Talvinen Kyynäränharju & Savilahden taukopaikka Liesjärven kansallispuistossa – vanhan metsän rikkautta ja sulan veden solinaa

Helmikuinen keskipäivä pisti parastaan Auringon häikäistessä sinisellä taivaalla vailla pilvenhattaraa. Nenää ulos ovesta työntäessä viimoi siihen kuitenkin melkoinen tuuli, ja pakkasasteiden kanssa ilma tuntui melkoisen hyytävältä. Mieli teki retkelle, ja päätimme, että tällä kertaa on Liesjärven kansallispuiston vuoro. Sen mahtimetsät suojaisivat meitä kylmän tuulen puremilta! Valitsimme kohteeksemme Kyynäränharjun, jonka lisäksi poikkeaisimme Savilahden telttapaikalla.

P-alue kartalla

Reitti n. 2,5 km/suunta

Savilahdella tulipaikka

Jätimme auton Instagramissa saamani vinkin inspiroimana Pirttilahden pysäköintialueelle. Koska sää oli upea ja oli lauantai, ajattelin, että paikalla voisi olla tungosta, sillä Kyynäränharju on Liesjärven kansallispuiston päänähtävyys Korteniemen perinnetilan ohella. Mutta vielä mitä, puolenpäivän jälkeen parkkialueella oli neljä autoa ennen meidän saapumistamme, ja tilaa vaikka kuinka.

Parkkipaikan vieressä on huussi ja opastaulut. Tutkimme karttaa ja päätimme, että harjun lisäksi kulkisimme Savilahden taukopaikalle saakka, niin saisimme kaikkiaan noin viiden kilometrin ulkoilun.

Pysäköintialue on lahden poukamassa, hyvin kauniilla paikalla heti alkuunsa. Jäällä näkyi kolmen pilkkijän seurue, muutoin ei ollut ihmisiä näkö- eikä kuuloetäisyydellä. Lähdimme kulkemaan harjulle johtavaa reittiä yllä olevassa maisemassa.

Heti alkumatkasta matka käy Hyypiön vuokratuvan ohi. Se on Kyynärän rannalla (alla kuvassa) ja tarjoaa oivallisen majoitusvaihtoehdon kauempaa saapuneille tai kaikille, jotka haluavat nauttia Liesjärven kansallispuiston tunnelmasta pidemmin kuin vain päiväretkellä.

Kyynäränharjun näyttävintä osuutta on pitkä kapea pätkä, joka kulkee Liesjärven ja Kyynärän välissä erottaen ne toisistaan. Niin kapea kuin harju onkin, kulkee siinä kaksi polkua: toinen alhaalla lähellä vesirajaa ja toinen ylempänä harjanteen päällä (kuva alla). Me kävelimme mennessä rantapolkua ja tullessa ylempää, varvikon keskellä kulkevaa polkua, niin ei edes tuntunut siltä, että kulkisimme samoja jälkiä edestakaisin.

Alla olevan maiseman värimaailma tempaisi (kevättä jo kaipaavat) ajatukseni toukokuisiin valkovuokkomeriin – luminen puolukkavarpujen matto loi jollakin lailla samantapaisen vihreä–valkoisen näkymän.

Metsän vanha ikä tuntui ihanasti iholla. Lahopuut ja iäkkään, rauhaan jätetyn luonnon rikkaus oli aistittavissa niin silmin, korvin kuin ilmaakin nuuhkimalla ja sormenpäin tunnustelemalla. Lahopökkelöt olivat saaneet kylkiinsä aukkoja, joita varmaankin tikat ovat pääasiassa työstäneet.

Kyynäränharjun kohokohta on silta, joka oikeastaan yhdistää kaksi hyvin pitkää ja kapeaa niemenkärkeä toisiinsa. Sillan alla vesi valuu Kyynärästä vuolaana Liesjärveen, ja siinä olikin iso sula paikka. Kuuntelin pitkän aikaa veden ääntä ja katselin virran liikkeitä. En ollut odottanut tältä retkeltä sulaa vettä, joka on suuri rakkauteni, joten tämä oli valtavan iloinen yllätys.

Tolkuttoman kauaa ei sillalla kuitenkaan tullut aikaa vietetyksi, sillä tässä kohdin tuuli pääsi meihin esteettä käsiksi ja näpit alkoivat jäätyä valokuvia ottaessani.

Kyynäränharjun toiseen päähän laskeutuessamme edessä oli opastaulu, ja metsän takaa siinsi Kopinlahden parkkipaikka. Kurvasimme polkua seuraten, rantaa mukaillen kohti Savilahden taukopaikkaa, johon oli jo retken alkumetreiltä lähtien ollut hyvä viitoitus. Polku oli ajoittain pitkostettu ja saatan arvata, että täällä on usein märkää.

Pian polun varrella oleva jättiläismäinen mänty kiinnitti huomioni. Se on val-ta-va. Sitä ei voi olla huomaamatta, joten löydät sen varmasti. Kertakaikkisen upea puu.

Helmikuun auringonpaiste ja sinistäkin sinisempi sinitaivas olivat muutenkin omiaan loihtimaan Liesjärven korkeiden metsien taian esiin maagisella tavalla. Alhaalla meidän tasollamme oli suloisen varjoisaa ja suojaisaa, ja vain muutamat tiensä läpi löytäneet, kirkkaat auringonsäteet siellä täällä toivat ihanaa kontrastia hankimetsän muutoin sinertävään maailmaan. Mutta ylhäällä mäntyjen ja kuusien latvuksissa lämmin valo sai puut suorastaan hohtamaan lupausta keväästä.

Savilahden taukopaikalla oli muutama pieni seurue ja rauhallinen, suorastaan seesteinen tunnema. Savu tuprusi nuotiopaikalta pehmeän valkoisena, kun retkeilijät valmistivat itselleen lounasta. Joku oli saapunut ahkiota vetäen jäätä pitkin paikalle, ja ahkio lepäili rantajäällä omistajansa kartoittaessa paikkoja. Suuria mäntyjä vasten lepäili huolellisesti pakattuja rinkkoja, ja teltoista kantautui syvä hiljaisuus – tuskinpa niissä kukaan lymyilikään keskellä päivää näin upeana lauantaina.

Me olimme syöneet kotona ennen reissuun lähtemistä ja juoneet autossa vielä vettäkin ennen maastoon suuntaamista, joten evästely tai tauon pitäminen ei kuulunut suunnitelmiimme. Niinpä vain hetken aikaa ihailimme Savilahden kauniita maisemia kohti Liesjärveä, ennen kuin käännyimme takaisin päin. Savilahden taukopaikka ei muuten ole lahden pohjukassa vaan ennemmin pyöreän niemen nokassa, joten sieltä käsin tosiaan on hyvin avarat ja kauniit maisemat järvelle.

Kyynäränharjun ja Savilahden väliin jäävä polkuosuus kulkee melko lailla metsän siimeksessä, kuten kuvassa alla. Männikön ja kuusikon lisäksi matkan varrelle mahtuu kosteaakin maastoa, missä pitkospuista on iso apu. Kuvassa näkyvä kallio on tämän reittiosuuden ainoa lajiaan, kiehtovan näköinen ilmestys korkean puuston lomassa. Siellä jossain olisi helppo kuvitella ilveksen liikkuvan ja mouruamisellaan aiheuttavan väristyksiä telttailijoissa tähtikirkkaina pakkasöinä!

Paluumatkalla silmiini osui vielä kauniisti Liesjärveen sortunut puu, jonka lonkeromaiset oksat jököttivät hienona asetelmana osittain jään yllä viiman ja pakkasen maassa, osittain veden alla pimeydessä ja hiljaisuudessa.

Minun vielä kuvatessani kanervia, joiden vaaleanpunaiset kukat saivat minut jäisinäkin ajattelemaan Ahvenanmaata ja kesää, alkoi pilkkijöiden seurueesta kuulua melkoisia riemunhuutoja. Me palailimme autolle ja ajelimme kotiin raikkaan talvi-ilman tuulettamina – talvi-ilman, jossa ihan selvästi on jo lupaus keväästä.