Joutsijärvellä alkutalven patikkaretkellä – Marjan matkassa Susanna ja Sepe-koira

➡️ 29 km
⚫⚫⚪ Keskivaativa reitti
? 5 laavua, 4 autiotupaa, lukuisia nuotiopaikkoja
? Lähtöpaikka kartalla
Reittikartta

Mitä syntyy, kun kaksi Eräkarkussa tutustunutta eräopasopiskelijaa päättävät tehdä talven viimeisen patikkaretken Joutsijärvelle? Siitähän ei voi syntyä kuin mukava ja opettavainen reissu, jonka kokemukset haluaa jakaa muillekin retkeilijöille sekä huviksi että hyödyksi.

Se taisi olla Eräkarkun rantasaunan lauteilla, kun otin Susannan kanssa puheeksi, että olisi mukava tehdä patikkaretki jonnekin vielä ennen pahinta kaamosta. Yksin en kuitenkaan tohtisi lähteä, joten kaveri olisi kiva saada matkaan. Susanna innostui heti. Olimme vajaan vuoden opiskelun aikana ystävystyneet monilla retkillä, telttaparina, opasparina ja saunan lauteilla, ja tiesimme tulevamme hyvin juttuun. Sepe-koirakin oli heti alusta alkaen kaverini: kyllä koira koiran tuntee! Susanna halusi selvittää myös, miten hyvin Sepe, unkarilainen paimenkoira pumi, osaisi retkeillä yön yli reissulla.

Patikkaretken kohteeksi valikoitui minun ehdotuksestani Joutsijärvi, jonne olin monesti suunnitellut lähteväni, mutta toteutus oli jäänyt puolitiehen. Selkeän tavoitteenkin olin reissulle asettanut: reitin kunto ja vaativuustaso pitää kartoittaa ja samalla pohtia, kuinka kokeneita retkeilijöitä ja kuinka pitkälle reissulle voisin Joutsijärvelle tulevaisuudessa viedä.

Lähdimme matkaan rinkat selässä Tammen tilan infopisteeltä. Alueella on runsaasti parkkitilaa ja hyvä hirsimökki, jossa voi pitää vaikkapa patikoinnin alkuun infopläjäyksen, jos ollaan ryhmän kanssa liikkeellä. Lähtöpaikan opasteet ovat selkeät, joten reitin alkuun löytää helposti.

Järven ympäri kiertävän reitin maasto on vaihtelevaa ja korkeuserojakin on jonkin verran. Joissakin kohdissa reitti kulkee pitkin pieniä hiekkateitä, mutta onneksi pääosin poluilla tai pitkospuita pitkin metsässä, soilla ja rantaviivaa seuraten. Jääkauden ajan laajoja kivisiä alueita siirtolohkareineen on paljon reitin varrella. Eräoppaiksi kun opiskelemme; emme malttaneet olla kuvaamatta erilaisia kääpiä. Samalla niiden tunnistamista oli hyvä kerrata.

Reitti on pääosin kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta osalla reittiä kunnostustarpeita on vielä jonkin verran. Joutsijärven pohjoispuoli on enimmäkseen hyvin kivikkoista ja louhikkoista, joten askeliaan saa asetella tarkkaan, varsinkin kun maa oli jo osin jäätynyt ja vähän oli luntakin.

Kirkkosunti, Keskinensunti ja Isosunti tarjoavat haasteellisia vesistöjenylityksiä. Ensimmäiseen saareen pääsee tukevalla lossilla, ja vastaavasti sitä seuraavaan kiikkerällä soutuveneellä. Molemmat on kiskottava vaijerissa riippuvalla kettingillä omalle puolelle, ja vastarannalla kiinni olevalla kettingillä vedetään itsensä kulkuvälineessä vastarannalle.

Lossimatka sujui selässä olevista rinkoista huolimatta mallikkaasti, mutta kiikkerän veneen kanssa olikin haastetta kerrakseen. Edellinen ylittäjä oli jättänyt kettingin liian tiukalle, joten venettä ei saatukaan aivan laituriin kiinni. Minä pidin veneestä kiinni Susannan siirtäessä veneeseen ensin rinkkansa ja sitten koiransa. Tämän jälkeen vene piti vielä äyskäröidä tyhjäksi osittain jo jäätyneestä vedestä.

Minä hyppäsin veneeseen viimeisenä, jotta Susanna ja Sepe pääsisivät tukevasti istumaan. Kaikessa hötäkässä juuri matkalta koirankakkapussiin poimitut kantarellitkin olivat unohtua laiturille.

Venematka sujui hyvin, mutta rantautuminen ei niinkään. Susanna pääsi turvallisesti varusteineen vastarannalle, kun vene luiskahtikin taaksepäin Sepen ponkaistessa laiturille. Olin juuri nostanut rinkan takaisin selkääni ja varautunut konttaamaan laiturille. Menetin tasapainoni ja olin pudota kuin eno veneestä hyiseen veteen. Viime hetkessä sain otteen kettingistä ja pääsin onnellisesti rinkkani ja tietenkin myös kantarellipussini kanssa laiturille. Susannan ei onneksi tarvinnut pelastaa minua kylmästä vedestä eikä varautua hypotermiapotilaan hoitamiseen.

Tuurunkankaan autiotupa on lyhyen kävelymatkan päässä Isosuntista. Luonnonsuojelualueella kaunis koivumetsä kätkee sisäänsä autiotuvan, jonka nuotiopaikalla pidimme lounastauon. Joutsijärven laavujen ja tupien puuvajat on kaikki varustettu kirveellä ja sahalla, eikä niitä onneksemme ollut kukaan ottanut mukaansa. Tulet saimme syttymään nopeasti, koska huoltojoukot olivat tuoneet puuvajaan kuivia puita, joita Susanna pilkkoi taitavasti tulentekonäytön läpäisseen tulevan eräoppaan ammattitaidolla.

Sisällä tuvassa kävimme tutustumassa ihan vastaisen varalle. Kahdeksan hengen tupa oli siistissä kunnossa, mutta takan päällä oli kyltti, jossa kerrottiin takan kunnostuksen olevan ajankohtainen heti keväällä. Takkaan saa kuitenkin tulet tehtyä varvovaisuutta noudattaen.

Olimme jo etukäteen päättäneet, että telttaa emme tälle reissulle ottaisi, vaan luottaisimme siihen, että tähän aikaan vuodesta ja arkipäivinä autiotuvissa on tilaa. Matkamme jatkui vielä kohti Sisälmystenlahden autiotupaa, jonne saavuimme juuri ja juuri ennen pimeän tuloa.

Ei ristinsielua, ja upea kuunsilta valaisi ja heijasti kuunsäteet jäätyvän järven pintaan.

Vettä hakiessa piti jo hakata jäätä rikki. Talvi tulee!

Tuvassa on laverit kahdessa tasossa, ja päätypaikat ovat vain 170 sentin pituisia. Ennakkotiedosta poiketen autiotuvassa ei ollutkaan patjoja, mutta onneksi joku oli jättänyt lavereille pari ohutta makuualustaa, koska olin jättänyt ilmatäytteisen makuualustani matkasta.

Alhaalla rannassa on laituri, puuvaja ja nuotiopaikka. Nyt oli minun vuoroni pilkkoa puita, joita oli riittävästi meidän tarpeeseemme ja vähän vielä seuraavillekin. Kaikki puut olivat märkiä tai lahoja, mutta lopulta onnistuimme saamaan tulet kamiinaan valutettuamme vuolemiimme kiehisiin steariinia pöydälle onneksemme jätetyistä kynttilöistä.

Yksi onnistuneen reissun tärkeimmistä elementeistä on hyvä ruoka. Kokkasin meille retkikeittimen pannulla voissa paahdettuja bataattilastuja, peuranjauhelihapihvejä ja päälle jo melkein laiturille unohtuneista kantarelleista kokattua muhennosta.

Susanna lämmitti tällä välin tupaa. Lämmitys onnistuikin niin hyvin, että minun piti ylälaverilla nukkuessa avata makuupussi. Uni maistui makoisasti, ja hyvin levänneinä teimme tupaan aamulla kunnon siivouksen, jotta seuraavien on mukavampi tulla. Puitakin kannoimme sisään ja muutamat kiehiset jätimme kamiinan eteen.

Sisälmystenlahden autiotuvalta pääsee Kustaan savupirtille kivikkoista polkua metsän läpi. Vieressä sijaitsevalla kodalla voi yöpyä ja kokkailla. Me jatkoimme kuitenkin matkaa suoraan kohti pienen, kivisen harjanteen päällä sijaitsevaa Kakkurin laavua, josta avautuu kaunis näkymä pienelle Kakkurijärvelle.

Seuraavalle nuotiopaikalle on noin 1,5 kilometriä. Paikan päällä puisessa kyltissä lukee Kronkisto, mutta kartassa Kronikisto. Oli miten oli, sieltä reitti olisi kulkenut aivan rannan tuntumassa, mutta myrskyjen ja majavien aiheuttaminen tuhojen vuoksi reitillä oli lukemattomia kaatuneita puita, eikä kulkeminen ollut lainkaan mahdollista. Oli askellettava kauempaa puut kiertäen ja kaartaen.

Hieman Kronikiston jälkeen tapasimme kaksi puheliasta ja hyväntuulista reitinkunnostajaa, jotka kertoivat rakentaneensa juuri parahiksi ”tytöille” sillan jokeen pudonneen tilalle. Kerroimme heille Kronikiston kohdan olevan huonossa kunnossa, ja he lupasivat viedä asiasta palautteemme eteenpäin.

Joutsijärven reitin kunnostuksesta vastaa Porin kaupunki pitkäaikaistyöttömien työllistämisprojektin turvin, ja lisäksi Työväen urheiluliiton Satakunnan piirillä on huolto- ja kunnostusvastuita alueella.

Kulhansuolla on paljon osittain jo kunnostettuja pitkospuita, ja osa on työn alla. Maasto on hyvin vetistä, ja pitkospuiden lisäksi pieniä siltoja piisaa. Susanna laski 600 metrin matkalla olleen 12 siltaa. Tämän jälkeen lopetimme laskemisen.

Kulhan laavulla pidimme lounastauon. Laavu on iso, ja maisema kerrassaan upea. Sepe söi omat ruokansa ja sai lisäksi meiltä makkaraa, koska nälkä tuntui kaihertavan edelleen; olihan Sepe juossut reitintunnustelijan ominaisuudessa tuplasti meidän taittamamme matkan.

Loppumatkan yritimme tarpoa vauhdikkaasti, mutta pimeä ehti tulla ennen kuin pääsimme autolle. Ahmauksenojan sillan jälkeen meille sattui ainut harha-askel, kun emme otsalamppujen valossa huomanneetkaan polkua, vaan harhauduimme tarpomaan pitkin metsäkoneuraa lähtöpaikalle, jossa auto odotti.

Seuraavan kerran palaan Joutsijärvelle retkiluistimet jalassa. Yllä oleva kuva on viime vuoden kevätjäiltä.

Palataanpa jutun alkuun, ts. asetettuihin tavoitteisiin. Halusin selvittää reitin kunnon ja vaativuustason. Totesimme yhteistuumin reitin olevan hyvin työläs ylläpitää, ja reittiluokituksen vähintäänkin keskivaativa. En ehkä toisi tänne aivan aloittelevia retkeilijöitä ja fyysisen kunnon tulee olla vähintäänkin kohtalainen, jos tekee reissun yhden yön taktiikalla. Varovaisuuttakin tulee kivikossa noudattaa. Kunnostustöitä tehdään jatkuvasti: siltoja rakennetaan ja pitkospuita uusitaan. Autiotupien huolto toimii kohtalaisesti, tosin puut olivat vähissä ainakin Sisälmystenlahden autiotuvalla. Vessojen tyhjennyksestäkin voisi huolehtia paremmin. Tai olisikohan vanhan ajan käymälät syytä vaihtaa kompostoiviin malleihin?

Susannan asettama tavoitekin toteutui: Sepen retkeilytaidot tuli testattua. Sepe hyppää rohkeasti losseille ja veneisiin ja juoksee ketterästi niin silloilla, pitkospuilla kuin kivikossakin. Ja nukkuu yön hiljaa ja rauhassa. Kesällä tulemme varmasti uudelleen ja saatamme taittaa osa reissusta vaikkapa meloen ja saarissa yöpyen. Joutsijärvi on oivallinen melontakohde. Ehkä viivymme pari yötä!

Odotan jo innolla järven jäätymistä. Pientä riitettä oli jo havaittavissa.

Hatunnosto Porin kaupungille ja reitin kunnostajille, jatkakaa tämän upean reitin ylläpitoa!

Lue myös kesäinen esittely Joutsijärven reitistä täältä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.