Tag Archive for: kesä

Retkeilyä rauhallisissa metsissä – Hiidenmaan polut ja Metsänväentaival Juvalla

Juvan Hiidenmaalla on retkeilyreitistö tai reittien verkosto, joka kulkee eteläsavolaisessa kansallismaisemassa lähellä Saimaan Luonteria. Keskeisenä ajatuksena on metsäsuomalaisuuden juurien tutkiminen – ja reitistön varrella on myös mystiseltä kuulostavia paikannimiä, esim. Hiisivuori ja Karhunpäävuori. Polkuverkostosta voi helposti valita oman sopivan mittaisen kävelyreittinsä.

Se kansallismaisema – ainoa oikea! Mäkrän kierto Kolin kansallispuistossa.

Kolin maisemat lienevät Suomen tunnetuimpia ja kauneimpia. Ja Mäkrän kierto on se reitti, jolla niihin voi parhaiten tutustua. Seitsemän ja puolen kilometrin reitin varrella voit ihailla maisemaa Ukko-Kolilta, Akka-Kolilta, Paha-Kolilta ja Mäkränvaaralta. Reitin varrella on myös harvinaisen kauniita ahomaisemia.

Kesän lämpöä ja menneen ajan tunnelmaa Lappeenrannan Karhusaaressa

Karhusaaren laavulla käy kuhina, kun saavumme saaren laituriin M/s Emilian kyydillä aurinkoisena heinäkuun lopun päivänä. Vaikka matkaa Lappeenrannan satamasta ei ole kuin kilometrin verran, vaatii saareen pääsy luonnollisesti kesäaikaan jonkun vedessä kelluvan kulkupelin. Talvisin saareen pääsee helposti jäitä pitkin kävelemällä tai hiihtäen. Reitin pituus: 1,5 km Tulipaikkoja 2 kpl, puuceet Karhusaari kartalla Saari on monelle […]

Pieni symppis niemikierros, Pärsäniemen luontopolku Luumäellä

Wikipedian mukaan Kivijärvi on Suomen 58. suurin järvi, noin 76 neliökilometrin pinta-alallaan. Pärsäniemi sijaitsee Kivijärven etelärannalla, lähellä Taavettia eli Luumäen kunnan keskustaa. Pärsäniemi on luonnonsuojelualuetta, jonka ympäri kiertää luontopolku. 400 metrin matka parkkipaikalta laavulle on myös esteetön.

Kirveslammen kierros Leivonmäen kansallispuistossa: turvetorni ja suon värejä!

Kirveslammen kierros on noin puolentoista kilometrin kävelyreitti Leivonmäen kansallispuiston eteläosassa. Reitti on helppokulkuinen ja suurelta osin pitkostettu. Se soveltuu hienosti koko perheen retkikohteeksi luontotorneineen ja mukavine suolampineen.

Leppoisaa jokimaisemaa, kuohuvia koskia. Koskikaran kierros Leivonmäen kansallispuistossa.

Leivonmäen kansallispuiston pohjoisimmassa osassa, Rutalahdella, voi kävellä joki- ja koskimaisemissa. Koskikaran kierros on noin kolmen ja puolen kilometrin kävelyreitti, joka kulkee Rutajoen laitaa suuren osan matkasta. Jokimaisema on välillä rauhaisaa, välillä kuljetaan kuohuvien koskien vieressä – tai ylitetään niitä siltoja pitkin.

Struven ketjun mittauspiste + Päijänne = Oravivuoren polku Jyväskylässä

Saksalainen tähtitieteilijä Struve halusi selvittää maapallon muotoa ja rakennutti kolmiomittausketjun Mustaltamereltä aina Jäämerelle asti. Yksi Unescon suojelema kolmiomittauspiste on Jyväskylän Oravivuorella. Paikalla on nykyisin muistona kolmiomittaus- ja näkötorni. Oravivuoren polku kipuaa korkealle mäelle, tornin juurelle – ja jatkuu komealle paikalle Päijänteen rantaan.

Suota, metsää, suota, metsää – miellyttävä Tampinkierros Petäjävedellä

Tampinkierros on kolmisen kilometriä pitkä luontopolku Petäjävedellä. Luontopolku kiertää Teerijärvensuon, osin pitkospuita ja osin suon reunametsissä kulkevia polkuja pitkin. Puolessavälissä polkua piipahdetaan Teerijärven rannalla, paikalta löytyy myös taukopaikka laavuineen.

Jätkien ja majavien mailla: Savottapolku Isojärven kansallispuistossa

Isojärven kansallispuistossa on nykyisin mukava määrä rengasreittejä. Savottapolku on Heretyn metsätyökämpältä lähtevä reilun kymmenen kilometrin kierros, jonka varrella on komeita vanhoja metsiä ja pieniä suopainanteita. Reitillä on useampikin mukava taukopaikka – ja reitti on mukava lopettaa Heretyn kämpässä kahvin ja tuoreen pullan äärellä!

Someron Iso-Valkee on hieno eteläsuomalainen snorklauskohde

Someron syrjäisiltä kulmilta, päättymättömältä tuntuvan ja pomppuisan hiekkatieverkoston päästä löytyy kirkasvetinen Iso-Valkee-niminen järvi, jonka ympäri kiertää luontopolku. Parkkipaikalle on vaatimaton viitoitus Murjuntieltä, ja P-alueelta löytyy uimiseen sopivan rannan lisäksi tulipaikka ja käymälä. Lähellä on myös laavu. Parkkipaikalta on helppo suunnata sinisin maalimerkein merkitylle luontopolulle, joka kiertää koko järven pysytellen melko visusti veden äärellä. Järven vastarannalla […]