Tag Archive for: kevät

Metsäntutkimuslaitoksen poluilla: Raition Reitti Tuusulassa on upea kevätretken kohde

Tuusulan Ruotsinkylästä löytyy entisen Metsäntutkimuslaitoksen (nykyisen Luonnonvarakeskuksen) opettavaisia polkuja. Raition reitti on helppo, metsäautoteitä hyödyksi käyttävä luontopolku, jonka varrella voi saada oppia esimerkiksi metsätyypeistä tai puulajeista. Reitti sopii erityisesti koululaisille, mutta yhtä hyvin kaikille metsästä kiinnostuneille!

Vantaanjoen vaikuttavimmat kosket – Nukarinkosken ulkoilupolku Nurmijärvellä

Nukarinkoski on Vantaanjoen suurin koskijakso, pituutta 1300 metriä ja pudotusta 25 metriä. Sen ympäri voi kävellä ulkoilureittejä pitkin ja se onkin suosittu ympäristö perheretkeilylle ja tietysti kalastajille. Luonto on kauneimmillaan touko-kesäkuussa – ja silloin kävi Luontopolkumieskin tutustumassa ulkoilumahdollisuuksiin.

Kevätyön näytelmä alkaa varhain

Silloin tällöin unohtumattomimmat kokemukset tai arvokkaimmat oppitunnut saattavat löytyä juuri sieltä, missä ei ole mukavaa. Eräät näistä hetkistä voivat koittaa juuri silloin, kun retkeilijä on unensa syvimmässä vaiheessa, ja unelmoi kevyemmästä risukeittimestä tai uusista Kettu-trikoista. Kevätyön näytelmä käynnistyy varhain ennen auringonnousua. Aamu-usva kohoaa vielä hetken kylmänä väreilevästä vedestä, juuri ennen kuin aurinko herättää maiseman. Kaikenlaiset […]

Kuohuuko tässä Etelä-Suomen komein koski? Latokartanonkosken kruunuja ovat myllynrauniot ja hoidettu luontopolku

Luontopolku 1,5 km Tulenteko ehdottomasti kielletty Reitin esite (Salo.fi-sivusto, pdf) Paikka kartalla Syvällä Perniön maaseudun uumenissa kuohuu yksi koko Etelä-Suomen näyttävimmistä koskista, ellei jopa näyttävin. Helposti lähestyttävä Latokartanonkoski ei ole pelkkä koski, vaan monipuolinen miljöö, kohokohtanaan kosken partaalla kohoavat jykevät kivirauniot. Alueella kiemurtelee luontopolku, jonka varrella olevilta silloilta on kosken kuohuja on hauska katsella. Elettiin […]

Kevään ja kesän risteyksessä Vihdin Vähämäen puulajipuistossa

Se on kesä nyt, ajattelin, kun kävelin pientä hiekkatietä Vihdin Ojakkalassa. Olin etsimässä Vähämäen arboretumia. Vuosia sitten olin paikasta lukenut ja tuumasin, että nyt, kun kevät oli lämpimäksi ja jopa helteiseksi kehittyneen jakson myötä herättänyt luonnon suorastaan räjähdysmäiseen kasvuun. Siitä, kun vielä hiihdin, oli vain kolme viikkoa, joten ajatus tuntui todella etäiseltä. Olin Vihdin keväässä, […]

Ampuma-alueen keskellä Sodankylässä läikehtii turkoosi Uhrilampi

⚫⚫⚫ Vaativa maasto ➡ Polku, ei merkittyä reittiä ? Ei tulipaikkaa ? Paikka kartalla. Huom! Kohde on Kyläjärven ampuma-alueella, jonne ei saa mennä harjoitusten aikana. Tarkista tilanne ennen retkeä täältä. Sodankylän metsien sylissä lepää kaunis ja arvokas paikka, josta moni paikallinenkaan ei vaikuta olevan tietoinen. Kyläjärven ampuma-alueelle harva tulee samoilleeksi, mutta siellä, metsien kätköissä, läikehtii turkoosina Uhrilampi. […]

Tavoitteleepi taivahan kantta siel` vuori korkehin: mystinen Hirstenmäki, Salo

On siellä kaukana, Salon Pöytiön kylän takamailla, kallioinen laaja ylänkö. Järvet sen kapeat ja kiemuraiset, kankailla korpikuusikot ylevät. Tavoitteleepi taivahan kantta siel` vuori korkehin. Jok sinne käydä tahtoo, niin varman tulee askeleen olla, ja mieli kirkas ja ymmärtäväinen. Saat taipaleen aloittaa alhaalta, asumusten laitamilta, lammashakojen vieriltä. On tie ensin kelpo ja leveä, vaan alati nousee […]

Sumupilvi nielaisi meren vain minuuteissa – tätä näkyä en unohda koskaan

Sain hiljattain kokea niin mykistävän sääilmiön, että se ei varmasti unohdu muistoistani ikinä. Hetki kokonaisuudessaan oli ohi ehkä kymmenessä minuutissa, ja sinä aikana aurinkoinen kesäparatiisi muuttui synkäksi ja kylmäksi kolkaksi. Yhtä aikaa mykistävältä tuntunut ilmiö sai aikaan tahattomiakin riemunkiljahduksia. Olin etelänmatkalla Lapista, ja sinä iltana olimme merenrantamaisemissa Kasnäsissä yhdessä mieheni ja parhaan ystäväni kanssa. Kevätilta […]

Upea Halkiankoski on alkukevään kuohuva levähdyspaikka Pornaisissa

? Halkiankoski kartalla Pääkaupunkinseutua ympäröivät kunnat ja niiden asfaltoidut pikkutiet täyttyvät maantie- ja moottoripyöräilijöistä kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä. Sipoon, Porvoon ja Mäntsälän välissä on kartalla kannallaan seisova, kaksipyöräisille miellyttäviä ajokilometrejä tarjoava kolmio, jonka läpi virtaa Mustijoki. Mustijoki saa alkunsa Sulkavanjärvestä ja lisää vettä Mäntsälän Saaren kylässä olevasta Hunttijärvestä. Mäntsälän keskustan pohjoispuolella siihen virtaa lännestä Saarenjoki. Mäntsälän […]

Toukokuinen melontaretki Saaristomerellä – tämä on sydämensä ulkosaaristolle menettäneen paratiisi

Saaristomerellä ei ole neljää vuodenaikaa, vaan paljon enemmän. Toukokuisessa saaristossa erityistä ovat muuttolintujen parvet. Siksi olimme päättäneet suunnata kajakit kohti ulkosaaristoa; kuuntelemaan lintujen huumaavaa konserttia. Pakkaamme kajakkien uumeniin yöpymiseen tarvittavat tavarat. Kotikylältäni Taalintehtaalta ei ole kuin reipas tunnin melonta ulkosaaristoon. Sen jälkeen edessä avautuu Saaristomeren kansallispuisto ja sen tuhannet saaret ja luodot – ja miljoonat […]