Tag Archive for: Ivalojoki

Meloen läpi kansallispuiston ja kahden erämaa-alueen – historiallinen Ivalojoki

Patikointia 15–45 km, melontaa n. 150 kmKulkuaika 1–2 viikkoaHelppo vaellusreittinä, mutta vaatii taidot ja retkeilykokemuksen pärjätäkseen erämaan olosuhteissa. Kohde on helppo koskimelontakohde, mutta vaatii perustaidot koskimelonnasta (harjoittele taidot aina lähellä apua). Kosket muuttuvat paljon virtaaman mukaan ja vaikeustaso muuttuu myös käytettävästä kanootista/kajakista/lautasta.Lähtöpaikka kartalla, lopetuspaikka kartallaTulipaikkoja reilusti (tutustu eri alueiden sääntöihin) Teimme 31.6.–11.7.2019 12-päiväisen melonta- ja […]

Kulttuuria ja erämaan jylhyyttä – Hammastunturin erämaa on kullanarvoinen kohde

Kolmisen vuotta sitten kirjoitin Facebook-seinälleni: ”Kohta, ihan kohta pääsee viikoksi erämaahan teemalla: syödään hyvin, nukutaan hyvin, bongaillaan lintuja ja hienoja maisemia ja ehkä kalastetaan ja valokuvataankin vähän.” Näin jälkikäteen ajateltuna olihan tuossa teemaa kerrakseen! Omassa blogissani olen kirjoittanut suunnittelun ja rajaamisen tärkeydestä retkillä. Elokuiselle vaelluksellemme Hammastunturin erämaahan emme sitä kuitenkaan malttaneet tehdä. Odotukset olivat suuret, […]

Melontareissu Ivalojoella tarjoaa upeita maisemia ja kultaryntäyksen historiaa

Turhaan ei ole Ivalojokea valittu vuoden retkikohteeksi 2005 ja yhdeksi Suomen kauneimmista erämaajoista. Kun kolme vuotta sitten katselin kuvia Ivalojoen upeista maisemista, luin kertomuksia melontareissuista ja katselin YouTubesta videoita hienoista koskista, olin täysin myyty. Aloin mielessäni suunnitella melontareissua legendaariselle kultajoelle. Noin vuosi sitten suunnitelma alkoi muotoutua ja elämäntilanne näytti siltä, että viikon melontareissu voisi toteutua. […]