Juice soimaan, aurinkolasit päähän ja menoksi: tällainen nautinto on Kuopiosta itään -roadtrip

Tervetuloa Pohjois-Savoon! Kuopiosta itään on roadtripiksi sopiva reitti, joka johdattaa sinut järvien, salojen, luotojen ja vaarojen maailmaan. Reitin voi taittaa mukavasti autolla tai vaikkapa pyörällä, jos aikaa on enemmän ja pohkeet kestävät mäkisen maaston nousut ja laskut. Joka tapauksessa matka etenee paikallisten herkkujen ja Järvi-Suomen henkeäsalpaavien maisemien siivittämänä. Pohjois-Savossa on tekemistä kaikenlaisille matkailijoille aina luontoseikkailijasta kulinaristiin ja nuoresta vaariin.

Kuopiosta itään -reittisuosituksen pituus on noin 400 kilometriä. Jos tulet etelästä, saatat saapua alueelle esimerkiksi Varkauden tai Pieksämäen kohdalla. Tässä kuvauksessa lähdemme kuitenkin liikkeelle Kuopiosta. Jutun lopussa on kartta, josta näet reitin kokonaisuuden!

Nyt onkin hyvä laittaa Iskelmäradio hieman kovemmalle ja antaa muutaman ikivihreän kappaleen siivittää tietä ennen kuin astumme Pohjois-Savon sydämeen, Kallaveden rannalle.

Kuopion historia ulottuu aina 1500-luvulle asti ja sanotaan, että alkuperäisen Kuopionniemen kirkonkylän perustamiseen on vaikuttanut itse Mikael Agricola. Nykyään paikalla on vilkas ja eläväinen kaupunki, jota ympäröi hätkähdyttävän upea ja Suomen mittakaavassa varsin jylhä maisema. Maiseman näkee parhaiten kun nousee Puijonmäellä sijaitsevaan Puijon torniin. Tornin huippu on yli 200 metriä Kallaveden yläpuolella, joten ei ole parempaa paikkaa ihailla horisonttiin hiljaa katoavaa järvien ja vesistöjen helmijanaa. Kapuamisen jäljiltä kurnivan vatsan voi täyttää vaikkapa Torniravintolassa tai Puijon Majassa, ja kahvihetkistä vastaa Tornikahvila. Luontopolkujen ystävä kiertää alueella 2,5 km pitkän Konttilan kierron.

Puijo on siis luonteva paikka loittaa tutustuminen alueeseen, mutta kuten matkailija nopeasti huomaa, Kuopiossa on vielä paljon nähtävää ja eritoten maistettavaa. Alueella on paljon maataloutta, pientilatuotantoa ja kalavesiä, ja tämän vuoksi Kuopio onkin muotoutunut varsinaiseksi ruokakohteeksi.

Paikallista gastronomiaa ylläpitävät lukuisat hyvät ravintolat, kahvilat sekä panimot kuten vaikkapa Musta LammasRPS Brewing tai Iso-Kallan panimo. Jos haluaa varsinaisen syväsukelluksen ruokaan ja savolaisuuteen kannattaa saapua Elokuussa Satoa festivaalin aikaan sekä tutustua Taste Savo hankkeeseen.

Kuopion satamasta voi kesällä ottaa lauttamatkan Kortejoen puolelle ja vierailla Alahovin viinitilalla!

Kuopiosta suuntaamme pohjoiseen, Siilijärven suuntaan. Idyllin maalaismaiseman vilistessä ikkunassa on aikaa pohtia haluaako vierailla Tahkovuorella, josta löytyy tekemistä myös kesäkaudella. Jos taas kaipaat eritoten tasokasta majoitusta herkullisella aamiaisella, voit suunnata länteen Pyhäjärven suuntaan ja yöpyä Lomakartano Kivennavan tunnelmallisessa kartanohotellissa. Ja kun iskee mielihalu päästä uimaan, voit kurkata lähimmän yleisen uimarannan Kuopion kotisivuilta.

Ai niin, ja matka- tai retkievääksi näihin maisemiin tuskin mikään sopii paremmin kuin aito muikkukukko!

Seuraavaksi matka jatkuu pitkin itäsavolaista vaaramaisemaa. Laitetaan Juicea hiukan kovemmalle, avataan ikkuna ja kurvaillaan Juankosken kautta (kuvat alla) aina Pohjois-Karjalan rajan tuntumaan asti, josta löytyy Iivananpuron tila mansikoineen, vadelmineen ja herukoineen. Juankoskella kannattaa muuten ilman muuta poiketa hiukan varsinaiselta reitiltä vanhan ruukin maisemiin jaloittelemaan ja ihastelemaan vanhan, 1800-luvulta peräisin olevan ruukkialueen tunnelmia.

Reitti poikkeaa Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon kautta takaisin Pohjois-Savon puolelle, jossa odottaa seuraava majapaikka, Niemilomat. Ruokaakin on tässä kuvankauniissa ympäristössä tarjolla. Lähialueelta löytyy myös mukavia patikkareittejä, ja myös Taipaleen kanavassa Varkauden keskustan tuntumassa riittää mielenkiintoista ihmeteltävää.

Vielä yksi mutka maakuntarajojen ulkopuolelle. Seuraavana vieraillaan jälleen rajaseudulla, tällä kertaa Etelä-Savossa Pieksämäen Jäppilässä, josta löytyy vallan ihastuttava Jäppilän kievari. Amerikkalaistyylistä streetfoodia saa harvemmin näin pieneltä paikkakunnalta, mutta kievari tekee sen omintakeisella tyylillään.

Jäppilän kievarin jälkeen matka etenee kohti Pieksämäkeä, josta löytyykin todellinen retkeilijän aarreaitta, VedenjakajaReitistö. Reitistö on upea kokonaisuus niin kävelyyn kuin maastopyöräilyynkin sopivia reittejä, ja pääseepä siellä halutessaan melomaan ja suppailemaankin. Reitistön varrella on hieno kattaus taukopaikkoja, ja monenlaisia majoitusmahdollisuuksiakin on tarjolla. Eteenpäin jatkettaessa matkan varrelle osuu myös suojeltu Niinimäen lähde.

Vedenjakajareitistön maisemia. Kuva: Antti Kulmanen

Vielä on edessä yksi pysähdys, nimittäin Tiinan tupa, kahvipaikka äärimmäisen kauniilla järvimaisemalla. Täällä kelpaa rentouttaa matkalla väsyneitä jalkoja, jonka jälkeen matka jatkuu takaisin Kuopioon. Tai, jos vielä retkijalkaa vipattaa, kannattaa Suonenjoella nautiskella vaikkapa Kurkivuoren tai kuuluisan Lintharjun maisemista.

Lintharjun reitin maisemia. Kuva: Antti Huttunen

Reitti on osa Pohjois-Savon Ruokamatkailureitistöä. Tutustu kokonaisuuteen osoitteessa matkamaalle.fi/kartta


Tekstin toimittaneet: Markus Sjöberg ja Jonna Saari, kuvat (ellei toisin mainittu): Jonna Saari

Jutun alkuperäinen versio julkaisu Matka maalle -sivustolla.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.