Olavinreitti seuraa viikinkikuninkaan jalanjälkiä ja on pohjoismainen pyhiinvaellusreitti – osa 1: Turku–Korppoo

Vanhat vaellusreitit kiehtovat minua. On mielenkiintoista ajatella, millaisia kulkijoita tällä tiellä on ollut ennen itseäni. Saan liittyä pitkään ketjuun, ja oletettavasti myös minun jälkeeni (!) tulee kulkijoita. Lähes tuhatvuotinen St Olavsleden otettiin uudistettuna käyttöön syksyllä 2013. Silloin tämä pohjoismainen pyhiinvaellusreitti alkoi Ruotsin Selångerista läheltä Sundsvallia ja kulki kohti Norjan Stiklestadia ja Trondheimia noin 580 kilometriä.  Toukokuun lopulla 2019 vihittiin käyttöön Pyhän Olavin merireitti Suomen Turusta Ahvenanmaan Eckeröhön, josta voi laivalla siirtyä Ruotsin puolelle ja jatkaa kohti Trondheimia. Suunnitelmissa on reitin luominen myös Turun ja Novgorodin välille.

Kulkemistani etapeista kerron tässä juttusarjassa seuraavasti:

Osa 1: Turku – Korppoo
Osa 2: Korppoo – Eckerö
Osa 3: Åre – Stiklestad
Osa 4: Stiklestad – Trondheim

Olavinreittejä on useita. St Olavsleden kulkee Trondheimiin Sundsvallin läheltä Selångerista.

Turku–Korppoo

? Olavinreitin lähtöpiste Turun tuomiokirkko
➡ Turku–Korppoo-osuus n. 90 km
? 4 päivää
Reittikartat

Olavi (synt. 995) oli viikinki, josta tuli Norjan kuningas vuonna 1015. Hän rakennutti kirkkoja ja halusi levittää kristinuskoa. Kaikki eivät Olavista pitäneet, ja vuonna 1028 hän pakeni Novgorodiin. Kun aika oli suotuisampi, Olavi lähti kohti Norjaa ottaakseen kuninkuuden takaisin. Hän nousi maihin Ruotsin Selångerissa ja eteni Norjan Stiklestadiin, jossa hän kaatui taistelussa 29.7.1030 (sen takia vietämme Olavin nimipäivää tuolloin). Hänet haudattiin Trondheimiin paikalle, jossa nyt on Nidarosin katedraali. Vuosi kuolemansa jälkeen Olavi julistettiin pyhäksi, häntä pidetään Norjan apostolina.

Olavinreitti kulkee tuota Olavin viimeistä matkaa myötäillen.

Olavi matkalla Novgorodista Norjaan

Kesäkuussa 2014 kuljimme ensimmäisen pätkän tätä Pohjoismaiden vastinetta Espanjan Caminolle. Samoin kuin Caminolla, myös Olavinreitin patikoimisesta saa todistuksen, jos kävelee vähintään viimeiset sata kilometriä. Aloitimme siitä, eli kuljimme ensin viimeisen viikon pätkän Norjassa Stiklestadista Trondheimiin (140 km). Elokuussa 2015 kuljimme sitä edellisen pätkän Ruotsin Åresta Norjan Stiklestadiin (117 km). Sitten tuli muutaman vuoden tauko, kunnes keväällä 2019 reittiin tuli uusi osuus Turusta Eckeröhön. Matkatessaan Novgorodista Selångeriin Olavi todennäköisesti kulki saaristomme kautta, ja niinpä uusi osuus on luonteva jatko (tai alku) aiemmalle Olavinreitille.

Helatorstaina 2019 matkustin junalla Turkuun, kävin Tuomiokirkossa hakemassa pyhiinvaelluspassin ja siihen ensimmäisen leiman.

Aboa vetus & ars nova -museossa oli sopivasti näyttely, jossa keskityttiin mm. kokemukseen ja hahmottamiseen – taiteilijan teokset jatkuivat niitä ympäröivässä tilassa valon, varjon ja heijastusten kautta. Otin tämän näkökulman mukaani vaellukselle, ja museon tarran pyhiinvaelluspassiini. Yövyin Turussa, ja toukokuun viimeisenä perjantaiaamuna aloitin taivallukseni.

Ensimmäinen päivä: Turku – Kuusisto, noin 15 km + 3 km

Reitti alkaa Tuomiokirkolta, kulkee pätkän Aurajoen vartta ja kääntyy sitten Olavinpuistoon, josta löytyy paikalla sijainneen Pyhän Olavin dominikaaniluostarin muistomerkki.

Kaskenkadulta löytyisi vielä Sale ja K-market, jos tarvitsisi evästäydennystä. Ensimmäiset kilometrit kuluivat kaupunkialueella, kunnes päästiin Luolavuoren luonnonsuojelualueelle.

Hämmästelin tällaista keidasta niin, että tuli niskajumppakin tehtyä, kun pää kääntyili koko ajan puolelta toiselle. Linnunlaulu oli huumaavaa, vastaan tuli muutama koirantaluttaja, enimmäkseen kuljin itsekseni. Luolavuorelta löytyy luolakin, mutta sitä en nyt lähtenyt tutkimaan.

Kalliokieloja evästelykalliolla

Kohta edessä olivatkin jo Rauvolanlahden pitkospuut yli ruovikkoisen merenlahden. Kyltissä kerrottiin, että merenpinnan korkeusvaihteluista johtuen pitkospuut saattavat toisinaan olla veden alla.


Kääk, olen ensimmäistä kertaa kulkemassa yksin, mitenköhän tästä selviän. Osa pitkospuista painui hiukan pinnan alle, kun niille astui, mutta eivät olleet liukkaat ja muutaman metrin päässä näkyi taas kuivia pitkareita, joten siinä kohtaa saattoi huokaista ja jatkaa matkaa. Muutama lintutornikin oli matkan varrella.

Hyvät portaat johdattivat ylös mäelle, ja hetken päästä jalan alla oli tukevaa kalliota.

Pidin evästauon Vaarniemen näkötornilla, jonne en tietenkään rohjennut kiivetä. Maisemia näki onneksi myös tornin juurelta, jossa oli pöytä ja penkit evästelyä varten. Vähän matkan päässä oli laavu, siinä olisi hyvä taukopaikka varsinkin huonolla säällä tai jos haluaisi tulistella. Huussikin löytyi.

Komeat kalliot näyttivät samanlaisilta joka suuntaan ja polkujakin kulki useampia.

Sinisiä puihin maalattuja merkkejä seuraamalla löysin tieni kallioiden yli ihmisasutuksen pariiin. Kaarinan halki reitti kulkee rauhallisia pikkuteitä pitkin Saaristotielle.

Kuusiston saarelle tultua poikkesin jäätelötauolla Kuusistonportissa. Majapaikan olin varannut Kuusistonsalmen rannalta Koivukankareesta, joten tässä kohtaa kävelin kolme kilometriä sivuun reitiltä. Koivukankareesta sain lainaksi pyörän, jolla hurautin katsomaan piispanlinnan raunioita.

Kiipesin myös läheiselle Kappelinmäelle.

Tämän jälkeen maistui iltaruoka Koivukankareessa ja sitten jo väsyttikin niin, että oli aika mennä nukkumaan.

Toinen päivä: Kuusisto – Sattmark 3 km + noin 24 km

Aamulla lähdin aikaisin liikkeelle, oli luvassa lämmin päivä ja pitäisi ehtiä ennen neljää majapaikkaan, jotta siellä saisi ruokaa. Tänään oli karttojen perusteella luvassa reitin ehkäpä tylsin päivä maastollisesti, kun iso osa matkasta kulkee Saaristotien pyörätiellä. Siinä saa ajaa myös mopoilla, joten muistettava välttää äkkinäisiä ryntäilyjä kuvauskohteiden perään. Onneksi näin vain yhden mopon, joten ihan rauhassa sain kävellä.

Ajattelin, että nyt on hyvä päivä tietoisuuden keskittämisen harjoituksille. Keskitynkö oikealla puolellani ohiajaviin autoihin ja ärsyynnyn, vai keskitynkö vasemmalla puolellani avautuviin rauhoittaviin peltomaisemiin. Kuuntelenko autoja vai linnunlaulua.

Mieleeni palautui Turun taidenäyttelyn teema valoista ja varjoista.  

Millainen on sinun varjosi?
Yritätkö paklata särösi piiloon?
Vai voisiko siitä aikanaan kasvaa uutta elämää?
Kun elämä tarjoaa tasaista harmaata asfalttia, millaisia sisäisiä maisemia katselet?

Kirjalansalmen silta ja siitä avautuva merimaisema toi vähän vaihtelua kulkemiseen. 

Tältä sillalta uskalsin vielä hieman katsella sivuilleni ja jopa pysähtyä ottamaan valokuvan.

Kirjalan kahvitupa oli juuri auennut. Sieltä löytyi itse savustetulla lohella täytettyjä ruisleipiä sekä munkkeja, joten vietin siinä muhkean evästauon. Tähän tuli Kuusistonportilta viitisen kilometriä, minulla oli alla lisäksi kolme kilometriä majapaikasta siihen.

Paraisille tullessa reitti kulkee K-kaupan ohi. Sieltä hain päiväeväät ja pidin evästauon kaupan pihassa. Kun jatkoin matkaa, huomasin, että kauppahan oli ihan kanaalin rannalla ja siinä olisi ollut paljon raikkaampi evästelypaikka. Havainnointiharjoituksia täytyy näköjään jatkaa, kun en tuon vertaa katsettani nostanut. Reitti jatkui kaunista kanaalin rantaa pitkin. Paraisilla en ole tainnut koskaan pysähtyä, koska tämän kyllä muistaisin.

Koska kyseessä on pyhiinvaellusreitti, se kulkee kaikkien kirkkojen kautta. Paraisten kirkko (ja vessakin) oli auki, ja kirkosta löytyi leima passiin. Rauhallinen tunnelma. Vieraskirjassa oli samalta päivältä jo kahden Olavinreittiä kulkevan matkalaisen nimi.

Kirkolta reitti jatkui Vanhan Malmin läpi. 1800-luvun asussa säilynyt puutaloalue oli pitkään käsityöläisten ja merimiesten asuinalueena ja siellä pidettiin mm. salakapakoita kirkkomatkalaisille.

Kävelysiltaa pitkin kanaalin toiselle puolelle.

Seuraavaksi pääsi ihmettelemään Paraisten kalkkikaivosta näköalapaikalta. Vaikuttava näky tämä Pohjoismaiden suurin avolouhos. Mittakaava ei valokuvasta oikein avaudu.

Paraisiltakin löytyisi majapaikkoja, mutta jatkoin kohti Sattmarkia. Reitti jatkui pyörätietä pitkin. Välillä se pujahti hetkeksi metsän suojaan.

Päivä oli lämmin ja asfaltti alkoi hieman puuduttaa, joten viimeiset kilometrit taittuivat lähinnä kengänkärkiä katsellen. Sillan ylitys ja sitten olin Sattmarkissa. Puoli neljä. Ehdin juuri saada eteeni muhkean ruoka-annoksen, kyllä maistui.

Ensimmäisten sadepisaroiden putoillessa siirryin savimajaani Sattmarkin kolmen mökin ekokylään, joka on suunnattu erityisesti pyöräilijöille (ja kävelijöille). Mökissä saa olla omassa rauhassa – sinne kuljetaan pienen kuusimetsän läpi, joka erottaa mökit suositusta kahvi- ja ruokapaikasta.

Etukäteen olin katsellut kartasta, että Sattmarkin vanha torppa sijaitsee kauniilla paikalla meren rannassa, mutta sateessa en viitsinyt lähteä rantaa tutkimaan, joten sen ihanuus jäi nyt toteamatta. Aamiaispöydässä jotkut kehuivat rantasaunan löylyjä. Minä kävin suihkussa ja vetäydyin sitten peiton alle hetkeksi lueskelemaan ennen kuin sateen ropina tuuditti uneen.

Sattmarkin kahvitupa

Ulkomaisilla patikkareissuilla olen hyödyntänyt ns. logistiikkafirmoja, jotka hoitavat majapaikkavaraukset ja kuljettavat isomman repun seuraavaan majapaikkaan. Tällä reitillä ei vielä ensimmäisenä keväänä sellaista palvelua ollut tarjolla, joten etsin ja varasin majapaikat itse. Reppukuljetusta kyselin majapaikoista ja kyllä sekin järjestyi. Kuljin siis päivärepulla, jossa oli eväät, juomavedet ja sadevaatteet. Isompaan reppuun hamstrasin vähän päiväevästä silloin, kun majoituin kaupan lähistöllä. 


Kolmas päivä: Sattmark – Nauvo noin 28 km

Pyhäisen aamun aloitin kaikessa rauhassa kauniisti katetulla aamiaisella. Oli satanut koko illan ja yön, mutta aamun tullen sade väistyi.

Ensimmäiset kilometrit pyörätietä pitkin, tällä kertaa sorapohjaista. Näkökenttään ilmestyi tyhjiä kohtia ja ehdin jo miettiä, miten tästä selviän. Edellinen päivä oli ollut aurinkoinen, ja lierihattuni alla olin tuijottanut vaaleaa kirkasta asfalttia koko päivän ilman aurinkolaseja. Nyt laitoin aurinkolasit päähän, vaikka oli pilvistä, ja toivoin ihmettä, jollaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. 

Lenholmin luonnonsuojelualue on tien vieressä ja siellä kulkee luontopolku, jonka nyt jätin omaan rauhaansa.

Selvisin kahdeksan kilometriä Nauvon lautalle ja nautin siitä, että kävelin lautalle. Kesä oli vasta sen verran aluillaan, että taisivat kaikki autotkin mahtua ensimmäiseen lauttaan. Minun ei kuitenkaan tarvitsisi tällä reissulla miettiä, kuinka pitkiä lauttajonoja rannassa on tai tehdä varauksia Ahvenanmaankaan lauttoihin.  

Nauvon puolella pysähdyin viettämään evästaukoa lauttarannan kioskilla. Pahin oli ohi, mutta komean laiturin vieressä kirkkaasti välkehtivää vettä en voinut katsella, joten piti istahtaa varjoon evästelemään.

Pyörätie loppui ja jatkoin Saaristotien laitaa eteenpäin. Autoja viuhui jonossa ohi, lautalle on kiire, vaikka seuraava lähtee vartin päästä. Kävelijällä ei ole kiire. Koko päivä ollaan tien päällä ja edetään sitä mukaa kuin puhtia kulloinkin on. 

Reitin varrella on iso keltainen puutalo, jossa toimii Skuulan. Siellä ollaan aina paikalla ja soppaa, voileipää, kahvia, jopa yösijakin löytyy kulkijalle. Jos haluaa varmistaa evästauon tai yöpymisen, kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä. Lauttarannasta tähän tuli kuutisen kilometriä. Poikkesin sopalle ja vahvalle mustalle teelle, jonka kofeiinin toivoin hälventävän lopunkin sumun päästäni. Leppoisan tauon ja rupattelun jälkeen palasin Saaristotielle, jolta reitti hetken kuluttua kääntyy etelään Lillandetintielle. Aah, mikä rauha. Ei autoja.

Maitolaiturin rappusilla pidin evästauon. Jotenkin oli sellainen tuntu, että minua saatettiin seurata monenkin talon ikkunoista, ainakin ohiajavista autoista. Kuka se on ja mitä se siellä tekee. Kuvittelisin, että ennen tätä reittiä täällä tuskin on pitkän matkan kävelijöitä paljon nähty. Tyhjentyneet eväspussit ja istuinalustan pakkasin reppuun. Kävelijästä ei jää luontoon jälkiä.

Komeat kalliot löytyvät Västerträsket-järven rannalta, jossa myös on oiva paikka pysähtyä.

Tämän jälkeen reitti palaa Saaristotielle, jota pitkin on kaksi kilometriä Nauvon keskustaan. Matkalla on kaksi siltaa, joista jälkimmäinen Norrströmmenin silta oli tällaiselle korkean paikan kammoiselle aikamoisen tuskainen käveltävä. Jos olisin tajunnut, millainen se on, olisin varmaan yrittänyt liftata sillan yli, mutta kun olin jo sillalla, en enää kyennyt palaamaan takaisin. Vaihtoehdot olivat joko heittäytyä maahan mahalleen ja pysyä siinä, tai jatkaa. Onneksi vastaan tuli kaksi isoa ryhmää keskellä tietä ajavia kilpapyöräilijöitä, joiden takia heidän perässään tulevat autot ajoivat hiljaa. Kävelin liian keskellä tietä, mutta kiltisti kaikki väistivät. Näkivät varmaan naamastani ja tukevasta matalasta kävelyasennostani, että ei tuo ilkeyttään kävele noin keskellä.
 
Vasta illalla reittiselostuksia lukiessani huomasin, että viimeisen sillan jälkeen olisi pitänyt poiketa Westerholmin polulle ja kulkea peltojen poikki. Harmitti, että olin sen missannut. Huomasin kyllä taidemaalari Victor Westerholmista kertovan infotaulun ja pysähdyin sitä lukemaan, mutta polku jäi kulkematta. Olin kai korkeasta sillasta niin pyörryksissä, että en pystynyt keskittymään muuhun.

Nauvon Salesta kävin hankkimassa seuraavan päivän eväitä ja sitten suunnistin majapaikkaani hotelli Lanternaan. Kävin pikaisesti suihkussa ja etsin satamasta ravintolan.

Luksuspatikointia, jossa illalla saa syödä kunnolla, yön viettää sängyssä lakanoiden välissä ja aamulla tankata kunnon aamiaisen. Nauvossa on useita majapaikkoja ja ravintoloita.

Neljäs päivä: Nauvo – Korppoon Öster-Retais noin 23 km

Aamiaisen jälkeen Nauvon kirkkoon, joka sijaitsi majapaikkani naapurissa.

Sinne oli tulossa jokin ryhmä, joten kirkko oli jo auki. Sain leiman passiin ja hengittelin hetken ajan vuosisataista rauhaa. Tämä keskiaikainen kirkko on omistettu Pyhälle Olaville.

Reitti lähti satamasta pikkutielle ja ohitti jatulintarhan. Seurasin sinne opastettua reittiä hetken matkaa, mutta kun jatulia ei tullut vielä vastaan, palasin takaisin ja päätin olla ottamatta aamuun sen pidempiä lisälenkkejä. Jatulille pääsee suorempaakin polkua. Aiemmalla (auto)reissulla sinne kiivettiin, ja se on kyllä käymisen arvoinen paikka. Labyrintissa kävellessä aika ja ikuisuus kohtaavat, se on kuin pieni pyhiinvaellus.

Reitti jatkuu hiljaisia hiekkateitä pitkin. Väliltä tie oli ruohottunut ja paikoin märkä (vaikka olikin kuiva kevät), autolla siitä ei olisi päässyt läpi, varsinkin kun tielle oli kaatunut puu, joka ei kävelijää haitannut.

Samslaxin lammella oli pöytä ja penkit, joten vietin siinä evästaukoa.

Reitti on merkitty maastoon Olavinmerkeillä, joita silmä äkkiä harjaantui löytämään. Toki karttakin on hyvä olla mukana, kännykässä tai paperilla. Samanlaiset merkit löytyvät tältä reitiltä myös Ruotsin ja Norjan etapeilta.

Olavinreitin merkki alimmaisena.

Reitti ylitti Saaristotien ja jatkui sitten pikkuteitä pitkin sen eteläpuolella.

Saaristotien laitaa kuljetaan reilu kilometri ennen kuin saavutaan Pärnäisiin, josta kuljetaan lautalla Korppoon puolelle. Sen jälkeen pari kilometriä tien laitaa, ja sitten olinkin jo majapaikassa hotelli Nestorissa, josta on 5 km Galtbyn satamaan. Korppoon keskusta on muutama kilometri eteenpäin, sielläkin on majapaikkoja ja ravintoloita.

Passiin oli kertynyt jo monta leimaa.

Mieheni kesäloma alkoi tässä vaiheessa, joten hän oli tullut autolla Nestoriin, jonne jätimme auton siksi aikaa, kun jatkoimme Olavinreitillä yhdessä kohti Ahvenanmaata. Siitä kerron tämän juttusarjan toisessa osassa. 

Jos et pysty irrottautumaan patikointiin kerralla tämän pidemmäksi aikaa, voit palata bussilla Turkuun.

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.