Tag Archive for: janareitti

Kohti Lammassaarta ja sen yli, päiväretki pakkassäässä Vanhankaupunginselällä Helsingissä

Teksti ja kuvat: Piritta Kallio Hei, haluan kertoa sinulle retkestäni, jonka sisältövaroituksena voisi olla stressin ja levottomuuden lieventyminen, onnellisuuden lisääntyminen ja koetun terveydentilan paraneminen. Työn, opiskelun, muuton, terveyden, rahatilanteen ja maailmantilanteenkin voisi helposti antaa vallata mielen aivan totaalisesti, ja tahtotila saattaisi olla käpertyä peiton alle piiloon ja nukkua talviunta murehtimatta mitään mistään. Mutta se on […]

Teerisuo-Lososuo: suoavaruutta ja vanhan metsän suikaleita Kuhmon ja Sotkamon rajalla

Laajalla Teerisuon-Lososuon soidensuojelualueella on erinomaisessa kunnossa oleva edestakainen reitti, jolla voi seurata tummana virtaavaa Syväpuroa kohti Multisärkän harjua ja antautua iättömän metsän ja laajojen avosoiden rauhaan. Kainuun pinta-alasta suota on yli kolmannes. Vaikka olen tutustunut uteliaana eteläiseen Kainuuseen parin viime vuoden ajan, sen suot ovat jääneet metsien, vaarojen, harjujen ja vesien varjoon. Minulla ei ole […]

Vaella Teijon kansallispuistoon – 21 km:n retkeilyreitille voit hypätä vaikka suoraan junasta

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Salo Teijo lukeutuu maamme suosituimpiin kansallispuistoihin. Harva tietää, että vaellustaipaleen voi aloittaa jo Salon keskustasta: 21 kilometriä pitkä retkeilyreitti johdattaa kansallispuiston pohjoisreunalle Kirjakkalan ruukkikylään. Punaisella merkitty patikka- ja pyöräilytaival kulkee sillä tavoin mukavasti ihmisten ilmojen tuntumassa, että se on suorastaan täydellinen valinta aloittelevalle vaeltajalle testata taitojaan ja varusteitaan. Paikallisbussilla pääsee reitin kumpaankin […]

Henttulan luontopolulla Velkualla humisee saaristometsän hiljaisuus

Teksti ja kuvat: Janika Mattila Vain 30 minuutin matkan päässä Naantalin keskustasta, Velkuan saarella, sijaitsee Henttulan luontopolku. 3,8 kilometrin pituinen janareitti on mitä kauneimman metsän ympäröimä, ja sen keskellä vallitsee täydellinen hiljaisuus. Luontopolun alkupiste sijaitsee Henttulantiellä, joka kulkee paikallisen luomutilan mailla ja sen piha-alueen halki. Hiekkatien varrella on useita aitauksia, ja parhaimmillaan karjaa voikin nähdä […]

Riitakalliolta Lontooseen – syksyinen päiväretki Porin Reposaaren rantakallioilla

Pimeimmän vuodenajan kolkutellessa ovella, olen päättänyt, etten anna harmauden ja kylmyyden estää retkeilyä ja luonnosta nauttimista. Lokakuun lopun lomapäivänä sää on kuitenkin mitä mainioin. Vieno tuuli käy idän puolelta, taivas lepää pilvipeiton alla ja lämpömittari keikkuu nollan tietämillä. Olen suuntaamassa Selkämeren karuihin saaristomaisemiin, Reposaareen, joka sijaitsee Porin edustalla – paikallisen sanonnan mukaan ”vaiks kui kaukan”. […]

Nousu Bjørnskinntindenin huipulle paljastaa Andøyan saaren erityispiirteen

Saavuttaessa siltaa pitkin Andøyan saarelle Norjassa, oikealla edessä kurkottaa Bjørnskinntindenin huippu 635 metrin korkeuteen taivasta kohti. Parkkipaikka löytyy tien 974 varrelta, noin kilometri Bjørnskinnin kirkonkylältä länteen päin. Risteyksessä on pieni vihreä tienviitta, sekä puinen opaste ”Ti på top”. Kävelymatkaa  huipulle on 2,3 km ja se on koko matkan nousua. On elokuinen hellepäivä ja lähdemme kohti […]

Villivuori – 60 metriä merenpinnan yläpuolella Naantalin Otavan saarella

Teksti ja kuvat: Janika Mattila Villivuori on kiehtonut ihmisiä jo monien vuosisatojen ajan. Sen viehätys piilee alueen monissa aspekteissa: jylhissä maisemissa, tyypillisen rannikkometsän karussa puustossa, vehreässä kasvillisuudessa ja monipuolisessa eläimistössä, puhumattakaan alueen geologisista ja arkeologisista löydöistä nykypäivänä. Joillekin se on mystinen metsä, joka kutsuu seikkailuun ja tutkimusmatkalle, toisille taas hiljainen paikka, jossa voi pysähtyä ja […]

Mallasveden maisemissa – Pakanrannan uusi esteetön rantareitti Pälkäneellä

Kaupallisessa yhteistyössä Yhteistyöstä voimaa -matkailunedistämishanke Kävelen Pälkäneen Pakanrantaa kirkkaassa syyskuun säässä. Kesä on vaihtumassa syksyksi, mutta auringonsäteet hehkuvat vielä kesäistä lämpöä. Ihmiset lenkittävät koiria ja itseään pitkin oikealle kaartuvaa kaunista hiekkarantaa. Vain hetkeä aiemmin olen jättänyt autoni uimarannan parkkipaikalle, kivenheiton päähän Pälkäneen keskusraitilta Onkkaalantieltä. Lähtöpaikka kartalla (Uimarannantie 14, Pälkäne) Esteetön reitti 700 m/suunta + 500 […]

Elo-syyskuu on ihaninta aikaa mennä suolle – Teijon Punassuolla punertaa jo kauniisti

Elokuun taittuessa syyskuuksi ovat suot lumoavimmillaan. Ruskan hiipiessä suoluontoon se saa aikaan runsaan väripaletin, jossa on erilaisia punaisen, oranssin, keltaisen ja okran sävyjä, jopa ripaus violettia. Aamujen ja iltojen kosteus nostattaa suon tuoksut kirpeinä nenään, ja myös keskipäivän vielä aika-ajoin paahtava aurinko loihtii suolle mitä ihanimpia tuoksumaailmoja. Itikoista suurin osa on väistynyt, kanervat kukkivat – […]

Kesäinen Hierkonpolku kutsuu nauttimaan Selkämeren värikkäästä ja tuoksuvasta luonnosta Pyhärantaan

lähde nauttimaan Selkämeren syystuulista ja värikkäästä rantaluonnosta Pyhärannan Reilaan Hierkonpolulle! Tämä Rauman kupeessa sijaitseva upea luontokohde on täydellinen valinta vaikka lapsiperheelle: reitti on lyhyehkö, vaihteleva ja mielenkiintoinen ja sen varrella on parikin tulipaikkaa. Matkan varrella pääsee nauttimaan rannikon havumetsän huminasta, suloisista rannoista, kutsuvasta polusta ja suurienkin kivien seurasta. Reitistön eteläpään tuntumassa on myös uimaranta. Kohde […]