Tag Archive for: korppi

Corvus corax – muistoja ja ajatuksia kohtaamisista korppien kanssa

Eräät meikäläisen parhaiten mieleen jääneistä eläinkohtaamisista ovat tapahtuneet korppien kanssa. Niistä piisaisi kertomista monin verroin enemmin kuin tällaisiin tarinoihin mahtuu! Olen kohdannut korppeja monet tusinat kerrat vuosikymmenten aikana. Korppi on jäänyt vasta näin myöhään käsiteltäväksi blogini pakinasarjassa vain yhdestä syystä. Koska en vaan osaa saada muististani ulos jotain yhtä kohtaamista tuon eläimen tai noiden eläinten […]

Kevätretki Helsingin Malkasaareen – aaltojen liplatusta, lintuja ja luontofiilistelyä

Usealle Helsingin saarelle kulkee kesäkaudella yhteysalus, mutta pienemmät retkisaaret tuntuvat olevan tavoittamattomissa ilman omaa venettä. Meloen tai vuokravenepalveluiden kautta yhä useampi kuitenkin löytää näihin Helsingin helmiin. Pienemmillä saarilla, joilla palveluita ei välttämättä ole, vastuullisen retkeilyn periaatteet on nostettava päällimmäiseksi retkireppuun. Tällä retkellä tutustuttiin Vuosaaren edustalla sijaitsevaan Malkasaareen, kiinnitettiin erityistä huomiota vastuullisuuteen ja saatiin melkein korpin […]

Korppi, musta lintu, kuoleman tuoja, erämaiden älykkö

Kuljen kuusten katveessa kiemurtavaa polkua. On aivan hiljaista. Vain pieni tuulenvire, askelteni rasahdukset ja jostain loitompaa kuuluva korpin huuto. Jatkan taivalta, kunnes saavun pienen aukean reunaan tähystämään. Tavoitan kuin tavoitankin katseellani mustan linnun, joka lentää länteen. Korppi se siellä. Monen reissun kaveri, joka tulee kun sille sopii, ilmoittaa itsestään ja lentelee taas matkoihinsa. Korppi ja […]

Repoveden kansallispuiston Korpin Kierros ja Olhavanvuori

Yhteistyössä Visit Kouvola Korppi on sen verran arvoituksellinen elukka, että se on antanut nimensä monelle luontopolulle. Niin myös Repovedeltä löytyy Korpin Kierros, joka kiertää jylhän Olhavan vuoren yli ja ympäri pienen Olhavanlammen. Se on mitaltaan juuri sellainen, että sopii loistavasti koko perheen päivävaelluskohteeksi. Korpin Kierrokselle suuntaavan kannattaa parkkeerata auto Saarijärven pysäköintialueelle. Varsinainen Korpin Kierros ei […]

Kirjaesittelyssä: Suomen myyttiset linnut

Sotkasta se kaikki alkoi. Sotka lenteli meren yllä eikä löytänyt laskeutumispaikkaa. Sellaista ei ollut, koska maailmaa ei vielä ollut. Oli vain alkumeri ja sotka. Kunnes yhtäkkiä tapahtui jotain… veden emosen polvi nousi merestä! Sotka laskeutui polvelle ja laski siihen munansa. Mutta kuinka ollakaan, veden emonen liikautti polveaan ja sotkan munat kierivät veteen. Yksi munista rikkoutui […]

Haastattelussa Korppiretki-kirjailija Mika Honkalinna

Pilven verhoama taivas on värjännyt Enontekiön utuisen harmaaksi. Pitkänhuiskeat kuuset ovat nöyrästi taivuttaneet latvojaan paksun lumipeitteen alla. Maisema on täysin hiljainen, ja päivä on kääntymässä jo pimeäksi kolmen jälkeen iltapäivällä. Hetan Luontokeskuksessa on lämmintä ja tunnelmallista. Joulumänty on jo koristeltu kauniiksi, ja ilmassa raikaa iloinen puheensorina, kun luontokuvaaja Mika Honkalinna astelee ovesta sisään. Inarista saapunut […]