Tag Archive for: kansallispuisto

Freestylemelonnan SM-kisat 19.5.2018 Konnekoskessa, Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Konnekoski Rautalammilla Etelä-Konneveden kansallispuistossa oli ensimmäinen kosketukseni freestylemelontaan. Se tapahtui kauan ennen kansallispuistoa. Koski oli vanhastaan tunnettu koskimelojien harjoittelupaikka, ja minä olin vasta opetellut melomaan. Muistan yhä ensimmäisen läpilaskuni tulvavedellä, sen tunteen, kun luotin sokeasti itseeni antaen virran viedä minut halki pärskeiden. Sillä kertaa en edes kaatunut, mikä ei freestylemelonnassa ole ensinkään kunniaksi. Paljon myöhemmin […]

Metsään uppoutumista Nuuksiossa opettava Jarko Taivasmaa: ”Luonnossa aistimusten runsaus saa meidät spontaanisti meditaatiotilaan”

Aamu nousi kevääseen heräilevän Nuuksion ylle. Auringon kiivetessä järviylängön taivaalle, heräsi hankien keskeltä, muuan vinon kuusen alta makuupussistaan nuori mies. – Minulla oli juureva ja eläväinen olo. Todellisuuteni oli täynnä aistimuksia, kertoo kyseessä ollut Jarko Taivasmaa. Tuosta aamusta on kulunut vuosia. Tänä aikana Jarko on opiskellut ja opettanut mm. mindfullnessia, Chi kungia ja kehotietoisuusmenetelmiä. Vuonna […]

Paksupyörällä kevättalvisessa Teijon kansallispuistossa – leppoisasta ajelusta lumihankisisseilyyn

Teijon kansallispuistoa on nostettu esiin hyvänä maastopyöräilykohteena, ja alueelta saa myös vuokrattua pyöriä. Tarkoituksena oli viettää leppoisa kevätretki Teijon kansallispuistossa fatbikeja testaten. Retki alkoi lupaavan keväisesti ja rennosti, mutta mukaan mahtui myös haastavampia osuuksia, kun kevät ei ollut ihan kaikkialla yltänyt metsänpohjalle. Kevättalvinen Teijo tarjosi siis erinomaiset puitteet testata paksupyöriä vaihtelevissa olosuhteissa! Teijon luontokeskus kartallaKansallispuistossa […]

Kaapin Jounin kenttä on maineikkaan saamelaissuvun vanha asuinpaikka ja yksi Lemmenjoen arvokkaimmista helmistä

? Kaapin Jounin kenttä kartalla Elettiin syyskuun puoliväliä. Ruska oli pukenut pohjoisen Lapin leimuavaan asuunsa, kuin kesän päättymisen juhlaan. Saavuimme Njurgalahteen hetkeä ennen auringon nousua, ja ilman lämpötila alkoi hitaasti nousta nollan tuntumasta ylös päin. Joimme kahvit Ahkun tuvalla ja kävimme pakkaamaan varusteita jokiveneisiin. Varsinainen määränpää oli Lemmenjoen yläjuoksulla Ravadaskönkäällä, mutta aikomus oli pysähtyä mahdollisuuksien […]

Liesjärven kansallispuisto lumoaa: talvipäivän retki Kyynäränharjulle, Hyypiön reitille ja Korteniemen perinnetilalle

Hyypiön reitti 2,8 km, Kyynäränharjun kanssa lisäpituutta 1,3 km / suunta Kulkuaika 3–4 h Keskivaativa reitti 2 taukopaikkaa, ei tulipaikkaa Lähtöpiste kartalla Pääkaupungin melskeestä pitäisi useammin irrottautua päiväretkille lähikansallispuistoihin. Juuri sellaisiin kuin reilun tunnin matkan päässä Helsingistä, Porintien varressa odottava Liesjärvi. Helmikuisena pakkaspäivänä lumi kimmeltää Liesjärven jäällä, ja auringonpaiste houkuttelee Hyypiön reitille. Espoon taivas oli […]

Jungfruholmenin kaksoishiidenkirnu Saaristomerellä

Sijainti kartalla. N=6660859.812, E=242448.080 (ETRS-TM35FIN) Saaristomeren kansallispuistossa, Purunpään niemen edustalla sijaitsee Jungfruholmenin saari. Sen länsirannalla, lähellä vedenrajaa, on varsin komea hiidenkirnu. Hiidenkirnun valtava koko ja erikoinen muoto yhdistettynä kallion pinnan kauniiseen juovitukseen luovat kohteesta erityislaatuisen. Geologiaa ja strategisia mittoja Oikeastaan hiidenkirnusta pitää puhua monikossa, sillä niitä on kaksi. Ne ovat sulautuneet osin yhteen muodostaen kahdeksikon. […]

Sukellus auringon kultaamaan Torronsuon talvipäivään

Kansallispuiston portti kartalla Portilla esteetön tulipaikka Reitit 1,5 km, 3 km ja 10 km, latuja max. 45 km. Torronsuon kansallispuisto Talviaurinko on ujo, eikä se tee numeroa itsestään. Se kulkee taivaanrannassa matalana ja maastoutuu mielellään metsän taakse, piiloutuu häveliäästi puiden lomaan. Siksi talvella paras paikka mielen aurinkokennojen lataamiseen on järven jää – tai suuri suoalue. […]

Miten kellään on pokkaa roskata luontoa? Nuuksio Plogging kutsuu lenkkeilemään ja keräämään roskia yhdessä

Viime syksynä Johanna Hakala-Kähärillä paloi pinna. Hän oli mukana järjetämässä suunnistusleiriä Nuuksiossa ja viemässä rasteja metsään, kun kohtasi todella ikävän näyn: valtavasti luontoon heitettyjä roskia. Valitettavasti kyse ei ollut yksittäistapauksesta. Johanna asuu Veikkolassa, aivan Nuuksion kansallispuiston kupeessa. Hän oli jo pitkään pannut merkille, että kaikki eivät nauti luonnosta sen parasta ajatellen: luonnosta löytyi jatkuvasti roskia. […]

Lumikenkäreitti Torvisen majalta Luoston kylälle – paras maisema löytyy hitusen reitin ulkopuolelta

Lähtöpaikat kartalla: Torvisen maja ja Offpiste 4 Reitti 4 km/suunta Helppo reitti Taukopaikkana Tikkalaavu Luoston lumikenkäreittikartta Lumikenkäillä voi melkein missä vain, mutta etenkin ensi kertaa lumikenkäilevälle – tai ensimmäistä kertaa jossain tietyssä kohteessa vierailevalle – on matalin kynnys suunnata valmiille reitille. Valmiissa reitissä on monta etua: oma jaksaminen on melko helpompi arvioida, koska tiedät lenkin […]

Haluaisitko lipua tähän maisemaan? Kodanovisen melontareitillä näet monia Etelä-Konneveden päänähtävyyksiä

Kodanovisen melontareitti 19km Reitin varrella Kaiturin ja Enonrannan retkisatamat laavuineen Lähtöpaikka eli Hanhitaipaleen kalasatama kartalla Etelä-Konneveden kansallispuisto on vesillä liikkujalle tunnelmallinen retkikohde. Katja Iinattiniemen ja Jouni Lehmosen valokuvissa Kodanovisen saaristo ja Kalajanjärvi luovat kesäyön dramatiikalle upean näyttämön. Enonrannan maisemat yllä olevassa kuvassa lupaavat kävijälle hienoja sävyjä, jos vain malttaa mielensä ja pysähtyy hetkeksi katsomaan horisonttiin. […]