Villiyrttistä focacciaa trangialla

Aina toisinaan lähden koirien kanssa ulos syömään aamupalaa. Tänään oli yksi niistä aamuista. Aloitin esivalmistelut heti herättyäni, eli taikina kohoamaan. Löysin hyvän focaccia-leivän ohjeen ja päätin kokeilla, miten sen tekeminen onnistuisi trangialla. Tein taikinaa reilusti ja annoin sen kohota sillä aikaa, kun pakkasin muita tarvittavia tavaroita rinkkaan. Juuri ennen lähtöä laitoin puolet taikinasta muovipussissa mukaan. […]

Kirjaesittelyssä: Erätulilla ikuisessa maisemassa

Erätulilla-ohjelmaa ehti tulla televisiosta 22 vuotta, ja tuona aikana siitä tuli varmasti monen luonnossaliikkujan lempisarja. Itku tuli silmään, kun Yle kertoi lopettavansa sarjan tuotannon. Yle vetosi tuolloin paitsi säästösyihin, myös haluunsa tehdä tilaa uusille avauksille. En juuri televisiota nykyään katsele, mutta seurasin ohjelmaa Yle Areenalta ja sain aina todella hyvän olon seikkailuita katsoessani. Ehkä tämä ohjelma […]

Nokkonen? Pistelee poskeen vaan!

Kun viitisen vuotta sitten kuulin sanan villiyrtti, ainoa minkä tiesin, oli nokkonen. Enkä siitäkään tiennyt muuta, kuin että olin kuullut jonkun joskus puhuvan nokkoskeitosta. Nokkonen oli ensimmäinen villivihannes jota aloin käyttää, ja se on suosikkini edelleen. Nokkosen ravintoarvot ja vaikutukset Nokkonen on varsinainen tehopakkaus, jos aletaan puhua ravintoarvoista. Siinä on runsaasti enemmän rautaa kuin pinaatissa, […]

Kaalipiiraat retkelle

En mukamas aiemmin tykännyt kaalista kypsennettynä. Sitten näin ohjeen venäläisistä kaalipiirakoista ja päätin kokeilla. Tuunasin ohjetta mieleisekseni ja muuntelen sitä aina tilanteen mukaan. Aloin tykkäämään! Nämä ovat ihania eväitä. Nuotiolla kun vähän lämmittää, niin voi kuvitella syövänsä leivän sisään kääräistyä kaalilaatikkoa. Täytettä muokkaamalla piiraista saa todella ruokaisia tai halutessaan keveitä välipaloja. Olen laittanut täytteeseen usein […]

Siikaa onkimassa Turun Ruissalossa

Turussa rannalta kalastaminen onnistuu rantojen umpeen rakentamisen vuoksi vain harvoissa paikoissa. Ruissalosta löytyy kuitenkin useampi paikka, missä vielä rannoille pääsee. Ruissalon Saaronniemen nokassa on suosittu siikaonkijoiden paikka, jossa tähän aikaan vuodesta on pitkät rivistöt siikaonkijoiden vapoja pystyssä. Siikaonginta on Saaronniemellä muuttunut sosiaaliseksi tapahtumaksi, jossa lähinnä istuskellaan ja ihaillaan maisemia, sekä jutellaan muiden onkijoiden kanssa. Itse saaliin […]

Lapselliset retkieväät

Lapset tykkäävät tehdä asioita itse. Kun lähdet lasten kanssa retkelle, kannattaa tuo asia muistaa. Metsäluonto rauhoittaa vilkastakin kulkijaa. Yleensä jo tulipaikalle kävelyn aikana on lapsi sen verran rauhoittunut, että jaksaa keskittyä tulilla puuhasteluun. Lasten makunystyröitä ei kannata aliarvioida, vaan päinvastoin haastaa. Kannattaa antaa lasten maistella muutakin kuin makkaraa. Esimerkiksi villiyrteistä haudutettu laimea tee maistuu vilpoisena […]

Eroon vihatuista voikukista – syömällä!

Yksi vihatuimmista puutarhan kasveista lienee kiistattomasti voikukka. Siitä ei tunnu pääsevän millään eroon, joten paras kai ottaa kasvista kaikki ilo irti. Sen voi syödä. Ruuaksi ja juomaksi sen voi valmistaa monella eri tavalla ja tuotoksia voi nautiskella missä tahansa juhlista metsäretkiin. Villiyrttien syömisen hienoin asia on se, että ne ovat todellista lähiruokaa. Niitä ei ole […]

Pannupitsaa retkellä

Kysyin lapsilta:”Tehdäänkö melontareissulla pannupitsaa?” Kuin yhdestä suusta tuli vastaus:”JOOO!” Sovittu siis, tehdään pannupitsaa. Taikina valmistellaan jo kotona sekoittamalla kuiva-aineet (vehnäjauho, suola ja leivinjauhe) valmiiksi pakasterasiaan. Retkiolosuhteissa on helpompi käyttää leivinjauhetta kuin odottaa taikinan kohoamista hiivalla. Taikinaa valmistaessa sekaan lisätään vain öljy ja vesi. Lisäksi pitsaa valmistettaessa tulee mukana olla öljypullo, pitsan täytteet sekä muurinpohjapannu ja lasta. […]

Ruuat hiihtovaellukselle

Hiihtovaellukselle voi ottaa ruokia vähän erilaisella ajatuksella kuin rinkkareissulle. Paino ei ole enää oleellisin asia, koska tavarat kulkevat ahkiossa. Energiaa kuitenkin kuluu ahkiota vetäessä, joten kaloreita on hyvä kerätä mukaan. Ruoka myös säilyy hyvin, koska hyvät hiihtokelit ovat yleensä vähän pakkasen puolella. Seuraavassa on kahden hengen ruuat viiden vuorokauden hiihtoreissulle. Reitti kulkee Kebnekaisen tunturimassiivin ympäri, […]

Lihapiirakat retkelle

Tämä on oikeastaan perinteinen jouluruoka rajantakaisen Karjalan ortodoksipiireissä. Itse tutustuin tähän herkkuun varmaan jo 10 vuotta sitten. Tajusin vasta paljon myöhemmin, että tämähän on todella nerokas retkiruoka! Ajatus on siis se, että levyksi leivottu lihapiirakka on kylmää ja syönnin hetkellä päälle kaadetaan kiehuvan kuuma lihaliemi. Liemi lämmittää piirakan juuri sopivaksi syödä. Tätä on helppo tehdä […]