää Ritakosken autiotuvan rannassa.

Jälkiruoaksi paistoimme lettuja.

Jälkiruoaksi paistoimme lettuja.

Kuukkeli (Perisoreus infaustus) kävi tervehtimässä meitä.

Kuukkeli (Perisoreus infaustus) kävi tervehtimässä meitä.

Kuskimme saapui rantoja pitkin kävellen Kultalasta Ritakoskelle ja alkoi valmistaa yhteistä päivällistä. Ruokaa odotellessa aloin lämmittää Ritakosken rannassa telttasaunan kiukaana toimivaa kivikasaa. Runsaan kolmen tunnin lämmittämisen jälkeen sammutin hiilloksen huolellisesti ja laitoimme tarppikankaat kehikon päälle. Kiuas antoi pienellä vesimäärällä mukavan pehmeät löylyt, mutta auta armias jos löylymestari paiskasi kauhallisen, niin johan alkoivat hartiat painua kyyryyn.

Ivalojoen rannoilla Kultalan jälkeen on runsaasti telttasaunojen kehikkoja, joten valinnan varaa riittää.

Ivalojoki 45

Perjantaipäivän melontamatka Ritakoskelta Louhiojalle oli vain 6 kilometriä, mutta iltapäiväksi oli myös muuta suunnitelmaa. Alkumatkasta kuljetimme kuskimme joen toiselle puolelle, ja hän lähti kävelemään poroaidan vierustaa takaisin Pahaojalle. Sovimme, että tapaisimme Tolosessa lauantaina noin kello 15.

Ritakosken jälkeen maisema muuttuu ja koskista tulee nivoja. Louhikkoiset rannat muuttuvat korkeiksi hiekkapenkoiksi, ja koivikko vaihtuu hiljalleen mäntykankaiksi.

Lounaan jälkeen lähdimme yhden reissukaverini kanssa kiipeämään Iso-Palsille, josta on mahtavat maisemat Ivalojoelle sekä joen pohjoispuolen tuntureille. Kaksi muuta melojaa jäi valmistelemaan päivällistä ja ottamaan päiväunet.

Ivalojoki Iso-Palsilta itään.

Ivalojoki Iso-Palsilta itään.

Katse kaukaisuuteen.

Katse kaukaisuuteen.

Iso-Palsin huipulta näkee myös kaukaisuudessa kohoavat Nattaset.

Iso-Palsin huipulta näkee myös kaukaisuudessa kohoavat Nattaset.

Kiipesimme Iso-Palsin itärinnettä ylöspäin kohti huippua. Mäntykangas muuttui huippua lähestyttäessä vaivaiskoivikoksi ja kivirakaksi. Valokuvasimme huipulla ympäristöä ja lähdimme hiljalleen kävelemään takaisin kämpälle. Retkelle kertyi matkaa 7,5 kilometriä ja nousua kartalta mitattuna noin 200 metriä.

Tunturista palattuamme meitä oli odottamassa herkullinen päivällinen. Tarjolla oli naudanpaistia juureksilla ja pekonilla höystettynä.

Tunturista palattuamme meitä oli odottamassa herkullinen päivällinen. Tarjolla oli naudanpaistia juureksilla ja pekonilla höystettynä.

Jälkiruokaksi tarjoiltiin köyhiäritareita kahvin kera..

Jälkiruokaksi tarjoiltiin köyhiäritareita kahvin kera..

Viimeisenä reissupäivänä heräsimme jo seitsemältä, ja ennen yhdeksää olimme joella.

Merikotka lähti lentoon joenvarren puusta.

Merikotka lähti lentoon joenvarren puusta.

Reissun viimeisenä koskena oli vaikeaksi ja jopa vaaralliseksi hehkutettu Toloskoski. Kävimme katsomassa kosken etukäteen ja innostuneena tutkimme laskulinjoja. Koskessa on alkuosassaan muutamia suurempia aaltoja ja runsaasti erikokoisia lohkareita kierreltäväksi. Pienen suvannon jälkeen alkaa jyrkkä loppuosuus, jonka alaosassa keskellä koskea on kivipaasia pystyssä.

140 kuutiometrin virtaamalla kivet olivat pääosin veden alla. Koski oli mukavan rento laskettava, eikä se korkealla vedellä ollut mielestäni ollenkaan niin hurja mitä maine kertoi. Otimme lopuksi aalloista ilon irti ja surffasimme niissä kanootilla. Surffaaminen koskessa tarkoittaa sitä, että melotaan sopivaan aaltoon keula ylävirtaan. Jos aalto on sopivan muotoinen, kanootti pysyy virrassa paikallaan melomatta maan vetovoiman ja virran työntävän voiman ansiosta.

Toloskoskessa pysyimme hetken paikallaan kevyellä melonnalla, mutta kaksi miestä ja kanootti tavaroineen oli liikaa loivalle aallolle ja valuimme siitä vähitellen pois.

Ivalojoki 62

Kosken jälkeen vaihdoimme päälle kuivat vaellusvaatteet ja meloimme viimeiset kilometrit Tolosen veneenlaskupaikalle, jonne kyytimme saapui.

Reittiohjeessa mainitaan mielestäni hieman harhaanjohtavasti, että kilometrin päässä kosken jälkeen on Tolosen talot ja rantautumispaikka. Ensimmäisen talon rantaan oli pystytetty suuri “Privat”-kyltti. Liekö liian moni rantautunut siihen ohjeita noudattaessaan? Oikea rantautumispaikka on noin 4,5 kilometriä Toloskoskelta alaspäin.

Tolosen veneenlaskupaikka on hyvä paikka päättää melontareissu.

Tolosen veneenlaskupaikka on hyvä paikka päättää melontareissu.

Ivalojoki sopii vähällä vedellä myös kokemattomammille melojille. Korkean veden aikaan aallot ovat suuria, virran vauhti on kova ja hyvä koskenlukutaito korostuu. Myös kanootin hyvään kelluvuuteen vesilastissa on syytä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi Kultalankoskessa kattamaton avokanootti täyttyy vedestä muutamassa ensimmäisessä aallossa. Mahdollisen kaatumisen jälkeen on erityisen tärkeätä päästää kanootista irti, ettei kivisessä koskessa jää vesilastissa olevan kanootin ja kiven väliin. Kanootti saattaa painaa tonnin ja vastaa pienen henkilöauton painoa törmäystilanteessa. On myös itsestään selvää, että melontaliivit ja kypärä ovat välttämättömiä varusteita koskessa meloessa oman turvallisuuden kannalta.

Ivalojoki on täynnä historiaa ja sen voi aistia lähes jokaisessa mutkassa ja rinteessä. Rinteet on kaivettu auki rikastumisen toivossa ja ihmisen kullanhimon jättämiä jälkiä on nähtävillä kaikkialla. Onneksi kultamäärät Ivalojoella ja sen laskujoilla jäivät vähäisiksi. Miltä näyttäisi maisema, jos kullankaivaminen olisi jatkunut viimeiset 150 vuotta? Ei ainakaan yhtä upealta kuin nyt. Lisää suuresta kultaryntäyksestä voi lukea täältä.

KARTTA melontareitin lähtöpaikasta Kutturassa.

KARTTA melontareitin päätöspisteestä Tolosessa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.