Tag Archive for: jää

Luonnon päivän retki Osmankivelle, Leppävirta

Luonnon päivänä pit ”Sukeltaa talveen”. No, läksin extempporee ilma sen kummosempia reittiharkintoja kohen Osmajärveä. Päätin olla sukeltamatta, vaan kävellä vetten päällä Leppävirran yhelle kuuluisimmalle tarinapaikalle – Osmankivelle. Sana osma, osmo, ozmut tarkoittaa pientä karhua tai ahmaa. Kyseessä on siis Ahmajärvi ja Ahmakivi. Tätä selitettä ei löyvykään kiveen liittyvistä tarinoista. Kattelin karttaa, että lyhin matka olis […]

Sarkasvuoren kalliomaalauslöydös – toinen hirvi, Uimasalo, Juva

Tikkataulussa oli pitkään ollut nupitettuna lappu: Uimasalon kalliomaalaukset, Juva. Kun hiihtoloman ensimmäinä päivänä aaringon mollukka kipusi syvän siniselle taevaalle niin päätin lähtee retkuilemmaan Uimasaloon. Ajelin Juvan kautta Koikkalaan ja sieltä Otamonsalmen kautta Ristilammen rannalle. Lammen rannalta aukeni näkymä Ristilammen vuorelle, jonka juurella piti löytyä muinainen kvartsilouhos. Vuoren takana on toinen lampi – Sarkaslampi, jonka rannalla […]

Talvinen retki Iso-Vuorijärvelle, Orivesi

Kauniina tammikuisena lauantaiaamuna lähdin koirieni ja kaverini kanssa ajelemaan Orivedelle. Navigoimme osoitteeksi Rutajärventie 180, jolla olin aiemminkin perille löytänyt. Hiljaisen oloinen Iso-Vuorijärven retkeilyreitti on helposti löydettävissä, eikä pikkutietä tarvitse ajaa pitkälti. Tullessa tuohon osoitteeseen tiessä on T-risteys, josta vasemmalle kääntyessä saa auton ympäri ja parkkiin. Lähdimme kävelemään kohti Iso-Vuorijärveä, jonne on vain noin 500 metriä […]

Hiidenkirkon jyrkänteen luolat, Porosalmi, Rantasalmi

Porosalmi Rantasalmella on yksi koko Suomen luolatiheimmistä alueista. Kallioiselle Haukiveen niemelle on luolia merkitty peruskarttaankin kymmenkunta. Läksimme ottamaan selvää Hiidenkirkko-nimisestä luolasta. Peimme pientä lommoo Hotel & Spa Resort Järvisydämen vastikää valmistuneessa vanhoista hirsistä, uppotukeista ja kivistä rakennetussa elämyshotellissa. Aivan hotellin takapihalta lähti jos jonkinmmoista polkua mehtään. Oikasimme hiukan parin polun välistä ja laskeuvuimme kohen Hietalammen Sakaslahen ja […]

Pyhäjärven jäällä pääsiäisen kynnyksellä, Kittilä

Torstai valkeni kirkkaana ja kuulaana. Taivas oli sininen ja maa valkoinen, eli ei muuta kuin auto roikkaan ja katse kohti uusia seikkailuja. Olin bongannut kartalta kiinnostavannäköisen Pyhäjärven, jonka rannalla kulki polku ja kartalle oli merkitty myös monenlaista kotaa ja laavua. Soitto Kellokkaaseen vahvisti, että paikka olisi saavutettavissa, sillä sinne johtavaa kapeaa tietä oli alettu pitää […]

Paljakan jääputoukset, Leppävirta

Lupasin marraskuun lopulla palata Paljakkavuoren jyrkänteille. Näinpä tein. Ajelin Sirkkaintielle ja jätin auton Ollinvuorelle menevän tien risteykseen. Remmitin tänä talvena ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan ja puikkelehin rantapusikon läpi Keski-Vihtasen jiälle (kartta). Lammen notkossa raskaana makkoillut lähes -30 °C ilima puras het paljaista poskista, mutta eiku isoa tossua tossun etteen. Jalan mitan paksuisessa pakkaslumessa eteneminen oli varsin heleppoa tasaisella […]

Maikonkiven monet tarinat, Särkilahti, Leppävirta

Viime kesänä kahlaamastani Leppävirran paikannimikortistosta jäi haaviin monia mielenkiintoisia paikkoja. Eräs, joka on tarinallaan pohituttanut monena iltana, on Maikonkivi Särkilahessa. Paikannimikorttien monet tarinat kertoo vanhan naisimmeisen Maikon kuolleen kivelle. Tarinoissa on vähän eri versio millon ja miten. Tuollainen tarinapaikka piti käyvä kurkistamassa. Onkelmia tuotti kiven paikantaminen. Kortin numerot kertovat, että kyseessä on vanha peruskartta numeroltaan 324111 […]

Nuutin Säyneisen kummakivet ja Laajalahenniemen luolalöytö, Sorsavesi, Leppävirta

Pikaisen työrupeaman jälkeen ehittiin vielä nautiskelemmaan hienosta talvisäästä Sorsaveelle. Sompailimme Jäppilän kautta Laajalahen laavulle, jossa tyrkkäsimme potkurit jiälle. Luisto ei ollut ihan parrain muutaman sentin lumipinnalla, mutta viiletimme kuitenkin kävelyvauhtia noppeemmin. Suuntasimme halojen valossa tutkimaan Nuutin Säyneisen lampea (kartta), jonne ei piäse vesiteitse. Lammen veet laskee Sorsaveteen pirupellon läpi. Pirunpellon viertä menee polku lammelle, joka on hyvin […]

Köyden jatkona Rukan jääseinällä

Jatkoin synttäripakomatkaani Posion koiravaljakkoajelusta seuraavaan seikkailuun, Rukan jääseinälle. Olen vuosia, vuosia sitten käynyt jos jonkinlaisia retkeilyyn ja liikuntaan liittyviä kursseja. Yksi niistä oli Laskuvarjojääkärikillan järjestämä jäätikkövaeltajan kurssi. Siellä pääsin ensimmäisen ja tähän asti viimeisen kerran kokeilemaan jääkiipeilyä. Haaveissa on ollut, että vielä joskus kokeilen sitä uudestaan. Ja se toinen hetki koitti nyt! Rukalla järjestetään ohjattua […]

Talvinen Ärjänsaari, Kajaani

Oulujärven Ärjänselän keskellä nousee komeiden hiekkatörmien reunustama saari, Oulujärven helmeksikin kutsuttu Ärjänsaari. Se on ympärysmitaltaan noin 10 kilometrin mittainen, noin neljä kilometriä pitkä ja hieman yli kilometrin leveä itä-länsisuuntainen saari, jonka rantatörmät nousevat parikymmentä metriä järven pinnan yläpuolelle. Korkeat rantatöyräät ovat Oulujärven harjurannoille tyypillisiä. Ärjänsaari on osa Hailuodosta Rokuan ja Manamansalon kautta Sotkamoon ja sieltä […]