Tag Archive for: geotagged

Ihana esteetön reitti Salossa: Halikonlahden 1,9 km kierros tuoksuu kukilta ja merituulelta

Usein sitä kuulee puhuttavan vanhoista hyvistä ajoista, mutta kyllä se niin on, että moni asia on nykyään paremmin kuin ennen. Näin oli todettava jälleen kun palasin tänä kesänä pitkästä, pitkästä aikaa Halikonlahdelle. Lapsuuden linturetkistä tuttuakin tutumpi maisema oli muuttunut entistä vielä paljon parempaan. Lietealtaiden tympeä haju oli poissa, eikä maasta löytynyt yhtään roskaa. Sen sijaan […]

Todella kaunis esteetön kohde: Paltasen suopuisto Pieksämäellä hurmaa upeilla reiteillään ja taukopaikkamaisemillaan

Kaupallisessa yhteistyössä Pieksämäkeläiset ry Viidentoista kilometrin päässä Pieksämäeltä Jyväskylää kohti sijaitsee upea Paltasen kesäkahvila. Paikkaa ei voi olla huomaamatta, kun harju kulkee kahden järven välistä. Moni autoilija jarruttaa ja vähintään ihailee maisemia ikkunasta, ellei peräti pysäytä kaaraansa kesäkahvilalle. Muutaman sadan metrin päässä kesäkahvilalta sijaitsee Paltasen esteetön suopuisto, joka on maamme mittakaavassa erityisen hieno esteetön kohde […]

”Kansantarinat kertovat rikkaasta Rikalan muinaiskaupungista” – tällainen on Rikalanmäen muinaispolku Halikossa

Astun ulos autosta ja katselen edessä vellovaa viljapeltoa. Viherrys on kääntynyt jo kellerrykseksi kesän tuulissa, sadonkorjuun aika lähestyy. Täällä maat ovat viljaisat. Seison Rikalanmäen rinteellä, entisellä saarella. Siellä, missä tänä päivänä huojuu vilja, on ennen ollut kaikkialla meri. Vieressä kohoaa Rikalan linnamäki, jonka metsien kätköistä voi vanhat vallit löytää yhä tänä päivänä. Itse suuntaan kuitenkin […]

Kotiseuturetkellä Puumalan Loketon onkalossa

Loketon onkalo on Puumalassa, Pistohiekan lähistöllä sijaitseva 10-13 metriä syvä ja 70 metriä pitkä kalliorotko. Se ei ole varmastikaan niin tunnettu kuin esimerkiksi Orinoron rotko Leppävirralla, mutta silti jännittävä ja tutustumisen arvoinen kohde. Polku Loketon onkalolle on mukavan mittainen eikä liian vaikea. Vasta rotkossa kipuaminen vaatii hieman uskallusta.

Hikipatikan kruunaa virkistävä pulahdus uimarannalla – tällainen oli retkipäiväni VedenjakajaReitistöllä

Kaupallisessa yhteistyössä Pieksämäkeläiset ry Olin isäni kanssa tutustumassa VedenjakajaReitistöön Pieksämäellä. Tämä on juttusarjani neljäs osa, jossa seikkailen Salvosen maisemissa sekä pulahdan Tahinlammella uimaan. Aiemmissa osissa kerroin patikkaretkestäni Kukkarojärven kierroksella, maastopyöräreissusta VedenjakajaReitistön monipuolisilla reiteillä sekä kanoottiretkestä kauniin Naarajärven aalloilla. Tähän mennessä reitistö oli yllättänyt meidät muun muassa luksusteltalla, jossa majoituimme ensimmäisen yön, sekä vetolossilla, jolla ylitimme […]

Luonnon kauneutta vuolaan kosken partaalla – Latokartanonkosken luontopolulla Salossa

Kiskonjokeen kuuluva Latokartanonkoski on Etelä-Suomen hienoimpia koskialueita. Putouskorkeutta on 500 metrin matkalla peräti 16 metriä ja koski kuohuu vuolaana erityisesti kevät- ja syysaikaan. Lisämausteen kosken komeuteen tuovat paikan mielenkiintoinen historia myllyn raunioineen sekä vehreä luonto! Latokartanonkosken luontopolku SalossaPäivämäärä: 23.7.2020Luontopolkumiehen reittinumero: 170Reitin pituus: 1,7 kmKohokohdat: Upea koskimaisema ja hieno luontoParkkipaikka: Tilava parkkipaikka, opastus Hästöntieltä. (Osoite noin […]

Käsivarren erämaan kruununjalokivi – Saivaara, Čáivárri

Käsivarren erämaassa, linnuntietä 25 kilometrin, eli kahden tai kolmen päivämatkan päässä Kilpisjärveltä Haltin suuntaan kohoaa Porolaakson järvien etelärannalla häkellyttävän rouhea ilmestys: Saivaara. Kalottireittiä tai erämaata kulkeva ei voi tästä luonnonmonumentista ja saamelaisten vanhasta pyhästä tunturista erehtyä. Saivaara kartalla. Ympäröivistä tuntureista ja vaaroista täysin poikkeava jökötin vie ajatukset jonnekin länkkäreistä tuttuihin Arizonan jäännöskallioiden maisemiin. Lähistöltä löytyy […]

Utsjoen Hiljentymisen polku ihastuttaa rauhallaan

Kirkkotuvat lienevät monelle Utsjoella käyneelle tuttu kohde. Niiden historiallisuus tempaisee vierailijan pauloihinsa kauniin Mantojärven rannalla vuosi toisensa jälkeen, eikä idässä kohoava komea kirkkokaan jää ohikulkijalta huomaamatta. Nyt historian ystäville on tiedossa ilouutisia – Utsjoen kirkkotupayhdistys ry on rakennuttanut talkoovoimin sekä Pohjoisen Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymispolun samoille kauniille maisemille. Samalta parkkipaikalta pääsee kokemaan kaikki […]

Oivallinen pikku patikkaretki Kuolimojärven maisemissa Mikkelissä – kiitos Irja Hannonen!

Irja Hannonen asui koko elämänsä Suomenniemellä, Karkauksen kylässä. Hänen toiveestaan perustettu kävelyreitti kulkee niittyjen ja peltojen kautta metsään ja Kuolimojärven miellyttäviin rantamaisemiin. Oivallinen yhdistelmä kulttuurimaisemaa ja lähes luonnontilaista metsää!

ITE-taidekohde Raumalla: Väinö ja Hilma Ylénin kotimuseo, Kodisjoki

Artikkeli: Veli Granö Satakunnassa retkeilevien kannattaa muistaa kodisjokelainen ITE-taiteen suuruus, Väinö Ylén (1908–2000). Hän oli eräs tuotteliaimmista ja kiinnostavimmista ITE-taiteilijoista maassamme. Väinö ja Hilma Ylénin kotimuseo on perustettu Kodisjoen keskustan tuntumassa olevalle Ylénien pientilalle. Museovierailu sisältää usein myös opastuksen. Hyvin hoidetulla pihamaalla voi varsin hyvin viettää hetken vaikkapa eväiden parissa. Kohde on sopiva myös lapsiperheille. […]