Joutsijärvellä alkutalven patikkaretkellä – Marjan matkassa Susanna ja Sepe-koira

Juttu julkaistu alunperin lokakuussa 2017. Päivitetty 10/2020. Päivitetty linkit, reitin kuntoselostus sekä väliotsikoita muokattu.

Joutsijärven ympäri kiertävä reitti 29 km (alueella myös muita lyhyempiä reittejä)
Keskivaativa reitti (epävirallinen luokitus) kivikkoa, juurakkoa, ei merkittäviä korkeuseroja
Monipuoliset maisemat ja reittirakenteet: järvenrantaa, vesistönylityksiä veneellä ja lossilla, siltoja, pitkospuita, soita, metsää
Telttapaikkoja niukasti, riippumatolle runsaasti puita
5 laavua, 4 autiotupaa, lukuisia nuotiopaikkoja
Lähtöpaikka Tammen leirikeskuksen parikkipaikka kartalla
Reittikartta
Esite reitistä, Outdoors Satakunta

Joutsijärven retkeilyreitti sijaitsee Satakunnan maakunnassa, Porin ja Tampereen välisen valtatie 11:n varrella. Poriin matkaa kertyy 25 kilometriä ja Tampereelle noin 85 kilometriä. Koko Joutsijärven ympäri kiertävä retkeilyreitti on noin 27 kilometriä pitkä. Alueelta löytyy myös lyhyempiä reittivaihtoehtoja sekä muutaman kilometrin mittainen luontopolku.

Lue retkikertomus kahden eräopasopiskelijan ja koiran kahden päivän vaelluksesta Joutsijärven ympäri.

Eräkarkku saattoi yhteen kaksi eräopasopiskelijaa yhteiselle patikkaretkelle

Mitä syntyy, kun kaksi Eräkarkussa tutustunutta eräopasopiskelijaa päättää tehdä talven viimeisen patikkaretken Joutsijärvelle? Siitähän ei voi syntyä kuin mukava ja opettavainen reissu, jonka kokemukset haluaa jakaa muillekin retkeilijöille sekä huviksi että hyödyksi.

Se taisi olla Eräkarkun rantasaunan lauteilla, kun otin Susannan kanssa puheeksi, että olisi mukava tehdä patikkaretki jonnekin vielä ennen pahinta kaamosta. Yksin en kuitenkaan tohtisi lähteä, joten kaveri olisi kiva saada matkaan. Susanna innostui heti. Olimme vajaan vuoden opiskelun aikana ystävystyneet monilla retkillä, telttaparina, opasparina ja saunan lauteilla. Tiesimme tulevamme hyvin juttuun. Sepe-koirakin oli heti alusta alkaen kaverini: kyllä koira koiran tuntee! Susanna halusi selvittää myös, miten hyvin Sepe, unkarilainen paimenkoira pumi, osaisi retkeillä yön yli reissulla.

Joutsijärvi oli monen mainostama, mutta meille entuudestaan tuntematon

Patikkaretken kohteeksi valikoitui minun ehdotuksestani Joutsijärvi, jonne olin monesti suunnitellut lähteväni, mutta toteutus oli jäänyt puolitiehen. Selkeän tavoitteenkin olin reissulle asettanut: reitin kunto ja vaativuustaso pitäisi kartoittaa ja samalla pohtia, kuinka paljon tulee olla retkeilytaustaa ja kuinka pitkän reissun voisin Joutsijärvellä tehdä asiakkaat matkassa.

Lähdimme matkaan rinkat selässä Tammen tilan infopisteeltä. Alueella on runsaasti parkkitilaa ja hyvä hirsimökki, jossa voi pitää vaikkapa patikoinnin alkuun infopläjäyksen, jos ollaan ryhmän kanssa liikkeellä. Lähtöpaikan opasteet ovat selkeät, joten reitin alkuun löytää helposti.

Joutsijärvi tarjoaa erämaisen järven rauhan ja haasteellisen reitin vesistöjenylityksineen

Järven ympäri kiertävän reitin maasto on vaihtelevaa ja korkeuserojakin on jonkin verran. Joissakin kohdissa reitti kulkee pitkin pieniä hiekkateitä, mutta onneksi pääosin poluilla tai pitkospuita pitkin metsässä, soilla ja rantaviivaa seuraten. Jääkauden ajan laajoja kivisiä alueita siirtolohkareineen on paljon reitin varrella. Eräoppaiksi kun opiskelemme, emme malttaneet olla kuvaamatta erilaisia kääpiä. Samalla niiden tunnistamista oli hyvä kerrata.

Reitti on pääosin kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta osalla reittiä kunnostustarpeita on vielä jonkin verran. Reittiä kunnostetaan ja ylläpidetään hyvin. Joutsijärven pohjoispuoli on enimmäkseen hyvin kivikkoista ja louhikkoista. Askeliaan saa asetella tarkkaan, varsinkin kun maa oli jo osin jäätynyt ja vähän oli luntakin.

Kirkkosunti, Keskinensunti ja Isosunti tarjoavat haasteellisia vesistöjenylityksiä. Ensimmäiseen saareen pääsee tukevalla lossilla, ja vastaavasti sitä seuraavaan kiikkerällä soutuveneellä. Molemmat on kiskottava vaijerissa riippuvalla kettingillä omalle puolelle, ja vastarannalla kiinni olevalla kettingillä vedetään itsensä kulkuvälineessä vastarannalle.

Lossimatka sujui selässä olevista rinkoista huolimatta mallikkaasti, Kiikkerän veneen kanssa olikin haastetta kerrakseen. Edellinen ylittäjä oli jättänyt kettingin liian tiukalle, joten venettä ei saatukaan aivan laituriin kiinni. Minä pidin veneestä kiinni Susannan siirtäessä veneeseen ensin rinkkansa ja sitten Sepen. Tämän jälkeen vene piti vielä äyskäröidä tyhjäksi osittain jo jäätyneestä vedestä.

Minä hyppäsin veneeseen viimeisenä, jotta Susanna ja Sepe pääsisivät tukevasti istumaan. Kaikessa hötäkässä juuri matkalta koirankakkapussiin poimitut kantarellitkin olivat unohtua laiturille.

Venematka sujui hyvin, mutta rantautuminen ei niinkään. Susanna pääsi turvallisesti varusteineen vastarannalle, kun vene luiskahtikin taaksepäin Sepen ponkaistessa vauhdilla laiturille. Olin juuri nostanut rinkan takaisin selkääni ja varautunut konttaamaan laiturille. Menetin tasapainoni ja olin pudota kuin eno veneestä hyiseen veteen. Viime hetkessä sain otteen kettingistä ja pääsin onnellisesti rinkkani ja tietenkin myös kantarellipussini kanssa laiturille. Susannan ei onneksi tarvinnut pelastaa minua kylmästä vedestä eikä varautua hypotermiapotilaan hoitamiseen.

Tuurunkankaan autiotupa on lyhyen kävelymatkan päässä Isosuntista. Luonnonsuojelualueella kaunis koivumetsä kätkee sisäänsä autiotuvan, jonka nuotiopaikalla pidimme lounastauon. Joutsijärven laavujen ja tupien puuvajat on kaikki varustettu kirveellä ja sahalla, eikä niitä onneksemme ollut kukaan ottanut mukaansa. Tulet saimme syttymään nopeasti, koska huoltojoukot olivat tuoneet puuvajaan kuivia puita, joita Susanna pilkkoi taitavasti tulentekonäytön läpäisseen tulevan eräoppaan ammattitaidolla.

Sisällä tuvassa kävimme tutustumassa ihan vastaisen varalle. Kahdeksan hengen tupa oli siistissä kunnossa. Takan päällä oli kyltti, jossa kerrottiin takan kunnostuksen olevan ajankohtainen heti keväällä. Takkaan saa kuitenkin tulet tehtyä varvovaisuutta noudattaen.

Olimme jo etukäteen päättäneet, että telttaa emme tälle reissulle ottaisi, vaan luottaisimme siihen, että tähän aikaan vuodesta ja arkipäivinä autiotuvissa on tilaa. Koiran kanssa meidän tulisi tietenkin ottaa huomioon, jos joku ei koiraa sisälle tupaan hyväksysikään. Matkamme jatkui vielä kohti Sisälmystenlahden autiotupaa, jonne saavuimme juuri ja juuri ennen pimeän tuloa.

Ei ristinsielua! Upea kuunsilta valaisi ja heijasti kuunsäteet jäätyvän järven pintaan.

Vettä hakiessa piti jo hakata jäätä rikki. Talvi tulee!

Tuvassa on laverit kahdessa tasossa, ja päätypaikat ovat vain 170 sentin pituisia. Ennakkotiedosta poiketen autiotuvassa ei ollutkaan patjoja, mutta onneksi joku oli jättänyt lavereille pari ohutta makuualustaa, koska olin jättänyt ilmatäytteisen makuualustani matkasta.

Alhaalla rannassa on laituri, puuvaja ja nuotiopaikka. Nyt oli minun vuoroni pilkkoa puita, joita oli riittävästi meidän tarpeeseemme ja vähän vielä seuraavillekin. Kaikki puut olivat märkiä tai lahoja, mutta lopulta onnistuimme saamaan tulet kamiinaan. Valuttelimme vuolemiimme kiehisiin steariinia pöydälle onneksemme jätetyistä kynttilöistä.

Yksi onnistuneen reissun tärkeimmistä elementeistä on hyvä ruoka. Kokkasin meille retkikeittimen pannulla voissa paahdettuja bataattilastuja, peuranjauhelihapihvejä ja päälle jo melkein laiturille unohtuneista kantarelleista kokattua muhennosta.

Susanna lämmitti tällä välin tupaa. Lämmitys onnistuikin niin hyvin, että minun piti ylälaverilla nukkuessa avata makuupussi. Uni maistui makoisasti. Hyvin levänneinä teimme tupaan aamulla kunnon siivouksen, jotta seuraavien olisi mukavampi tulla. Puitakin kannoimme sisään ja muutamat kiehiset jätimme kamiinan eteen. Näin kun kaikki toimisivat, olisi seraavien mukava tulla tupaan tulta sytyttelemään.

Sisälmystenlahden autiotuvalta pääsee Kustaan savupirtille kivikkoista polkua metsän läpi. Vieressä sijaitsevalla kodalla voi yöpyä ja kokkailla. Me jatkoimme kuitenkin matkaa suoraan kohti pienen, kivisen harjanteen päällä sijaitsevaa Kakkurin laavua, josta avautuu kaunis näkymä pienelle Kakkurijärvelle.

Seuraavalle nuotiopaikalle on noin 1,5 kilometriä. Paikan päällä puisessa kyltissä lukee Kronkisto, mutta kartassa Kronikisto. Oli miten oli, sieltä reitti olisi kulkenut aivan rannan tuntumassa, mutta myrskyjen ja majavien aiheuttaminen tuhojen vuoksi reitillä oli lukemattomia kaatuneita puita, eikä kulkeminen ollut lainkaan mahdollista. Oli askellettava kauempaa puut kiertäen ja kaartaen.

Hieman Kronikiston jälkeen tapasimme kaksi puheliasta ja hyväntuulista reitinkunnostajaa, jotka kertoivat rakentaneensa juuri parahiksi ”tytöille” sillan jokeen pudonneen tilalle. Kerroimme heille Kronikiston kohdan olevan huonossa kunnossa, ja he lupasivat viedä asiasta palautteemme eteenpäin.

Kulhansuolla oli paljon osittain jo kunnostettuja pitkospuita, ja osa oli työn alla. Maasto on hyvin vetistä, ja pitkospuiden lisäksi pieniä siltoja piisaa. Susanna laski 600 metrin matkalla olleen 12 siltaa. Tämän jälkeen lopetimme laskemisen.

Kulhan laavulla pidimme lounastauon. Laavu on iso, ja maisema kerrassaan upea. Sepe söi omat ruokansa ja sai lisäksi meiltä makkaraa, koska nälkä tuntui kaihertavan edelleen; olihan Sepe juossut reitintunnustelijan ominaisuudessa tuplasti meidän taittamamme matkan.

Loppumatkan yritimme tarpoa vauhdikkaasti, mutta pimeä ehti tulla ennen kuin pääsimme autolle. Ahmauksenojan sillan jälkeen meille sattui ainut harha-askel, kun emme otsalamppujen valossa huomanneetkaan polkua, vaan harhauduimme tarpomaan loppumatkan pitkin metsäkoneuraa lähtöpaikalle, jossa automme odotti.

Seuraavan kerran palaan Joutsijärvelle retkiluistimet jalassa. Yllä oleva kuva on vuoden 2017 kevätjäiltä.

Joutsijärven retken tavoitteet saavutettu: reittikartoitus tehty ja Sepen retkeilytaidot testattu

Palataanpa jutun alkuun, ts. asetettuihin tavoitteisiin. Halusin selvittää reitin kunnon ja vaativuustason. Totesimme yhteistuumin reitin olevan hyvin työläs ylläpitää, ja reittiluokituksen vähintäänkin keskivaativa. En ehkä toisi tänne aivan aloittelevia retkeilijöitä. Fyysisen kunnon tulee olla vähintäänkin kohtalainen, vaikka tekee reissun yhden yön taktiikalla. Varovaisuuttakin tulee kivikossa noudattaa.

Susannan asettama tavoitekin toteutui: Sepen retkeilytaidot tuli testattua. Sepe hyppää rohkeasti losseille ja veneisiin ja juoksee ketterästi niin silloilla, pitkospuilla kuin kivikossakin. Ja nukkuu yön hiljaa ja rauhassa. Kesällä tulemme varmasti uudelleen ja saatamme taittaa osan reissusta vaikkapa meloen ja saarissa yöpyen.

Kiitos reitin kunnostajille

Kunnostustöitä tehdään jatkuvasti: siltoja rakennetaan ja pitkospuita uusitaan. Huoltojouot kiertävät reitillä tämän tästä ja huolehtivat kaikesta, mm- puuhuollosta.

Kiitos reitin kunnostajille,TUL Satakunnan piirin Virta -huollolle! Jatkakaa tämän upean reitin ylläpitoa!

Joutsijärvi sopii niin patikointiin, melontaan kuin retkiluisteluunkin

Joutsijärvi on myös oivallinen melontakohde. Melonnasta Joutsijärvellä voit lukea kirjoittamani jutun tästä. Kuinka ollakaan, tälläkin retkellä mukana oli koira, muttei Sepe vaan Mila.  https://avecmarja.fi/melontaretkella-joutsijarvella-mukana-koira/

Odotan jo innolla järven jäätymistä. Pientä riitettä oli jo havaittavissa. Retkiluistelijat jo odottelevat…

Lue myös kesäinen esittely Joutsijärven reitistä Retkipaikasta täältä.

Lisää kirjoittamiani artikkeleita Retkipaikassa: https://retkipaikka.fi/kirjoittaja/marja-kares-oksman/
Oma blogini: Avec Marja – Hetkiä ja retkiä luonnossa

Kiitos, että jaksoit lukea loppun asti. Vinkkaa Joutsijärvestä kavereillekin!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.