Upeita kuohuja Pallasten helmoilla: Pyhäjoenpolku, Muonio

➡ Luontopolku 3,5 km
⚫⚫⚪ Keskivaikea reitti
🕒 Kulkuaika 1-2 h
🔥 Ei tulipaikkaa
📌 Lähtöpaikka kartalla

Huom! Tämän jutun alkuperäisen julkaisun jälkeen Pyhäjoenpolun reittiä on linjattu uudelleen sen alkupuolella. Olen muokannut juttua tuorein valokuvin 1.7.2019 vastaamaan uutta linjausta.

Jonna Saari

Pallasjärveen laskevan Pyhäjoen kohdalla on tien varrella parkkipaikka ja siinä tervetulotoivotukset Pyhäjoenpolulle. Monta kertaa aiemmin olin jo ajanut siitä onneni ohitse, kunnes yhtenä ensimmäisistä kesäpäivistä jätin auton parkkiin, heitin repun selkään ja lähdin katsomaan, mitä 3,5 kilometriä pitkällä Pyhäjoenpolulla oli tarjota.

Oli aamupäivä ja kirkas aurinko valaisi täydeltä taivaalta. Polun alkupäässä Pyhäjoki kohisi vastaan aivan reitin vierellä. Sen rannoilla kotkansiivet jo hiljalleen availivat varsiaan. Reitti oli huomattavan leveä hiekkainen polku, ja sen alkupää sopii varmasti myös vaikkapa lastenrattaille.

pyhajoenpolku-1-67

Katselin ympärilläni levittäytyvää sammaleista, kuusivoittoista metsää. Tutkimusta varten numeroidut puut, siitepölyn keräämiseen asetetut tötteröt ja leveä sorapolku eivät ihan heti päästäneet erämaatunnelmaan, joten painelin reippaasti syvemmälle metsään. Siellä kunnon peikkometsäfiilis alkoi saada valtaa.

Ympärilläni metsässä oli paljon kaatuneita puita. Monet olivat kaatuneet jo niin kauan sitten, että aikoinaan komeasta suuresta puusta oli enää jäljellä vain sammaleinen pötkö metsän pohjalla. Toiset taas olivat kaatuneet vasta viime talven lumien painosta, mutta sama kohtalo niitäkin odottaisi.

Moni saattaa kauhistella sitä, kuinka paljon talvi kaataa puita Pohjois-Suomessa. Mutta se on luonnollista. Minusta metsä on tunnelmallinen, kun siellä on nähtävissä niin kaatuneita puita, hopeanharmaita keloja, valtavia eläviä puita kuin pieniä taimiakin – elämän koko kirjo.

pyhajoenpolku-1-4

Pian polku poikkeaa vanhasta linjauksestaan ja sukeltaa vieläkin syvemmälle metsään. Reitti on edelleen leveää kivituhkaa.

Uuden linjauksen saanut Pyhäjoenpolku ei enää tarjoa kulkijoilleen siltoja reitin alkupäässä, vaan nyt kuljetaan selkeästi pidempi pätkä kuivaa metsää pitkin. Pienen matkan päässä on kuitenkin uusi istuskelupaikka, jossa joki virtaa vierellä ja maisema on viehättävä.

Istuskelupaikan jälkeen reitti muuttuu tavalliseksi poluksi, ja pian tämän jälkeen se yhtyy takaisin vanhaan linjaukseen. Polku muuttuu kivikkoiseksi, ja askeliaan saa asetella selvästi tarkemmin kuin kivituhkareitillä. Pahin kivikko kestää kuitenkin vain tovin, kunnes reitti rauhoittuu tasaisemmaksi neulaspoluksi.

Saavuin valoisaan ja avaraan metsään, jossa vastaan tuli risteys. 

pyhajoenpolku-1-17

Luontopolun suunta oli merkitty selkeästi.

pyhajoenpolku-1-18

Koin päässeeni jo mukavaan luonnonrauhaisaan fiilikseen. Koska reitti on nimetty Pyhäjoen mukaan, toivoin kuitenkin pääseväni pian taas veden ääreen jokimaisemaan.

pyhajoenpolku-1-19

Ketään toista ihmistä en reissun aikana kohdannut. Vain poro pelästytti minut pahanpäiväisesti ponkaistessaan liikkeelle melko likeltä. En tiedä kumpi siinä sitten pahemmin säikähti.

Hetken matkaa askellettuani sain näköpiiriini aivan tolkuttoman suuren kelopökkelön. Kelon yläosa oli jo aikoja sitten jytkähtänyt maahan. Oli siinä ollut valtava puu. Onneksi pökkelö oli yhä pystyssä, niin puun entisaikojen komeutta saattoi pystyä kuvittelemaan.

pyhajoenpolku-1-20

Kelon alla virtasi pieni ja aivan ihanasti loriseva metsäpuro. Ihailin sitä kauan. Kadotin ajantajun. Puoli tuntia ehkä? Kiemurteleva metsäpolku oli saanut hien pintaan, ja purossa oli ihana pestä kasvot ja liotella käsiä. Ilmassa oli lempituoksuni koko maailmassa: veden, märkien kivien ja kostean sammaleen sekoitus.

Ihan kuin puron kauneus ei olisi riittänyt, oli aivan sen lähellä metsälampi, jonka rannalle polku johdatti. Oliko tämä peräti taikalampi? Olin ilman muuta varma, että se oli saivo. Jos tämännäköisen lammen pohjasta ei ole pääsyä satumaiseen peilimaailmaan, niin ei kai mistään.

pyhajoenpolku-1-31

Taivas päätti tanssittaa veden pintaa pienillä vesipisaroilla.

pyhajoenpolku-1-33

Rannalla oli jykevä kuusi, jonka juureen oli hyvä istahtaa miettimään luonnon ja elämän kauneutta.

Sadepisaroiden kadottua ja auringon jälleen kirkastuttua jatkoin matkaa. Olin selkäni takaa kuullut etäistä kumeaa kohinaa ja arvasin, että polku vie seuraavaksi sinne.

Tämä lienee Pyhäjoen luontopolun päätähti: Pallastuntureiden vesistä räjähtänyt koski kohisee jyrkkien kallioseinämien välissä olevasta komeasta uomasta alas kohti Pallasjärveä. Polun varrella pääsee ihastelemaan niin kosken kuohuja kuin joen muodostamaa pientä järveäkin.

pyhajoenpolku-1-41

Hienolle paikalle on rakennettu terassi, jossa kelpaa istuskella ja ihmetellä.

pyhajoenpolku-1-43

Pian terassin jälkeen tullaan sillalle, jonka alla lompolon vesi kiihdyttää hiumaan vauhtiin.

pyhajoenpolku-1-44

Luontopolun infotaulussa kerrottiin tässä kohdin muun muassa seuraavaa:

”Pyhäjoki saa alkunsa tunturien lähteiltä. (…) Suoalueen alapuolella joki ahtautuu jääkauden muodostamaan sulavesiuomaan. Pyhäjoki tulvii rajusti, sillä suuri osa tunturivesistä rynnistää keväisin Pyhäjoen rotkoon.”

pyhajoenpolku-1-45

Ja komea rotko se tosiaan olikin, jotenkin se toi mieleeni Taivalkönkään Kuusamossa.

Kosken ylityksen jälkeen polku nousi karkean kivikon sekä taitavasti tehtyjen kiviportaiden myötä rinteeseen, josta löytyi näköalapaikka ja luontevasti penkit maisemien ihailemiseksi. Maisema oli komea:

pyhajoenpolku-1-49

Suuren tunturin läsnäolo vetää aina hiljaiseksi. Kosken kohina kuului alhaalta vielä selvästi. Istahdin alas ja odotin, josko kuukkelikin vielä ilmestyisi, mutta ei hän tällä kertaa ilmestynyt.

Tästä eteenpäin polku eteni jonkin matkaa tavallisena, lappilaisen kauniina metsäpolkuna. Kuukkelit tulivat tarkastamaan kuka olin. Osui polun varrelle pieni suokin, jonka yli kuljetaan pitkospuita pitkin. 

Suolta oli hienot näkymät kahdelle eri tunturille: Pallaskero (luullakseni?) takavasemmalla, Lommoltunturi etuoikealla.

pyhajoenpolku-1-53

Lommoltunturi jää Pallaksentietä ajettaessa eri puolelle kuin Pallastunturit.

Vielä jonkin matkaa reitti jatkui metsän läpi, kunnes puiden lomasta pilkisti vanhan pienen rakennuksen olemus. Rakennuksen takana maisema avartui. Hoksasin heti mihin olin saapunut, tämä paikka kiinnittää huomion aina Pallaksentietä ajettaessa.

pyhajoenpolku-1-57

Niitty, jolla kasvaa katajapuskia, ei ole ihan jokapäiväinen näky näillä korkeuksilla. Paitsi tietenkin jos ajaa tästä päivittäin ohi. Katajaniitty toisi mieleeni ennemminkin Ahvenanmaan kuin Lapin, ellei sen ympärillä kohoaisi pyöreäpäisiä tuntureita.

Luontopolun opaskyltin mukaan niitty on merkki luontaistaloudesta: metsänvartija on aikoinaan ruokkinut sen heinillä lehmänsä. Niitty on haluttu säilyttää tällaisenaan muistona entisaikojen elämästä. Ja hieno niitty se onkin!

Tässä kohdin Pallaksentie kulkee tosiaan läheltä ja siinä on P-paikka, jossa itsekin tuli talvella pariin kertaan kuvailtua Lommoltunturia.

pyhajoenpolku-1-59

Polku ei pysyttele kauaa tien vaikutuspiirissä, vaan matka jatkuu nopeasti takaisin metsään.

pyhajoenpolku-1-60

Tiesin olevani jo liki autoa. Mutta vaikka oltiin melkein perillä, hurmasi metsän kauneus minut edelleen. Seuranani oli rastaita, kun astelin metsän halki. Löytyipä sieltäkin merkkejä myös menneestä elämästä.

pyhajoenpolku-1-63

Juuri ennen kuin metsästä puikahdetaan ulos, on polun vierellä vielä pyyntikuoppa ja infotaulu metsäsaamelaisten vanhoista peuranpyyntitaktiikoista.

pyhajoenpolku-1-64

Polun viimeinen etappi kulkee tien vierellä, joskin korkealla penkkaan päällä. Sieltä voi ihailla Kaija Kiurun suurta taideteosta, joka verhoaa korkeita tienpientareita ja kantaa nimeä Maan kansi.

Luontopolun viimeinen infotaulu oli suosikkini. Siinä kerrottiin tien toisella puolella sijaitsevasta kansallispuiston tutkimusasemasta (tiehaara alla kuvassa) ja sen pihan perällä olevasta kansallispuiston vartijan vanhasta virkatalosta, jossa aikanaan lausuttiin legendaariset sanat: siinä mulla toinen tohelo. Minua alkoi hymyilyttää muistellessani kuinka isäni kertoi tuon tarinan minulle joskus kun olin lapsi. Isä nauroi niin, että hyvä kun sai tarinan kerrottua. Jos joku ei sattumalta tarinaa tunne, voi lukea sen ja muita Kekkos-juttuja vaikkapa tästä Suomen historia -blogin artikkelista.

pyhajoenpolku-1-66

Maan kansi -taideteos koristelee korkeita tienpientareita.

Pyhäojanpolku on mielestäni todella hieno luontopolku, jossa pääsee melko lyhyen matkan aikana nauttimaan hyvin monenlaisista ympäristöistä: erilaisista metsistä, kivikoista, koskien kuohunasta, komeista jyrkänteistä sekä suo- ja tunturimaisemista – ja paljosta muusta. Omat suosikkini polun varrella olivat metsäpuro ja sen lähellä ollut lampi, sekä näköalatasanne komeimpien kuohujen luona. 

Tulipaikkaa polun varrella ei näkynyt, mutta evästelyyn ja lepäämiseen tehtyjä penkkipaikkoja oli pari.

Hiljattain kunnostetun luontopolun rakenteet olivat kunnossa. Kovin huonojalkaisille ei polkua voi silti kokonaisuudessaan suositella, lähinnä kivikkoisten osuuksien takia, mutta alkupää on helppokulkuista ja sopii luullakseni vaikkapa lastenrattaillekin. 

Polun lähtöpiste kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7548476, E 381252.

Huomaathan!

On hyvä muistaa, että Pyhäjoen alue on kansallispuiston rajoitusaluetta. Tämän vuoksi reitiltä poikkeaminen on lumettomaan aikaan kiellettyä maaston kulumisen ehkäisemiseksi ja uhanalaisen lajiston suojelemiseksi. Tutustu Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssääntöön tarkemmin tästä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.