Artikkelit

Lähiretki kuohuvalle ja solisevalle Pärrinkoskelle Tampereella

Välillä tekee mieli vain heittää kengät jalkaan ja lähteä ulos pienelle lähiretkelle. Niin myös teimme yhtenä syksyisenä päivänä. Kovin pitkää matkaa tietä ei tarvinnut kulkea, kun jo kuulimme veden kuohuvan äänen. Vain muutama askel metsään, ja olimme saapuneet Pärrinkoskelle. Veden pauhussa ja solinassa on jotain rauhoittavaa, siihen jämähtää samalla tavoin kuin tuijottamaan nuotion liekkeihin. 📌 Paikka kartalla […]

Taimenistaan tunnettu Longinoja on Koillis-Helsingin helmi ja kaupunkiluontoa parhaimmillaan

Longinoja on arvokas lähiluontokohde Koillis-Helsingissä. Parhaiten Longinoja tunnetaan taimenistaan, mutta puro ja sen ympäristö tarjoavat urbaanille retkeilijälle paljon muutakin. Puro on kokonaisuudessaan 6 kilometriä pitkä, mutta olemme valinneet tarkempaan esittelyyn 2 kilometrin osuuden Malmilta Vantaanjoelle. Reitti sopii koko perheelle ja onkin oiva paikka tutustua eläimiin, luontoon ja niiden suojeluun. Longinojan seutu on yhdistelmä luontoa ja […]

Kahvittelemassa Tolosjoen laavulla Saariselän tuntumassa

Lapin-reissiulla minulle on perinteeksi muodostunut ruoan ja kahvien keittely tulipaikoilla, niin sanotuissa maisemakeittiöissä. Valitsimme nautintopaikaksi Saariselän tuntumassa olevan Tolosjoen laavun, mihin pääsi autolla lähelle. Silti kömpiminen joen rantaan kohtuullisen jyrkkää polkua pitkin sai hien pintaan. Tolosjoen laavu ? Karttalinkki ? Laavulla polttopuuvarasto Ilman sen kummempia merkkejä tai opasteita suuntasin polun mukaisesti rinnettä alas. Fifty-fifty, viekö polku laavulle tai […]

Pääkaupunkiseudun miljööt vailla vertaa: nämä 7 historiallista paikkaa lumoavat kauneudellaan

Pääkaupunkiseudulla saattaa helposti löytää itsensä toinen toistaan hienompiin miljöihin vain puolessa tunnissa. Seudun välittömässä läheisyydessä on useita upeita kartanoita, joissa voi viettää täydellisen kesäisen lomapäivän luonnosta nauttien, lounastaen, kahvitellen, uiden tai pihapelejä pelaten, tai sitten aivan vaan nauttien rauhasta ja kartanon tunnelmasta. Luukin kartano ja ulkoilualue Kartta Luukin kartano sijaitsee Luukinjärven rannalla. Kartano on seissyt […]

Kauhalan puronotkossa

Kauhalan jylhät jyrkänteet ja puronotko, Kirkkonummi

Pohjois-Kirkkonummella, Nuuksion eteläpuolella, piileskelee kansallispuiston pikkusisko, Kauhalan ulkoilualue. Ihaillakseen koko 248 hehtaarin alueen tarvitsee kaveriksi hyvän kartan. Puronotkon vartta pystyy kuitenkin kulkemaan, vaikka karttaa ei löytäisi mukaansa. Parkkipaikalta lähtiessä voi valita länsiluoteeseen, aidan viertä lähtevän ja alakautta purolle johdattelevan polun. Maksimoidakseen elämyksen, kannattaa retki aloittaa ylempää polkua enemmänkin kohti pohjoista edeten, pysytellen jyrkänteiden päällä ensimmäiset […]

Helsingin Keskuspuistossa on metsän tuntua

Helsingin Keskuspuiston nimen pitäisi oikeammin olla Keskusmetsä. Keskeisiltä osiltaan puistoa ei ole hoidettu talousmetsänä liki 100 vuoteen, vaan sen on annettu kasvaa ja kehittyä liki luonnontilaisena. Keskuspuisto on stadin keuhkot ja henkireikä. Se kurottautuu liki 10 kilometrin pituisena saarekkeena Töölöstä Haltialaan, Vantaanjoen varteen. Hienointa on, että kaikkialta kaupungista pääsee sinne fillarilla tai kävellen, joten ei ole ihme, […]

Onko tässä laavu Suomen kauneimmalla paikalla? Muikkupuro, Hossa

Oli elokuun alku ja suomalainen loppukesä antoi parastaan. Ajelimme pienellä autollamme soraista metsätietä. Minä, mieheni ja koiramme Mosku kuikuilimme ikkunasta maisemia. Auringonvalo siivilöityi hienosti pilvien ja valoisan metsän läpi. Kuntta oli kauniin kellanvihreä ja avara. Puut korkeita ja suoria, tuuli hempeä. Tuleva kansallispuistomme Hossa otti meidät niin kauniisti vastaan, että tuumasimme: näillä nurkin voisi joskus […]

Laukkosken luontopolku, Pornainen

Saavuin veljeni kanssa Krouvarintietä pitkin levikkeelle, joka toimii parkkipaikkana Laukkosken luontopolun kulkijoille. Paikalle oli opasteet Porvoontieltä (tie nro 1492) käsin, joskin perille pääsee myös pohjoisesta päin tulevaa pinnoittamatonta tietä pitkin. Oli hyvin aikainen heinäkuun lauantaiaamu, eivätkä kukotkaan olleet vielä herättäneet paikallisia maaseudun asukkeja. Ilma oli kostea edellispäivän rajun rankkasateen jäljiltä, eikä luonto pitänyt juurikaan ääntä. Lähdimme […]

Upeita kuohuja Pallasten helmoilla: Pyhäjoenpolku, Muonio

➡ Luontopolku 3,5 km⚫⚫⚪ Keskivaikea reitti🕒 Kulkuaika 1-2 h🔥 Ei tulipaikkaa📌 Lähtöpaikka kartalla Huom! Tämän jutun alkuperäisen julkaisun jälkeen Pyhäjoenpolun reittiä on linjattu uudelleen sen alkupuolella. Olen muokannut juttua tuorein valokuvin 1.7.2019 vastaamaan uutta linjausta. Jonna Saari Pallasjärveen laskevan Pyhäjoen kohdalla on tien varrella parkkipaikka ja siinä tervetulotoivotukset Pyhäjoenpolulle. Monta kertaa aiemmin olin jo ajanut siitä onneni ohitse, kunnes yhtenä ensimmäisistä kesäpäivistä […]

Itämeren Aurin matkassa muinais-Hämeeseen – osa I: Nokian Lähdekorpi

Mikä saa kirjailijan kirjoittamaan ja haaveilemaan muinaisuudesta? Minulle suurin inspiraation lähde on metsä, sen tunnelma ja kauneus. Olen asunut vuodesta 2008 lähtien Nokian Lähdekorvessa, kallioiden ja tummavetisten metsäpurojen maailmassa. Nokia sijaitsee Länsi-Suomessa, aivan Tampereen kupeessa, Pirkanmaan pääkaupungin länsirajalla. Kun muutin Nokialle kahdeksan vuotta sitten, en tiennyt paikasta juuri mitään. Nokia oli tamperelaiselle jotenkin liian lähellä jotta […]