Entries by Nestori Mäntysaari

Testissä Savotan Jääkäri-reppu

Kiinnitin reppuun ensimmäisen kerran huomiota, kun näin videon, jossa reppua kiskotaan ensin mönkijän ja tämän jälkeen auton perässä. Noin viikkoa myöhemmin sain erään armeijahenkisen varustemyymälän infokirjeen, jossa mainostettiin kyseistä reppua. Vähän aikaa selvittelin repun tietoja, ja kiinnostus vain kasvoi entisestään. Lopulta pyysin Savotalta reppua testiin, ja viikkoa myöhemmin sainkin repun postin välityksellä. Jääkäri-reppu on parannettu […]

Testissä Hilleberg Nallo 2 GT

Aikaisemmin minulla on ollut laavu vaelluksia varten sekä vanha ja perintönä saatu melko painava Haltin teltta melontojen ja saaristoyöpymisten varalta. Kun uskollisesti palvellut teltta alkoi päästää vettä sisään viime syksyn melonnoilla, totesin, että on aika hankkia uusi teltta. Päätin hankkia kahden hengen teltan, joka kestäisi tuulta sen verran, että sillä uskaltaisi yöpyä saaristossa, mutta olisi […]

Vaelluksen suunnittelu

Vaeltaessa pääsee unohtamaan kaikki murheet, eikä tarvitse miettiä muuta kuin seuraavaa yöpaikkaa. Jos ei ole aivan pakko pitää kännykkää päällä, sen voi sulkea ja vain nauttia kauniista maisemista. Jotta vaellus sujuisi hyvin ja huoletta, tulee se kuitenkin suunnitella etukäteen huolellisesti, varautuen samalla myös mahdollisiin hankaliin tilanteisiin. Kohteen valitseminen Ensimmäinen vaihe vaelluksen suunnittelua on kohteen valitseminen. […]

Näin valmistuu täytekakku trangialla

Täytekakun valmistaminen trangialla on yllättävän helppoa. Tarvitset vain normaalin kakkutaikinan, vähän hiekkaa ja trangian. Itse laitan taikinaan vähän normaalia enemmän kananmunaa, jotta valmis pohja pysyy paremmin koossa. Resepti on seuraavanlainen: 4–5 kananmunaa 2 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta Täytteen voit valita mielesi mukaan. Itse suosin kesäisin ja syksyllä luonnosta löytyviä marjoja, mutta […]

Sipoonjoki meloen

Meloimme syyskuun lopussa Sipoonjoen partioporukalla. Päiväksi valikoitui kaunis syksyinen lauantai ja lähtöpisteeksi Uudensillantie Nikkilässä. Olihan se alkuun helppoa… Ensimmäiset kolme kilometriä menivät nopeasti, eikä kajakkiakaan joutunut nostamaan kertaakaan. Ensimmäisen kerran kajakin joutuu nostamaan Hindsbyn padon kohdalla, jossa aikaisemmin on ollut mylly ja tämän jäänteet ovat edelleenkin nähtävissä. Tässä kohtaa kajakkia joutui kantamaan 400 metriä, koska vedenpinta […]

Partio – harrastus kaiken ikäisille

Tässä olen minä. Kuva on otettu viime kesänä lippukuntamme juhlaleirillä Etelä-Virossa. Olen 20-vuotias partiolainen Sipoosta. Olen ollut yli 10 vuotta partiossa. Viime viikonlopun vietin Porvoossa Uudenmaan partiopiirin syysmestaruuskilpailuissa. Olin osa harmaaseen sarjaan osallistunutta vartiota. Tällä kertaa voitimme kyseisen mestaruuden. Matkalla tuli valmistettua kaalikääryleitä Trangialla, tehtyä juustomuotti yösuunnistuksen jälkeen yhden aikaan yöllä, ja valmistettua kotijuusto. Kaikki […]

Näin valmistat kuivalihaa kotioloissa

Välttämättä lihaa ei retkillä tarvitsisi, mutta se auttaa pitämään motivaatiota yllä ja mielen virkeänä. Talvella lihan mukaan ottamisen esteenä ei ole kuin paino, mutta vaikka Suomen kesäkään ei ole erityisen lämmin, saa sekin lihan pilaantumaan ainakin pidemmillä retkillä. Kuivalihan saatavuus kaupoista on Suomessa heikkoa, eivätkä ravintolatkaan ole innostuneet valmistamaan kuivalihaa, kuten Jenkeissä. Tästä syystä valmistan […]