Linturetki Teuravuoman aapasuolle Kolarissa

Teuravuoman aapasuo on osa Teuravuoma-Kivijärvenvuoman soidensuojelualuetta, joka on sekä Natura 2000 -alue että maailmanlaajuisen merkittäviä kosteikkoja suojelevan Ramsar-sopimuksen piirissä. Monien lähteiden mukaan kyseessä on myös yksi parhaista lintukosteikoista Keski-Lapissa sekä Länsi-Lapin tärkein suokokonaisuus. Aapasoiden fanina ja aloittelevana lintuharrastajana Teuravuomalle oli siis päästävä!

Teurajärven lähtöpiste, yksi kolmesta lähtöpisteestä

Teuravuoma-Kivijärvenvuoman soidensuojelualueelle pääsee kulkemaan kolmesta eri lähtöpaikasta Kurtakon, Venejärven ja Teurajärven kyliltä. Koska matkasin kohteeseen autolla Kolarin kirkonkylältä, oli Teurajärven parkkialue minulle lähin lähtöpaikka. Teurajärven parkkipaikalle vievä tiepätkä on idyllistä maalaismaisemaa puisine mökkeineen, värikkäine puutarhoineen ja porotokkineen – onhan seutu myös merkittävää poronhoitoaluetta.

Historiallinen Teuravuoman Telatie yhdistää nämä kolme edellä mainitsemaani Kolarin kylää suoalueen ympärillä. Ennen vanhaan postinjakajien ja kyläläisten käytössä ollut Telatie on nykyisin osin pitkostettu ja osin sorastettu retkeilyreitti, joka tosin on jo useamman vuoden ajan ollut huoltotöiden alla. Lähtöpaikan infotaulussa ohjeistettiin retkeilijöitä kulkemaan reitillä omalla vastuulla. Osa pitkospuista olikin jo sen verran lahoja, että niillä sai kulkea askeliaan varoen. Infotaulusta luin myös kaikkea mielenkiintoista tietoa aapasoista: en esimerkiksi tiennyt, että pohjoisessa soilla pesii enemmän eri lintulajeja kuin eteläisen Suomen soilla.

Infotaulun tarkan tutkailun jälkeen lähdin matkaan kohti Teurajärven luontotornia. Alkumatka oli metsäistä polkua, eikä lintujen laulua juuri erottanut sääskien ininän alta. Mutta kun saavuin suoaukealle Teurajärven rantaan, alkoi elämöinti välittömästi: punakylkirastaita ruuanhakupuuhissa, keltavästäräkkien käynnissä oleva lentoshow ja liroja rämemäntyjen oksilla huutelemassa Tunkeilija reviirillä! -varoitushuutoja. Olin siis selkeästi saapunut lirojen valtakuntaan. Sorsalintujen kaakatustakin kantautui kauempaa järven rannasta, en vain tunnistanut lajia.

Suoaukealla onneksi tuuli sen verran, että sääsket olivat kadonneet matkoihinsa ja sain nautiskella kaikessa rauhassa lintusirkuksesta lämpimänä kesäiltapäivänä.

Vaikka vilkkaimmat lintujentarkkailuajankohdat eli kevätmuutto ja soidinmenot olivat jo ohitse, ja pesintäpuuhat olivat monilla lajeilla jo käynnistyneet, oli aapasuolla nyt kesäkuun viimeisellä viikollakin silti paljon elämää. Kevät- ja syysmuuton aikaan kosteikolla käy varmasti kova kuhina. Luontotornin taulusta luin, että alueen yleisimmät lajit ovat pajulintu, järripeippo ja keltavästäräkki. Myös monia kahlaajia ja vesilintuja on suolla tavattu, eivätkä kurjet tai tikatkaan kovin harvinaisia asukkaita tällä aapasuolla ole.

Luontotornissa lintujen touhuja ihmetellessä ja kuvatessa vierähti tovi jos toinenkin. Luontotornilta avautui suomaisemaa silmänkantamattomiin ja Teurajärven vastarannalla häämötti Yllästunturi. Jatkoin luontotornilta vielä vähän matkaa eteenpäin kohti Saarijärven laavua tupasvillan valtaamia pitkoksia pitkin, mutta käännyin takaisin jo reippaasti ennen laavua.

Paluumatkalla koin erikoisen hetken kun kuulin pusikossa ilmiselvän naurunpyrskähdyksen ja mielikuvitukseni keksi heti, että joku kyläläinen oli tullut jekkuilemaan huomatessaan yksin kulkevan retkeilijän suuntaavan reitille. Pian havaitsin, ettei kyseessä ollutkaan kujeileva kyläläinen, vaan käki! En tiennytkään, että käki toisinaan tuolla tavalla nauraa räkättää, mutta käeksi tämä ääni varmistui kun naurunremakkaa seurasi tuttu kukkuminen, ja lopulta käki paljasti piilopaikkansa lehahtamalla lentoon viereisestä männystä. Tarkistin vielä kotiin päästyäni Luontoportista, että kyseessä tosiaan oli käki.

Luontoretkistä saa kyllä niin paljon enemmän irti, kun malttaa välillä pysähtyä näkemään, kuulemaan ja haistamaan. Myös kotona tehdyt ennakko- ja jälkigooglettelut kohteesta tuovat retkeen lisäsäväystä sekä tärkeää tietoa.

Jälkigooglettelujen tuloksena selvisi muutamakin mielenkiintoinen seikka, kuten se, että Teuravuomalle on tehty ennallistamistöitä eikä suoluonto ole kokonaisuutena täysin luonnontilainen – joskin ennallistamisella siihen tähdätään. Toinen varsin mielenkiintoinen hanke alueeseen liittyen oli vuosina 2002–2003 Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen järjestämä suo-opaskoulutus. Koulutuksen tavoitteena oli kouluttaa oppaita, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan suoluonnon monipuolisuuteen. Suo-oppaan kanssa tähänkin retkeen olisi varmasti saanut entistä enemmän sisältöä.

Junantuomana kolarilaisena kotikuntani luonto jaksaa edelleen hämmästyttää monipuolisuudellaan; upeita retkikohteita on valittavissa aina avotuntureilta aapasoille.

Lisää linturetkiä ja luontofiilistelyä Lapissa löydät Kiertoreitti-blogistani sekä Instagram-profiilistani.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.