Tag Archive for: geotagged

Pääkaupunkiseudun sympaattinen metsäretki – Tikankierros Espoossa

Espoon keskuspuistossa kulkee helpohko luontopolku, Tikankierros. Reitti seurailee vanhoja metsäpolkuja pitkin mustikanvarpujen peittämää kangasmaastoa. Paikoitellen polun ympärillä on myös lehtometsää ja synkempiä korpimaisemia. Mössenkärrin lammen rannalla voi istahtaa katselemaan vesilintuja tai rantaniityn luontoa.

Elämäni seikkailu – packraftillä meloen läpi Grand Canyonin

Kävimme 2018 joulukuussa omavaraisesti melomassa läpi Grand Canyonin. Lentäminen maailman ääriin oman harrastuksen parissa on itsekästä, eikä varmaankaan perusteltavissa millään tavoin. Haluaisin kuitenkin jakaa tämän elämäni seikkailun teidän kanssanne, jotta se ei olisi ollut niin turhaa. En ollut aikaisemmin käynyt Euroopan ulkopuolella, ja pelkkä matka Yhdysvaltoihin oli minulle valtava kokemus ja omien haaveiden täyttyminen. Pääsin […]

Ruuhkaton näköala Pallakselle: unohdettu pitkosreitti johdattaa kauniiseen maisemaan

Lähdin syyskuussa tutkimaan Pallastuntureiden lähelle merkittyä vanhaa pitkosreittiä. Reitti alkaa Pallashotellille johtavan tien varresta, joitakin kilometrejä ennen hotellia. Vain aniharvoin olin nähnyt ketään reitin parkkipaikalla, joten tuumin, että kauneimman ruskan aikaankin tältä reitiltä voisi löytää rauhaa ja tilaa. Niinpä kävelin katsomaan, mikä tämä unohdetulta vaikuttanut reitti oikein on reittejään. Edit 22.10.2019: Tällä pitkosreitillä on valitettavasti […]

Siuntion Störsvikissä sunnuntaikävelyllä

Ulkona vihmoo jo syksyiset tihkut, mutta minä palaan vielä hetkeksi kesään. Muistelen heinäkuista sunnuntaita, kun lähdimme klaanin kanssa retkelle. ? Lähtöpiste kartalla Porkkalanniemi on yksi suosikeistani, mutta nyt päätämme kokeilla korviketta ja käymme katsomassa Störsvikin kalliorantoja ja tervaleppälehtoja. Automatkakin lyhenee mukavasti. Störsvikin luonnonsuojelu- ja virkistysalue sijaitsee Siuntion kapeassa rannikkoviipaleessa. Aivan naapurissa on Inkoon Kopparnäs, josta […]

Tällainen on historiallinen Ruijanpolku

”Rannaton erämaa asuinmaana, Pyhät Nattaset pohjoisen äärillä, sininen taivas kattona. On Sompiossa aavaa ja jänkää. Mutta on myös iänkaikkista korpea. Rimpiset aapamaat antavat kulkijalle kumminkin uutta väkeä ja voimaa.” Samuli Paulaharju teoksessaan Sompio, 1939. Janareitti n. 35 kmUseita tuli- ja taukopaikkoja: Sompiojärvi, Terävä-Nattanen, Kaptukaislammit, Sivakkaoja.Eteläinen lähtöpaikka Vaikea reitti Mietitäänpä aikakautta ennen maanteitä ja autoja. Pohjoisen […]

Pirunpesä, Martan Maja, Tilkin kurkistus – tätä tarjoaa Tiirismaan kierros Hollolassa

Tiirismaan kierros on tunnettu aikaisemmin Televisiomaston kierroksena – ja se kulkeekin Etelä-Suomen korkeimman mäen maisemissa, televisiomaston juurella. Maasto on paikoin kivikkoista ja korkeuserojakin on melkoisesti, mutta vastineeksi reitti tarjoaakin sitten hienoja luontokohteita ja avaria näkymiä.

Turkoosin veden pauhua Neidenissä: autotie ylittää upean kosken vain kivenheiton päässä Suomen rajalta

Näätämöstä Norjaan ajeltaessa liikutaan mitä hienoimmissa tunturimaisemissa. Paikoin tasaisena ja avarana levittäytyvä karu maa saa matkan aikana enemmän muotoja, ja pian Suomen rajan jälkeen tullaan sillalle, jonka maisemia ei voi pysähtymättä ohittaa. Kohde kartalla Olin perheeni kanssa ruskaretkellä matkalla Pykeijaan, kun saavuimme Neidenin järkälemäiselle Skoltefossen-koskelle. Olin nähnyt paikasta valokuvia, mutta en ollut kuvitellut sitä läheskään […]

Sevetintien varrella kohoaa erikoinen näky rantapuiden suojissa: tällainen on Suojanperän seita

Seidat ovat ikiaikaisia pyhiä ja voimakkaita paikkoja, joita tulee aina lähestyä korostetulla kunnioituksella. Kuuluisimpia seitoja ovat muun muassa Taatsin seita Kittilässä sekä Pyhä-Nattasen huippu tooreineen Sompion luonnonpuistossa Sodankylässä. Vähemmän tunnettuja seitoja on Lapin erämaissa paljon, ja monet niistä ovat hankalia lähestyä. Yksi helposti tervehdittävä, komea seita löytyy kuitenkin Sevettiin johtavan tien varresta, Suojanperän kylästä. ? […]

Vaelluksella Käsivarren erämaa-alueella, löytyikö nyt Suomen hienoin vaellusreitti?

Reitin pituus n. 200 km Kulkuaika 10 päivää (mahdollista tehdä viikossa)Paikka kartalla Vaikea maasto Kuten aina, vaellus alkoi roadtripillä ja ensimmäisten porojen näkeminen on aina sen merkki, että alamme olla lähellä. Tällä kertaa suunnitelmat muuttuivat viime metreillä, kun yksi ryhmämme jäsen joutui perumaan lähtönsä. Aloituspaikaksi muuttui Kilpisjärven retkeilykeskus, koska meillä oli enää yksi auto käytössämme. […]

Nuvvus-Ailigas näyttää upeimmat erämaamaisemat sekä näköalan Tenojokilaaksoon

Syyskuinen päivä vei minut ystäväni kanssa pienelle roadtripille ympäri pohjoisinta Lappia. Ajoimme Kaamasesta Karigasniemelle, siitä Tenojokivartta myöten Utsjoelle ja sieltä Nelostietä takaisin Tankavaaraan. Karigasniemen ja Utsjoen välillä kohoaa jyrkkärinteinen ja mastohuippuinen Ailigastunturi Nuvvuksen kylän vartijana. Verryttelimme jalkojamme ajomatkasta tekemällä päiväretken ruskan väreissä kylpevälle pyhälle tunturille. Kohde kartalla Ailigastuntureita on Lapissa kolme, ja kaikki sijaitsevat Utsjoen […]