Tag Archive for: kalliomaalaus

Halsvuoren hopeakaivos, Jyväskylä

Pysykäämme vuoriaiheessa. Keski-Suomessa Tikkakoski-Leppävesi-tien varrella sijaitsee upea Halsvuori. Kohde on vain muutaman sadan metrin päässä tiestä eli helposti tavoitettavissa. Se on aavistuksen Laukaan ja Jyväskylän väliseltä rajalta jälkimmäisen puolella. Olen retkeillyt alueella jo ennen nykyisen pikitien valmistumista kolmisenkymmentä vuotta sitten. Oli siis aika päivittää muistikuvat. Saamistani valokuvista on vaikea valita juuri ne parhaat, niitä olisi […]

Ruokolahden Kolmiköytisien vuoren kalliomaalaus

Ruokolahden kirkolta kun ajetaan Äitsaaren Savilahden kylälle ja Kirjamoinlahden rantaan, niin ollaan kohteella, jonka menneisyys ulottuu ajassa kauas taaksepäin. Tarkemmin ottaen liikutaan 5000 vuotta takaperin tapahtuneiden asioiden parissa. Vuorossa on Kolmiköytisien vuoren kalliomaalaus, minkä löysi kesällä 1977 Kymenlaakson maakuntamuseon amanuenssi Timo Miettinen. Lähteet siis mainitsivat kalliomaalauksen iäksi noin 5000 vuotta. Kuinka kalliomaalauksen ikä pystytään määrittelemään? […]

Viherinkosken kalliomaalaukset, Joutsa

Vain neljän kilometrin päässä Joutsan keskustaajamasta Pertunmaalle päin menevä tie ylittää kalastajien suosiman Viherinkosken. Lähes vierekkäin on kaksi siltaa, joista pienemmän, kauniimman ja vanhemman tuntumassa kohoaa siirtolohkare, jonka virran puoleiseen seinämään on tuhansia vuosia sitten maalattu punamullalla kuvioita. Päätieltä erkanee kyltin osoittama pikkutie, jonka varrelle jätimme auton vieraillessamme paikan päällä. Vastaan tulee tällainen maisema: Viherin […]

Nuuksion Pitkäjärven kalliomaalaukset

Mitä lienee miettinyt muinaisespoolainen noita maalatessaan hirven Nuuksion Pitkäjärvestä esiin kohoavaan kallioseinämään? Vaivuin syviin ajatuksiin vieraillessani paikan päällä kahteen otteeseen vuonna 2012. Nykyisen, vuonna 1992 Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen rajamaille perustetun Nuuksion kansallispuiston alueen kaakkoisreunalla maisemaa halkoo Pitkäjärvi, joka on Solvallan urheiluopiston lisäksi tunnettu noin 5000 vuotta vanhoista kalliomaalauksistaan. Siihen aikaan Nuuksio oli merenlahtea, ja […]

Kummituksia, taitelijoita ja Suomen ensimmäinen tunnettu kalliomaalaus – Hvitträsk

Vitträsk-järven rantakalliosta löydetyt kalliomaalaukset kielivät alueen erittäin pitkästä asutushistoriasta. Itse Sibelius löysi v.1911 Suomen ensimmäisen kalliomaalauksen ollessaan vierailulla Saarisen ja Geselliuksen luona. Kirkkonummen Vitträsk-järven rannoille muodostui 1900-luvun alussa arkkitehtonisesti mielenkiintoinen huvilayhteisö. Monet rakennuttajat olivat varakkaita liikemiehiä, pappeja, lääkäreitä ja pankinjohtajia, joten heillä oli vara antaa sen aikaisille nimekkäille suunnittelijoille miltei vapaat kädet huviloiden suunnittelussa. Kyläläisiin […]

Kivikautista hiihtoa

Hiihtokauden alkamista odotellessa luodaan katsaus esi-isiemme hiihtoharrastukseen heidän jättämiensä merkkien kautta. Kivikauden liikuntavälineitä olivat kesällä vene ja talvella sukset ja reki. Venekuvia Suomen kalliomaalauksissa on runsaasti, mutta hiihtämistä kuvaa vain yksi maalaus. Se on Laukaan Saraakalliolta ja jossain määrin tulkinnanvarainen heikon näkymisensä takia. Suksi on kuitenkin kivikaudelta lähtien ollut tärkeä väline lumisessa maastossa liikuttaessa, erityisesti […]

Kuerjoen linkat, Äkäslompolo, Kolari

Kuerjoki virtaa Kolarin Äkäslompolossa Kuervaaran itäpuolelta kohti Äkäsjokea ja laskee siihen Kuerkoskessa. Ennen sitä joessa on kaksi perättäistä linkkaa eli putousta, joista varsinkin alempi ryöppyää vaikuttavan näköisenä kallioseinämien reunustamaan kuruun. Kuerlinkka-nimi on saamelaisperäinen ja tarkoittaa taimenputousta. Kävimme Kuerlinkoilla ensimmäisen kerran syksyllä 2010. Nyt kaksi vuotta myöhemmin muistelimme, ettei kulku ollut silloin niin hankalaa kuin nyt. […]

Ukkokivi, Kiilunselkä, Sorsavesi, Leppävirta

Eilen ois pitänyt lueskella kasvatustieteitä, mutta oli niin hieno syyspäivä, että kirja lensi nurkkaan… Kun emäntä pääsi töistä, suuntasimme kannootin kanssa Pohjois-Sorsaveelle. Huomasin kartasta yhdessä saaressa Kiilunselän reunalla Ukkokiven. Saarella ei ollut muuta nimeä. Ukkohan on yksi itämerensuomalaisten kansojen palvoma jumala – Ukko – ukkosen jumala. Suuntasimme ensimmäiseksi sinne. Lähestyimme saarta etelästä päin ja saari näytti mitättömältä […]

Ekelinniemen kalliomaalaus ja riippumaton bongaus Puumalassa

Saimaa on hienoimpia melomismaisemia. Melojan silmää hivelevät suoraan vedestä nousevat jyrkät kalliot, karut luodot ja aavat selät. Kuikan huudot ja kaakkurin kätkätys tuo viestiä jostakin kaukaa kivikaudelta saakka. Ja kivikauden ihminen onkin aikoinaan päivittänyt sen aikakauden seinälleen: Puumalan vesillä on lukuisia kalliomaalauksia, joista uusin löytö on Katosselältä, Ekelinniemen länsirannalta. Se on seitsemäs Puumalasta löydetty maalaus, […]

Kattilamäki, Sauvo

Pienistä ukkoskuuroista huolimatta olimme päättäneet tehdä perinteiseksi muodostuneen sunnuntai maakuntamatkailun. Tämän hiostavan toukokuisen päivän kohteeksi valikoitui Sauvon Kattilamäki, joka on eräitä Varsinais-Suomen arvokkaimmiksi nimetyistä luontokohteista. Parkkipaikaksi valikoitui outo lampialueen reunus, joka suuren kiinnostuksen sijaan herätti lähinnä hämmennystä. Mikähän ihmisen raivo on alueella riehunut? Paikalla oli metsästysansoja, puoliksi rungosta poikkivedettyjä puita, patoesteitä ja hirvitorneja – siinä […]