Riitakalliolta Lontooseen – syksyinen päiväretki Porin Reposaaren rantakallioilla

Pimeimmän vuodenajan kolkutellessa ovella, olen päättänyt, etten anna harmauden ja kylmyyden estää retkeilyä ja luonnosta nauttimista. Lokakuun lopun lomapäivänä sää on kuitenkin mitä mainioin. Vieno tuuli käy idän puolelta, taivas lepää pilvipeiton alla ja lämpömittari keikkuu nollan tietämillä. Olen suuntaamassa Selkämeren karuihin saaristomaisemiin, Reposaareen, joka sijaitsee Porin edustalla – paikallisen sanonnan mukaan ”vaiks kui kaukan”. Todellisuudessa matka kaupungista tänne omintakeiseksi ja idylliseksi yhdyskunnaksi kutsuttuun ”Räpsööseen” taittuu autolla puolessa tunnissa. Tarkoituksenani on kävellä suuntaansa noin parin ja puolen kilometrin mittainen janareitti leirintäalueelta saaren eteläkärkeen, Lontoon huvilan edustan kallioille ja takaisin.

• Lähtöpiste kartalla
• Reitti n. 2–2,5 kilometriä/suunta
• Esteetön: Ei
• Tulipaikka: Ei
• Saapuminen autolla: Siikarannan leirintäalue, os. Reposaaren maantie 1073, Pori. Auton voi jättää myös Takarannan tien varrella olevalle pienelle pysäköintipaikalle Reposaaren linnakepuiston viereen.
• Saapuminen julkisilla: Linja Keskusta – Meri-Pori, lähin pysäkki Siikarannan leirintäalueen vieressä Reposaaren maantiellä. Lisätietoja reitistä ja pysäkeistä.

Siikarannan leirintäalueen pienet punaiset kesämökit seisovat komeassa rivissä merenrannan ja parkkipaikan välissä. Täällä Reposaaressa, noin kolmen kilometrin pituisella ja puolisen kilometriä leveällä saarella, meri on läsnä aina ja joka puolella. Nyt peilityyni vesi lepää mökkirivin takana, vain muutaman kymmenen metrin päässä autostani. Puikkelehdin talojen välistä Riitakalliolle ihailemaan aamupäivän seesteistä maisemaa ja rannalla nököttävää puupaasia. Uloimmat kalliot ja kivet ovat kietoutuneet sammaleenvihreään verhoon, ja yöllisen pakkasen jäädyttämien kallioaltaiden pinnalla kiiltää ohut jääkansi. On siis parasta katsoa, mihin jalkansa asettaa.

Tavanomaiseen tapaan merituuli ei tänään riepottele hiuksia ja täytä mahtipontisuudellaan kulkijan äänimaisemaa. Sen sijaan yksittäisten talitiaisten hennot siiveniskut ja iloiset, joskin lyhyet, viserrykset saavat hymyn kasvoilleni. Lokakuinen äänimaailma saa aivan uusia värejä. Lintujen bongaaminen tähän aikaan vuodenkiertoa on suuri ilo, sillä onhan valtaosa siivekkäistä lähtenyt jo etsimään etelän aurinkoa palatakseen jälkeen keväällä tänne Pohjolan karuille rannoille.

Jatkan matkaani leirintäalueen poikki, ja päädyn sen eteläpuolella kohoaville sileille kallioille. Maisema jykevän kallion päältä aukeaa huikean kauniina. Aavaa merta riittää niin pitkälle kuin ihmissilmä kantaa. Auringon yksittäiset säteet yrittävät puskea läpi paksun pilviharson, mutta saa nähdä, kumman voima vie tänään voiton. Myrskyn taivuttelemien katajien ja mäntyjen oksat lepuuttavat jäseniään sileiden kallioiden päällä. Helmenvalkoinen joutsenpari lipuu hiljalleen siniharmaan maiseman seesteisessä suojassa. Jään seuraamaan niiden ruokailuhetkeä, kunnes muistan seisovani kalliolla, jonka kätköistä löytyy todellinen taidegalleria.

Siellä täällä näkyy kallion sileälle pinnalle kaiverrettuja nimiä, vuosilukuja ja piirroksia. Vanhimmat niistä kertovat 1800-luvun laivojen ja merimiesten maailmasta, ajasta, jolloin Reposaari oli vilkas ja kansainvälinen satama- ja teollisuuskeskus. Laivat lastattiin näillä rannoilla täyteen tervaa ja puuta, ja kaupunkilaiset saivat puolestaan maistaakseen kaukomaiden tupakkaa, kahvia, suolaa ja muita erikoisuuksia, aina siihen asti, kunnes 1920-luvulla mantereelle rakennettu uusi Mäntyluodon satama otettiin käyttöön.

Laskeudun alas kallioilta ja pujahdan metsän suojaan. Muhkeat mäntyvanhukset ja kuusipuut reunustavat ylös alas polveilevaa polkua, ja koivujen ja haapojen kultahippuiset lehdet värittävät metsän huoneiden seiniä ja mattoja. Metsän omat antibiootit, naava- ja luppotupot, riippuvat kuusten oksilla, ja lempeä hiljaisuus valtaa metsän tummat huoneet.

Käsittääkseni reittiä ei ole virallisesti merkitty, mutta eksymisen vaaraa ei ole. Etenitpä lähes mihin suuntaan tahansa, meren ranta tulee takuulla vastaan jossain vaiheessa. Polku risteää, ja valitsen rannan puoleisen reitin, sillä haluan kulkea niin lähellä läntistä merta kuin mahdollista. Oletan, että tätä polkua pitkin pääsen kulkemaan suoraan Takarannalle saakka.

Maasto muuttuu yhä röpelöisemmäksi. Erikokoiset tasaiset ja kulmikkaat kivet kolisevat ja kilisevät askeleiden alla. Jäseniään kurottavat lepät suojaavat komeaa kujaa, joka johtaa nykyisin seurakunnan toimintakeskuksena toimivan, entisen Willa Junnelan, maille. 1800-luvun lopulla näillä huudeilla, meren ja tontin välisellä alueella, pienen kiviraunion paikalla, sijaitsi pieni kylpyhuone eli ”baadi”. Tiettävästi sitä ympäröivät vaahterat tuotiin ulkomailta silloisen apteekkari Robert Junneliuksen huvilan puutarhaan.

Junnilan edustalla ranta-alue aukeaa yhä laajempana, ja askel uppoa hiekan ja pienten kivien sekaan. Takarannan alue on suosittu käyntikohde niin aurinkoisena kesäpäivänä kuin syysmyrskyllä tai auringonlaskun aikaan. Avara kiviranta jatkuu Lontoon huvilan edustalle asti. Sinne tänne on aseteltu keinuja ja penkkejä, ja istahdan hetkeksi yhdelle lepuuttamaan jalkojani. Vasemmalla mantereen puolella siintävät Mäntyluodon satama-alue ja Kallon majakkasaari.

Päätän palata lähtöpaikkaani ajotietä ja metsäistä reittiä pitkin. Seuraan tien vierustaa Junnilaan päin ja ohitan piskuisen lammen, Junnilanjärven. Sen pohjoislaidalla kuvankaunis Ankkalinna uinuu hiljaiseloaan jäähippuisen lammen ympäröimänä.

Neulaspolun pää siintää metsän reunassa, Junnilan takana, ja pian olenkin taas hiljaisen metsän siimeksessä. Matka leirintäalueelle taittuu tätä kautta huomattavasti nopeammin kuin menomatkalla, eikä aikaakaan, kun jo saavun punaisten mökkien luo. Aurinko ei tänään näyttäytynyt, taivas hohtaa tasaisen harmaana. Jään vielä hetkeksi ihailemaan edelleen tyynenä siintävää Selkämeren horisonttia, ja huomaan kireyden hellittäneen harteillani. Parituntinen on kulunut kuin siivillä syksyisen metsän ja merenrantojen karua maisemaa ihmetellessä.

Sijainti: N=6844414.316, E=204476.304 (ETRS-TM35FIN)

Jos olet kiinnostunut linnakepuistosta, 1930-luvulla rakennetusta rannikkopuolustusjärjestelmästä, löydät lisätietoja täältä.