Sininen Polku – varttunut metsäkeidas talousmetsän maisemassa Kuhmossa

Kainuun Kuhmossa sijaitseva Sininen polku on kaikkiaan 16 kilometriä pitkä reitistö, joka etenee luonnonrauhaisissa harjumaisemissa järvien ja lampien lomassa. Naavaa ja luppoa kasvavat metsät, iäkkään luonnon pehmeä tunnelma ja vesistöjen kirkkaat silmät tekevät reitistöstä viehättävän kulkea. Tässä tarinassa lähden liikkeelle reitistön keskivaiheilta Kapustavaaran pysäköintialueelta, ja kuljen rengasreitin Särkkäjärven ympäri.

• Lähtöpiste kartalla
• Reitin pituus: Särkkäjärven kierros 7 km
• Tulipaikka: Keittokatos, laavu, tulentekopaikka
• Esteetön: Ei
• Saapuminen autolla: Reitistön keskivaiheilla olevalle Kapustavaaran P-alueelle opasteet Karhuvaarantieltä (Kuhmo). Reitistön itäpäässä Liminsärkän P-alue Kekkostien varrella.
• Saapuminen julkisilla: Ei pääsyä.
• Kartta: Luontoon.fi

Ajan noin viisi kilometriä Karhuvaarantietä Kekkostien risteyksestä talousmetsien ja taimikoiden välistä Kapustavaaran pysäköintialueelle, jonne ohjaa pieni tienviitta. Parkkipaikka loistaa tyhjänä, ja sitä toivoinkin. Nostan kamerarepun selkääni, kiinnitän toisen kameran peruszoomilla olkahihnan klipsiin ja toisen pitkällä zoomilla niskan yli siltä varalta, että näkisin lintuja tai muita eläimiä. Repussa on laajakulmaobjektiivi, makro-objektiivi ja eväitäni. Polku lähtee parkkipaikan eteläreunalta. Otan pari askelta polulla, pimenee huomattavasti, ilma muuttuu kosteammaksi.

Valtavan kokoiset kuuset kasvavat ylitseni taivaaseen. Mehevän vihreä sammalmatto peittää maakerroksen. Sen pehmeys houkuttelee minua menemään makuulle sen päälle ja lepäämään hetken. Siellä täällä aamusta viipynyt kuura maalaa vaaleampia kohtia sammalpeitteeseen kylmänä lokakuun päivänä. Sammaloituneita puunrunkoja makaa sikin sokin metsän pohjalla. Naava ja luppo roikkuvat kuusien oksista. Olen astunut portin läpi toiseen maailmaan, menneeseen aikaan. Varttunut metsä ottaa minut syliinsä, kaareutuu minuun vehreydessään, toivottaa minut hiljaisesti tervetulleeksi. Täällä on turvallista, mieleni rauhoittuu.

Ehdin kävellä muutaman metrin, kun näen pikkuruisen, tumman lammen, kuin mustan aukon keskellä vehreää metsää. Lammen sileä peilipinta heijastaa tummasti kuuset ja taivaan. Lammen syvyyksiin kasvaa toinen metsä. Kauan sitten puu on kaatunut suoraan lammen päälle muodostamaan kapean, vihreän sillan lammen yli. Päätän olla kokeilematta luonnon puusillan kestävyyttä ja jatkan matkaani.

Ehdin ottaa taas vain muutaman askelen, kun edessäni on soma sieni kuuran kuorrutteineen. En voi vastustaa sientä, joka melkein huutaa ottamaan itsestään kuvaa. En ole varmaa lajista, mutta se saattaa olla isokaulussieni.

Yhtäkkiä pimeä metsä muuttuu valoisammaksi mäntyrämeeksi. Pitkospuut kiemurtelevat ohutrunkoisten mäntyjen lomasta. Hengitän syvään suon makean terävää, monivivahteista tuoksua. Suopursun voimakas, miellyttävän kirpeä tuoksu erottuu suon perustuoksusta ja täyttää nenäni. Kylmä, kostea ilma vahvistaa kaikkia tuoksuja.

Vatsani murisee muistuttaakseen minua, että söin aamiaisen kauan sitten. Maasto nousee suosta. Mäntyjen välistä näen Särkkäjärven takkakodan. Kävelen kodan ohi Särkkäjärven rannalla olevalle tulentekopaikalle. Nuotio on kylmä, enkä sytytä tulia uudestaan. En viivy kauan. Otan eväät repustani, kaadan kahvia kuksaan ja nautin eväsleivistäni pitkulaisen erämaajärven rannalla. Näen kauas, ehkä järven länsipäähän asti. Ajoittaiset tuulenpuuskat karahtelevat järven tyyneen pintaan. Pilvet seilaavat taivaalla jättäen välillä aukkoja, päästäen auringonvaloa läpi hetkeksi.

Hiljentyneellä vatsalla nostan taas reppuni selkään ja jatkan matkaani. Suurin osa reitistä on edessäni. Seikkailuni Sinisellä Polulla on vasta aluillaan. Taukopaikalta kävelen ylöspäin nousevaa polkua kohti parkkipaikkaa. Käännyn vasemmalle ennen kuin pääsen hiekkatielle. Polun oikealla puolella talousmetsä muistuttaa minua, miten pienellä keitaalla liikun. Onneksi näkymä taimikkoiseen talousmetsään menee nopeasti ohi ja uppoudun vanhan metsän syleilyyn.

Seuraan nousevaa ja laskevaa polkua mäntyjen ja kuusien lomasta. Oksista roikkuvat naavan ja lupon parrat pakottavat minut pysähtymään, ihailemaan ja ottamaan kuvia niistä. Päätän kokeilla jotain uutta. Nostan esiin kameran pitkällä zoomilla, otan muutaman askeleen taaksepäin ja kuvaan niitä jopa 600 mm:llä, enkä makro-objektiivilla niin kuin yleensä kuvaan naavaa. Tarkistan kuvat. Ne näyttävät lupaavilta. Eli pitkä zoomi sopii muihinkin aiheisiin kuin pelkästään elämiin. Etenen hitaasti naavapartojen monimuotoisuuden ja valtavan määrän takia. Jos sanoisin, että lupot ja naavat roikkuvat jokaisesta oksasta, se olisi vain lievää liioittelua. On uskomatonta, kuinka erilainen tämä vanha metsä on verrattuna talousmetsään vain muutaman sadan metrin päässä.

Kosteassa maassa kirkkaanvihreä matto loistaa voimakkaasti. Kurkistan lähemmäs tutkiakseni mehevän näköistä rahkasammalta. Kyykistyn sammalen tasolle. Pitkät varret häviävät tummaan veteen. Tuuheat varret ja päät muodostavat tiheän, läpipääsemättömän rahkasammalmetsän. Kuvittelen itseni menninkäisenä soutamassa pikku veneessäni rahkasammalten metsän läpi, ihaillen pehmeäntuuheita rahkasammalpuiden oksia. Se olisi varmasti mahtava kokemus.

Nousen seisomaan ja tarkastelen karttaa. Vielä on pitkä matka käveltäväksi. Vauhtiani voisi kuvata hitusen nopeammaksi kuin etanan nopeus. Polku nousee kosteasta korvesta matalalle harjulle uudestaan ja ohitan jättimäisen, vaikeasti kuvattavan kivikasan. Otan kuitenkin liian monta kuvaa yrittäessäni välittää kasan kokoa.

Monipuolinen polku laskeutuu jälleen järven rannalle seuraamaan rantaviivaa. Rämeillä pitkospuut ovat paikoitellen huonossa kunnossa. Niiden märkä, liukas pinta varastaa huomioni kauniista maisemasta. Jos yritän katsoa ja nauttia maisemasta väärässä paikassa, liukastun tai kompastun. Kuitenkin onnistun pysymään pystyssä pitkospuilla.

Jonkin ajan kuluttua saavun karkeasti reittini puolivälissä sijaitsevalle Särkkäpuron taukopaikalle. Sillalta ihailen pilvisen päivän valossa soistuneiden, kellastuneiden rantojen reunustamaa syvänmustaa Särkkäpuroa. Kuvaustauon loppuessa alan kävellä Särkkäjärven eteläpuoleista rantaa.

Särkkäjärven etelärannan metsät ovat yhtä hienot ja monipuoliset kuin pohjoisrannalla. Kun pysähdyn hetkeksi, huomaan erikoisen näköisen pystykannon. Kuusen runko on haljennut kahtia paljastaen sen sisuksen. Puun keskiosa on lahonnut ja täynnä pieniä koloja. En tiedä, mikä on tehnyt koloja tai milloin ne on tehty, mutta taidokkaasti niitä on koverrettu. Kolot molemmissa puoliskoissa viittaisivat siihen, että jokin pieni eläin oli tehnyt niitä puun ollessa vielä pystyssä, ennen kuin se kaatui ja repesi kahtia.

Hiljaisessa kuusivaltaisessa metsässä on mukava kävellä. Silloin tällöin vaimeita, pehmeitä pamauksia pääsee kuusikon äänieristeen läpi. Vuosangan ampuma-alueella tykistöjen harjoitukset ovat käynnissä. Muuten on hiljaista ja rauhallista. Metsä odottaa talvea.

Naavan ja lupon parrat roikkuvat kuusien oksista tiheämpinä tässä kuusimetsässä kuin pohjoisrannan metsässä. Naavan ja lupon määrä kertoo, että tämä metsä on elänyt koskemattomana pitkän aikaa. Sammalpeitteiset lahopuut myös viittaavat metsän kunnon ikään, vaikka elävät puut eivät ole kasvaneet niin paksurunkoisiksi kuin muualla. Sienten oransseja lakkeja pursuu yhdestä kuusenpökkelöstä luoden voimakasvärisen vastakohdan vihreänharmaalle metsälle.

Koko ajan polun varrelle ilmaantuu jotain kiehtovaa, joka vaatii tutkistelua tai kuvaamista. Valtavan iso muurahaispesä yltää melkein yhtä korkeaksi kuin 178 senttimetrin pituinen retkeilijä. Lyhyen matkan päässä jättiläismuurahaispesästä näen sammalvuoren. Sammalvuoresta kasvaa puolukan varpuja. Lähemmäksi päästessäni huomaan paksun sammalpeitteen alta kivisen pinnan. Kivakasa on naamioitunut sammalvuoreksi.

Ylitän kolmannen puron, jonka yli kaksi koivua muodostavat kolmion muotoisen portin. Kuusimetsästä polku nousee mäntypeitteiselle harjulle. Harjun laelta näen vasemmalla tummanoranssin suon. Tarkemmin katsoessani huomaan sen olevan umpeenkasvanut ja soistunut Etelälahden pohjukka. Harjun laella on viitta kohti Pitkänniemeä. Sinne olisin voinut mennä, jos olisi ollut enemmän aikaa, mutta kun katson kelloa, huomaan, että aikani Sinisellä Polulla käy vähiin.

Laskeudun alas harjun laelta pieneen, kapeaan laaksoon, josta näen kaksi järveä: Särkkäjärven ja Pienen Talaslammen. Otan kuvan Särkkäjärven pohjoisrannasta, sitten kävelen laakson toiseen päähän kuvaamaan Pientä Talaslampea. Molempien järvien pinnat heijastavat pilvistä taivasta melkein täydellisesti. Tuuli on tyyntynyt, pilvet paksuntuneet. Pikkuhiljaa valo hiipuu, vähenee, luoden vaikutelman, että kello on enemmän kuin mitä se todellisuudessa on.

Tuijotan Pienen Talaslammen tyyntä pintaa. Lammen vesi ei liiku ollenkaan. Vastarannan metsän aaltomainen kuvio erottuu vedessä selvemmin kuin rannalla. Kaukana edessäni rantametsien välissä on maasilta Pienen ja Ison Talaslammen välissä.

Rauhallisin mielin seuraan mutkittelevaa, nousevaa polkua laaksosta harjun toiselle puolelle. Kävelen kapearunkoisten mäntyjen välissä, kunnes polku jakaantuu kahteen osaan. Risteyksessä käännyn vasemmalle kohti Särkkäjärven taukopaikkaa ja Kapustavaaran parkkipaikkaa. Metalliportaat laskeutuvat jyrkkää harjun rinnettä alas suolle ja viimeisille pitkospuille. Jos olisin jatkanut suoraan harjun laella, reitti olisi vienyt minua Sinisen Polun toiselle parkkipaikalle Liminsärkälle viiden kilometrin päähän.

Suolta avautuu korea näkymä pitkänomaiselle Särkkäjärvelle, ja tietenkin otan viimeiset kuvat kauniista erämaajärvestä. Nyt minun pitäisi olla jo jossain muualla, mutta ehdin ottaa vain muutaman askeleen, kun näen vaalean laikun oranssin ruohon seassa. Keskellä suota kasvaa harmaaporonjäkälää. Miten se siellä kasvaa? Tutkin lähemmin harmaata laikkua. Jäkälä kasvaa lahoavista pitkospuista. Melkein hävinneet pitkospuut ovat selvästi lojuneet siinä pitkään, jopa pieni, sisukas mänty kasvaa niistä.

Suolta palaan takaisin pimeään, sammaloituneeseen korpimetsään. Kuura on sulanut pois ilman lämmittäessä iltapäivällä. Kun saavun vihdoinkin autoon, juon vettä, pakkaan kamani ja lähden ajamaan sinne, missä minun pitäisi olla jo. Taas kerran kello on hiipinyt hitaasti, kerännyt vauhtiaan ja ohittanut minut luonnossa.