Corvus corax – muistoja ja ajatuksia kohtaamisista korppien kanssa

Eräät meikäläisen parhaiten mieleen jääneistä eläinkohtaamisista ovat tapahtuneet korppien kanssa. Niistä piisaisi kertomista monin verroin enemmin kuin tällaisiin tarinoihin mahtuu! Olen kohdannut korppeja monet tusinat kerrat vuosikymmenten aikana.

Korppi on jäänyt vasta näin myöhään käsiteltäväksi blogini pakinasarjassa vain yhdestä syystä. Koska en vaan osaa saada muististani ulos jotain yhtä kohtaamista tuon eläimen tai noiden eläinten kanssa, joka heidän erityisyyttään sinnepäinkään riittävästi esiin toisi. Jos tekisin listan eniten arvostamistani luonnon eläimistä, niin ykkösenä tai vähintään kakkosena korppi siinä keikkuisi! Nyt kun tämän sitten lopulta auki kirjoitan, tätä eläinlajia en vaan voi oman pakinaformaattini yhdellä ainokaisella konekirjoitusliuskalla käsitellä!

Ihmiset, delfiinit, vai korpit?

Perussyy moiseen arvostukseen on yksinkertaisesti se, että korpit nyt vaan sattuvat olemaan yksiä tämän pallon kaikkein älykkäimpiä eläimiä tämä oman lajimme jälkeen. Turhan usein minusta nykyään tuntuu, että tuokin järjestys on väärin päin – mutta se ei kuulu tämän pakinan aihepiiriin. Älykkyys ja kyvykkyys sitten tuottavat huikean skaalan erilaisia erikoisia kohtaamisia noiden lintujen kanssa. Edes jokusia omia sellaisia koetan muististani tämän jutun loppuun kaivaa, mutta ensin vielä joitakin taustatietoja noista mustista älyköistä.

Eri eläinten älykkyyttä on pyritty mittamaan jo monien vuosikymmenten ajan ja osaaminen sekä menetelmät ovat koko ajan kehittyneet. Useiden aivan viimeisimpien tutkimusten mukaan varislinnut ovat erilaisissa älykkyyden testeissä nousseet jo jopa ohi simpanssien, joiden on pitkään ajateltu jotain kakkossijaa näissä geimeissä hallussaan pitävän! Kaledonian mustavaristen kanssa noita tuloksia on saatu. Hyvin yleisesti korppeja pidetään vielä huomattavasti älykkäämpinä – heidän kanssaan vaan ei vissiin ole edistyneimpiä testauksia vielä tehty. Tai sitten he ovat vähän pelanneet pelejä testaajien kanssa – lajilleen tyypilliseen tapaan.

Haluaisin tuoda esiin vielä paljon lisää eläinkunnan älyllisten ominaisuuksien piirissä saatuja tutkimusten tuloksia, mutta sellainen sopii huonosti tämmöisten pakina-tyyppisten artikkelien pirtaan. Sen sijaan en pysty olemaan antamatta vinkkiä joko lukea tai kuunnella joitain Jukka Parkkisen 70-luvun lopulla kirjoittamia Korppi-tarinoita. Vaikka niiden tapahtumat tietenkin ovat kirjailijan luomia, on niiden taustalla kuitenkin koko ajan myös vaikka kuinka paljon todellisuutta korppien ja varisten monipuolisesta elämästä. Laittakaapa joku noista tarinoista kuulumaan auton stereoista pitkällä taipaleella yhdessä lasten tai nuorten kanssa – ja ihmetelkää, miten kukaan ei halua edes taukojakaan enää pitää!

Korppien kehityskaari ihmisen mukana

Korppi on aina ollut todellinen erämaiden eläjä, jonka näkeminen tai kuuleminen metsässä on heti jo virittänyt tunnelmaa olemisesta poissa ihmisten ilmoilta. Näin on ollut vielä ainakin minun nuoruudessani, mutta nuo veijarit ovat sittemmin oppineet käyttämään hyödyksi ihmiskunnan hurjaa luonnon muokkausta ja nykyään niitä elelee runsaasti jo vähän joka puolella.

Omia kokemuksia erämaiden älyniekkojen kanssa

Minä olen monet kerrat osunut katselemaan korppinuorukaisten jengielämää, missä harrastetaan mitä mahdottominta pelaamista, temppuilua ja kiusantekoa. Tässä laittamaton ote vuoden 2015 luontokirjaksi valitun Korppiretki-kirjan kirjoittajan Mika Honkalinnan kommenteista Helsingin Sanomissa 3.12.2015:

”Pahimmin räyhäävät nuorten korppien jengit. Yhden tutkimuksen mukaan elämä noissa porukoissa käy niin rasittavaksi, että silkka väsymys on yksi syy perustaa elinikäinen parisuhde.”

Mika Honkalinna

Omalle kohdalleni on myös osunut kissa-hiiri-leikki sormikkaita varastelevan korpin kanssa Ranuan eläinpuistossa ja seitsemän korpin äänekkäät bakkanaalit jäniksenraadon ympärillä melkein oman talon pihapiirissä.

Korppien ääntely onkin aivan omaa luokkaansa – tietenkin. Tiedetään niiden vankeudessa oppivan ääntämään ihmisten sanoja ja jopa lauseita, samoin kuin papukaijat. Mutta myös aivan omassa vapaassa elämässään ne käyttävät noita taitojaan hyödyksi ties kuinka monilla tavoilla. Olen itsekin kuullut monia merkillisiä korppien huuteluita, joista esimerkiksi taivaalta kajahtelevat koiran haukut ovat usein yksinäistä kulkijaa hämmentäneet. Samoin kuin aivan tarkkaan matkittu Suomen pystykorvan lintuhaukunta Virtain metsissä linnustusaikaan. Lukemattomat kerrat on siellä varmasti nauraa käkätetty niin että melkein on oksilta pudottu, kun sekä metsämiesten, että koirien suurta hämmennystä on muisteltu!

Aina frakki päällä, mutta ujo poseeraamaan

Valokuvaajia ovat he myös aika eteviä välttelemään ja jopa huijaamaankin. Sen – sekä heidän kauempaa katsellen pikimustan värinsä – vuoksi ovat hyvät lähikuvat korpeista aika harvinaista herkkua. Semmoisia saadaan useimmiten vain sivutuotteina karhuja ja susia haaskoilta kuvattaessa. Minun omassa melkein puolen miljoonan kuvan arkistossani oli korpin kohdalla melkein pelkästään musta aukko. Siksi olen kovin kiitollinen kolmelle luontokuvaajalle, jotka minua tässä kohtaa auttoivat!

JOS reinkarnaatio sattuisi oikeasti maailmanjärjestykseen kirjoitettu olemaan, korppina minä tätä maailmaa seuraavaksi katselisin! Tai ehkä olen niin jo kerran pari tehnytkin, kuka tietää?

–Kari

Juttu on julkaistu alun perin Kari Rantasen Lähierä-blogissa, josta löydät mm. kokonaisen juttusarjan eläintarinoista.