Haastattelussa Korppiretki-kirjailija Mika Honkalinna

Pilven verhoama taivas on värjännyt Enontekiön utuisen harmaaksi. Pitkänhuiskeat kuuset ovat nöyrästi taivuttaneet latvojaan paksun lumipeitteen alla. Maisema on täysin hiljainen, ja päivä on kääntymässä jo pimeäksi kolmen jälkeen iltapäivällä.

Hetan Luontokeskuksessa on lämmintä ja tunnelmallista. Joulumänty on jo koristeltu kauniiksi, ja ilmassa raikaa iloinen puheensorina, kun luontokuvaaja Mika Honkalinna astelee ovesta sisään.

Inarista saapunut mies pahoittelee matka-ajan venymistä.

– Tie Inarista Hettaan olikin pidempi kuin muistin.

Honkalinnan kolmen päivän intensiivinen Lapin-kiertue kuvaa hyvin syntynyttä hässäkkää, kun Maailman luonnonsäätiö WWF valitsi Korppiretki-kirjan vuoden luontokirjaksi. Juuri samana aamuna Honkalinna esiintyi Huomenta Suomessa, ja jo aiemmin häntä ovat haastatelleet muun muassa Ylen Aamu-TV sekä Helsingin Sanomat.

– Olin kuullut, että valituksi tulemisesta syntyy aika kova tohina. Mutta tämä härdelli on ollut aivan tolkutonta, Honkalinna toteaa hymy suupielessä.

Korppi on opas ja keppostelija

Honkalinna on saapunut Hettaan tuodakseen kirjojaan myyntiin Tunturi-Lapin luontokeskukseen. Erityisen huomion alla on Taigalunta – Taiga snow -teos, joka ilmestyi lokakuussa.

Korppiretken suomenkieliset painokset olivat ehtineet jo loppua, joskin kotopuoleen niitä oli saapunut lisää aiemmin samana päivänä. Niinpä esillä oli nyt ruotsinkielinen versio Korpresan.

Mika Honkalinna esitteli tuoretta ja tunnustettua Korppiretki-kirjaansa Tunturi-Lapin luontkeskuksessa joulukuun alussa. Seinällä ylhäällä komeilee myös kuvaajan aiempi teos, huuhkajasta kertova Suuri pöllö.

Mika Honkalinna Korppiretki-teoksensa kanssa Tunturi-Lapin luontokeskuksessa joulukuun alussa. Seinällä ylhäällä komeilee myös kuvaajan aiempi teos, huuhkajasta kertova Suuri pöllö.

WWF:n antama vuoden luontokirja -tunnustus on ainoa, jota Suomessa luontokirjoille myönnetään. Finaaliehdokkaita oli viisi. Tänä vuonna voittajakirja keskittyy lintuun, joka ei ole nauttinut eikä edelleenkään aina nauti suuren kansan suosiota.

– Korppiin liittyy paljon vanhoja uskomuksia, jotka eivät usein ole kovin mairittelevia. Korpista ei ole hyötyä, minkä lisäksi kristinusko on leimannut sen eräänlaiseksi pirulinnuksi, Honkalinna miettii.

– Korppi on nähty myös keppostelijana. Toisaalta myös oppaan rooli on sille eri kulttuureissa hyvin tyypillinen.

Korpin huuto ja ilmaantuminen

Korppiretki-kirja on eräällä tavalla paluu alkuun, sillä Honkalinnan ihkaensimmäisessä luontokuvassa vuonna 1978 aiheena olivat korpinpojat.

Älykkääseen lintuun on helppo samaistua.

– Pitkillä piilokuvaussessioilla pääsee aivan eri tavalla sisälle minkä tahansa lämminverisen eläimen maailmaan. Korppejakin tarkkaillessa huomaa samanlaisia eläinten välisiä suhteita, joita ihmismaailmassakin on. Tulee sellainen olo, että samaa sakkia täällä kaikki ollaan maan päällä, Honkalinna sanoo.

Vaikka hän puhuu piilokuvaamisesta, ei hän usko, että olisi tosiasiassa piilossa.

– Kyllähän ne tietävät, että minä siellä olen.

Kirjassa on kuvia muun muassa Kuusamosta, Ilomantsista, Perämeren jäältä sekä Honkalinnan kotiseuduilta Kymenlaaksosta. Honkalinna on kuvannut uransa aikana paljon myös Lapissa.

–  Tällainenkin talvipäivä kuin tänään. Taivas pilvessä, kaikkialla hiljaista. Korppi kuuluu siihen erottamattomasti. Korpin huuto, linnun ilmaantuminen. Sillä on aivan omanlaisensa läsnäolo, se ikäänkuin luo oman maisemansa maiseman sisään, Honkalinna maalailee.

Korpin kieli ja murre-erot

Korpin onnistunut kuvaaminen ei ole kojustakaan käsin helppoa.

–  Sosiaalisten tilanteiden ja nopeiden tapahtumien kuvaaminen on hieman hankalaa, koska korpit pakenevat herkästi objektiivin liikettä. Tässä on auttanut uusi innovaatio, eli peililasin läpi kuvaaminen, jolloin linnut eivät näe objektiivin liikettä, Honkalinna kertoo.

Korppipari, kuva Mika Honkalinnan teoksesta Korppiretki.

Korppipari, kuva Mika Honkalinnan teoksesta Korppiretki.

Korppi on lähentynyt ihmistä, mutta pitää edelleen tietyn etäisyyden.

– En haluaisikaan nähdä korppia kaupunkilaisena, koska en itsekään erityisemmin pidä kaupungeista. Toisaalta luonto ei kysele meidän romanttisia ihanteitamme, vaan toimii aika lailla yllättäen, Honkalinna hymähtää.

Korpin kieltä hän on oppinut jonkin verran ymmärtämään varsinkin pitkien kuvaussessioiden aikana. Valokuvatessa voi kojussa tulla vietettyä pari kolme päivää ja lisäksi on maastopäiviä. Herkeämättä kameraa ei voi pitää kädessä, mutta korpit onneksi paljastavat, jos jotain erikoista alkaa tapahtua.

– Korpin äänistä saattaa tunnistaa, onko tulossa karhu vai esimerkiksi kettu. Minusta korpeilla on kieli, ei voida puhua vain ääntelystä, Honkalinna sanoo.

Onkohan niillä murre-eroja?

– En tiedä, olen sitä itsekin miettinyt. Olisi kiinnostavaa jos joku tutkisi asiaa!

honkalinnakorpit2

Korppipari soitimella, kuva Mika Honkalinnan teoksesta Korppiretki. Tämä kuva on myös kirjan kannessa.

Toisinaan Honkalinna päiväretkeilee ilman kuvausaikeita, mutta pitää aina jonkinlaisen kameran mukana. Koska ikinä ei tiedä. Kerrankin ilves istui metsätiellä auton ajovaloissa, ja koska kamera ei ollut valmiina, jäivät kuvat saamatta.

– Tyynesti se asteli metsään juuri, kun sain kameran valmiiksi. Silloin harmitti.

Honkalinna myöntää, että luontokuvaus saa helposti välineurheilun piirteitä. Ajat ovat muuttuneet entisestä: nykyään kuvaajia on paljon ja harrastelijoillakin on usein ammattilaisten kuvausvälineet.

Honkalinna painottaa ideoiden ja luontotuntemuksen tärkeyttä luontokuvien onnistumisessa.

–  Tuskin Sibeliuskaan olisi tehnyt parempaa musiikkia jos käytössä olisivat olleet huippukalliit tietokoneet.

Tarinan ja kuvan tärkeä suhde

Korppiretken hehkutus käy kuumana, talonrakennus painaa päälle ja kotonakin pitäisi ehättää olla perheen kanssa aikaa viettämässä. Pienet päiväretket luontoon rentouttavat kiireen keskellä.

–  Kotiseuduillani Kuusankoskella kasvoin Kymenlaakson vaihtelevissa maisemissa. Oli vettä, suota, metsää ja korkeuseroja. Nyt olen asunut Limingalla kolme vuotta ja tasaisuuteen on ollut tottumista. Toisaalta lakeuksilla katse ei tökkää, Honkalinna naurahtaa.

Valokuvaamisen ohella Honkalinna tarinoi. Tarinat ovat hänen mukaansa joskus jopa kuvia tärkeämpiä, vaikka suhde kirjoittamiseen onkin viha-rakkaus-luontoinen.

Kuvista ja tarinoista mies haluaa aina luoda eheän kokonaisuuden. Toisinaan tarina syntyy ennen kuvaa.

Mielessä ja työn alla on jo useampikin tuleva teos, mutta niistä Honkalinna ei uskalla vielä paljoa sanoa. Yhden aihe kuitenkin tulee olemaan honka.

–  Olen maisemaorientoitunut ihminen ja männyllä on valtava rooli suomalaisessa maisemassa, Honkalinna miettii.

–  Mielessä on myös eräs sellainen aihe, jonka ydin on kirjoitetussa tarinassa. Mutta siitä ei voi vielä sanoa oikein mitään, Honkalinna vinkkaa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.