Artikkelit

Sipoonjoki meloen

Meloimme syyskuun lopussa Sipoonjoen partioporukalla. Päiväksi valikoitui kaunis syksyinen lauantai ja lähtöpisteeksi Uudensillantie Nikkilässä. Olihan se alkuun helppoa… Ensimmäiset kolme kilometriä menivät nopeasti, eikä kajakkiakaan joutunut nostamaan kertaakaan. Ensimmäisen kerran kajakin joutuu nostamaan Hindsbyn padon kohdalla, jossa aikaisemmin on ollut mylly ja tämän jäänteet ovat edelleenkin nähtävissä. Tässä kohtaa kajakkia joutui kantamaan 400 metriä, koska vedenpinta […]

Melontaa ja maastopyöräilyä Ilomantsin rajaseudulla

Aiemmin olen tehnyt syksyn viimeisen melontareissun lokakuussa vähän ennen jäiden tuloa. Tänä vuonna lämpötilat näyttivät siltä, että vielä marraskuun alussa olisi mahdollista meloa. Päätin lähteä heti metsäkanalintujahdin päättymisen jälkeen Koitajoelle toivoen autiotupien olevan tyhjiä. Suunnittelin reissun alkavaksi Koidanvaarasta, jolloin melottavaa tulisi yhteensä reilut 28 kilometriä. Ensimmäisenä päivänä suunnittelin melovani 27 kilometrin matkan Hanhikosken autiotuvalle yöksi. […]

Koloveden kansallispuisto on melojan unelmakohde

Koloveden kansallispuiston jylhät kalliorannat eivät unohdu kun ne kerran näkee. Korkeimmat kalliot kohoavat pystysuorina kymmenien metrien korkeuteen järven pinnasta. Paikoin maisemasta tulee mieleen Ahvenanmaan saaristo. Koloveden kirkas vesi ja hyvin huolletut leiripaikat kutsuvat retkeilemään melomalla tai soutamalla. Moottoriveneily kansallispuistossa on kielletty. Kävin veljeni kanssa syksyisen melontareissun Kolovedellä 7.–8. syyskuuta. Aloitimme matkamme Kirkkorannan vesillelaskupaikalta ja kiersimme […]

Voivatko nämä maisemat olla Suomesta? Siuntionjoen reitti melojan silmin

Siuntionjoki ei välttämättä ole yksi niistä maamme tunnetuimmista joista, mutta yksi kauneimmista se taatusti on. Meidän oli tarkoitus käydä melomassa joki jo kesäkuun puolella, mutta kerta toisensa jälkeen reissu siirtyi, kunnes aikataulut ja sää viimein osuivat kohdalleen syyskuun ensimmäisenä perjantaina. Siuntionjoki alkaa Vihdin Nummelan Enäjärvestä, mutta alkutaipaleen joki on pieni ja matkaan osuu koskia, joista […]

Kesäinen Jongunjoen melontareitti

Jongunjoen 70 kilometriä pitkä melontareitti alkaa Kuhmon puolelta Jonkerinjärvestä. Reitti päättyy Lieksan Nurmijärven kylälle, mutta Jongunjokea voi jatkaa Hämeenjärvelle ja siitä edelleen Lieksanjokea Pieliselle. 70 kilometrin matkalla putouskorkeutta joella on 80 metriä, josta 65 metriä ensimmäisten 28 kilometrin matkalla. Aittokosken jälkeen joki rauhoittuu meanderoivaksi hiekkapohjaiseksi uomaksi. Loppumatkalla Nurmijärven kylälle on muutamia pieniä ja pari suurempaa […]

Suonenjoki melontareittinä

Ehkä tämän olisi pitänyt olla se kohde, josta koko Retkipaikka olisi alkanut. Tai tavallaanhan se alkoikin. Olenhan joen mukaan nimetylta paikkakunnalta pakannut syvälle sieluuni rakkauden luonnossa liikkumiseen. Ja ihmekös tuo, kauniita kun ovat sekä maat että veet Suonenjoella. Joki on kuitekin edelleen esittelemättä, niin otetaan vahinko takaisin. Olen melonut kymmenkilometrisen joen aikaisemminkin, mutta edellisestä kerrasta […]

Iihahan mahtava päivä Wanhan Koulun Tallilla Keiteleellä

Kaikkea sitä saa kokea, kun vanhaksi elää. Siinä on sanonta, joka omalta osaltani toteutui Keiteleellä, Vesannontien varrella Hamulassa sijaitsevan Wanhan Koulun Tallin järjestämällä ratsastusretkellä toukokuun viimeisenä perjantaina. Sain nimittäin tilaisuuden lähteä tekemään juttua vaellusratsastuksesta tallin omistavan yrittäjän, Anne-Leena Pellikan ja ratsastuksenopettaja Anu Paanasen ohjauksessa osana Retkipaikan Visit Savo -hankkeen kanssa tehtävää yhteistyötä. Tiesin joutuvani – en […]

Syksyinen melontareissu Ruunaan luonnonsuojelualueelle

Olin jo pidemmän aikaa katsellut retkikartasta Ruunaan luonnonsuojelualuetta ja miettinyt, että sinne pitäisi lähteä käymään. Paras väline alueeseen tutustumiseen on kanootti jos aikoo kiertää vähänkään laajemmin. Luonnonsuojelualue on tietön 73km2 erämaa-alue, joka rajoittuu idässä Venäjän rajaan, pohjoisessa Tuulijokeen, lännessä pääosin Ruunaanjärven länsirantaan ja etelässä pääosin Lieksanjoen ranta-alueisiin. Rajan takana Venäjän puolella on Tuulijärven luonnonsuojelualue, joka […]

Kosken pauhua Lieksanjoen melontareitillä

Lieksanjoen melontareitti alkaa läheltä Venäjän rajaa 500m ennen lakkautettua Kokkojärven rajavartioasemaa. Reitin varrella sopivia aloituspaikkoja ja lopetuspaikkoja on runsaasti ja jokainen voi valita itselleen sopivimman reitin mieltymystensä mukaan. Jos pitää erämaisesta järvimelonnasta voi meloa reitin alkuosan Matkalahteen saakka. Jos pitää kosken kuohuista voi retken aloittaa esimerkiksi Matkalahdesta. Venäjältä laskeva Lieksanjoki alkuosaltaan sekä Ruunaanjärvi ovat osa […]

Pitkulainen Uiperolahti Tervossa on mukava määränpää melontaretkelle

Tervossa, Iisveden ja Rasvangin järvien välissä sijaitsevasta Pulkkilansaaresta löytyy kiinnostava retkipaikka, Uiperolahti. ”Se lahti kun on semmonen kappee uipero ettei se ou ku jonku kymmenen metrijä levvee.” Näin kuvaili Esa Pulkkinen (s.1900) vuonna 1970 Tervon paikannimistä. Ja tottahan se on, Iisveden pohjoispäässä, Pulkkilansalmessa olevalla lahdella on pituutta yli 750 metriä, mutta leveyttä enimmillään vain 60 […]