Salon Noitakirkonmäellä

Noitakirkonmäki. Harvalla paikalla on yhtä jännittävältä kalskahtavaa nimeä. Tuollainen nimi on kuin lupaus jostain näkemisen arvoisesta, pienestä seikkailusta. Odottavin ja innokkain mielin siis kävivät askeleemme, kun viime kesän lopulla Harrin ja Jannen kanssa kohti Noitakirkonmäke astelimme.

Tällä kertaa ensimmäinen vihje paikasta oli kartan sijaan joltain netin keskustelupalstoista. En muista asiaa aivan varmaksi, mutta paikalle eksynyt tai tarkoituksella päätynyt henkilö kertoi nimen takana olevan ainakin komean jyrkänteen ja sen juutella olevan kivimuodostelman.

Tuolle kivimuodostelmalle antoikin mielikuvitus ties millaisia muotoja ja sitä jännemmäksi lähestyvän jyrkänteen kohtaaminen oli muodostuva. Viimein polku laskeutui alaspäin ja vasemmalle puolellemme jäi yhä jyrkempänä kohoava kallio. Olimme perillä.

Noitakirkko, siinä se oli edessämme. Kyseessä oli valtava kivipaasi, joka seisoi pystyssä jyrkänteen edessä. Mittaa sillä oli nelisen metriä per sivu ja korkeutta kymmenkunta. Se oli vaikuttava ilmestys ja vielä vaikuttavampi se oli taatusti ollut muinoin, kun sen synnyn geologisesta selityksestä ei ollut vielä aavistustakaan. Henkivoimien tai jättiläisten työnä sitä oli varmasti pidetty ja tuosta alkuperästä lienee nimensäkin komea paikka saanut. Se toi hieman mieleen Nummi-Pusulan Lempoonkirkon.

Muinaisista mullistuksista kertovan kivipaaden innoittamina etsimme paikalta jälkiä jostain muuta samassa rytäkässä syntyneestä näkemisen arvoisesta. Vesiperän vedimme.

Ei suuria rakoja, hiidenkirnuja tai mainittavia luolia, ei. Paikalle seisoi yksinäisessä rauhassaan vain tuo kivinen jättiläinen, joka tuijotti mykkänä tulijoita. Mykkänä se myös jätti meille hyvästit. Seurueemme matka oli jatkuva Antinmäen pajaluolaan.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6675141 E 289161