Maisemapaikka Korpilahdella

Kaunis syyspäivä houkutti pienelle retkelle johonkin lähelle. Hetki kartan tutkimista ja kohteeksi valikoitui Korpilahdella sijaitseva Haukkavuori. Haukkavuori sisältyy 13 kilometriä pitkään Haukankierros-nimiseen reittiin, jota olimme yrittäneet kiertää pari vuotta aikaisemmin. Reitti oli kuitenkin niin huonosti merkattu, että eksyimme. Homma jäi kaivelemaan, joten vuorelle päätettiin suunnata ilman koko reitin kahlaamista. Kun Haukkavuori läheni, aloimme tarkkailla mistä […]

Kuvajanniemen luola, Sorsavesi, Leppävirta

Niin monesti on tästä meloskeltu ohi ja aateltu että katotaan lahen luola paluumatkalla. Ja niin se on jäänyt… Viime la me se sitten kurkattiin – Sorsaveen Mustaniemen vuoriston Kuvajaniemen luola (kartta). Luolan löytää helposti. Julmetut kalliot ihan rannassa hallitsevat Mustalahen maisemaa samallalailla kuin Havukan jyrkänne. Kallio on halkeillut moniin osiin. Rakosissa on kiviä mutta moneenkaan […]

Uuraisten luontoreittejä: Talkoovuoret ja Miehinkäinen

Syksy sai… ja niin saimme mekin taas nauttia upeasta syyspäivästä, tällä kertaa Keski-Suomen Uuraisten kunnan Höytiällä olevalla Talkoovuorten ja Miehinkäisen luontopolulla. Vaikka kunnan luontokohde-esitteessä pidetäänkin Talkoovuorten aluetta Miehinkäisestä erillisenä, polut sopivat niin hyvin kuljettavaksi samalla reissulla, että mieluummin puhun niistä tässä yhtenä kokonaisuutena. Jos reittisuunnittelussa olisi kriteerinä helppous, nyt voisi sanoa, että helpommaksi ei ainakaan tauon pitäminen tule. […]

Kullaojan kaunis vesiputous, Salla

Kullaojan vesiputous on kaunis ja erämainen kohde Sallassa. Alueella on muun muassa portaat sekä reittiopasteet, mutta ei esimerkiksi tulipaikkaa. Pysyttelethän reitillä äläkä tee alueella tulia – näin toimit luonnon parhaaksi, ja Kullaojan putouksen alue säilyy kauniina. Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen, kuin alueella oli reittirakenteita. (Toim. huom. 29.1.2019.) ? Ei tulipaikkaa, lähin tulipaikka on Naruskan tammi (kartta)? Paikka kartalla En tiedä […]

Kolinuuron kierroksella oppii maan geologista historiaa

Vaimoni lähti viikonlopuksi reissuun ja kaksi lasta mummolaan. Loppujen kanssa piti keksiä tekemistä, ettei tarvitse olla koko viikonloppua kotona. Aurinko paistoi ja ruska värjäsi maisemaa, joten päätimme lähteä Kolille valokuvaamaan ja retkeilemään. Parkkipaikalle päästyämme huomasimme jonkun muunkin keksineen saman idean. Jopa tienvarretkin olivat täynnä autoja. Pienen etsimisen jälkeen yksi auto lähti parkkipaikalta pois ja pääsimme […]

Luonnon pieniä ihmeitä Kittilän Törmäsvaaralla

Ihan tavallisellakin vaarankönkäreellä saattaa vaikka mitä ihania luonnon ihmeitä olla tarkasteltavana. Kittilässä sijaitseva Törmäsvaara ei kaukaa katsottuna näytä juuri miltään. Se kohoaa hiukan maastosta niin kuin kaikki muutkin pienet vaarat. Syyskuussa päätimme ystävän kanssa kuitenkin käydä vilkaisemassa mitä Törmäsvaaralla on tarjota. Löysimme paljon kaikkea pientä ja ihmeellistä. Taivas oli puolipilvessä ja aurinko pääsi ajoittain vain vaivoin […]

Heikinmäen pirun tarinat, Orinoro, Leppävirta

Siitä taitaa jo olla parisen kessee, kun eka kerran kuulin Leppävirran Orkomäen alkuasukkailta juttuja Heikinmäen pirusta. Siitä piti ottoo selevee. Leppävirran tunnetuin luontonähtävyys Orinoron rotkolaakso sijaitsee Heikinmäen ja Orkomäen välissä. Orinoro-nimi ja siihen liittyvät orijututhan on ihan tuulesta temmattuja nykypäivän höpötyksiä. Kukahan ne on keksinyt? Vielä Henrik Laitisen (s.1832−k.1882) muinaismuistoyhistyksen stipentiaattina 1877 tekemissä muistiinpanoissa mainitaan  Orinoro sen oikealla […]

Helposti saavutettava kohdehelmi Lapissa: tältä näyttää Salmijoenkurulla Sallassa

Kartta Janareitti 1,5 km / suunta Puolikota, tulipaikka Helposti saavutettava Salmijoenkuru sijaitsee Sallasta Kemijärvelle johtavan tien varrella ja on mainio kohde esimerkiksi ruskaretkeläisille poiketa veden kuohuja ihailemaan ja makkaraa paistamaan. Kurulle johtava reitti alkaa kapeana metsätienä ja jatkuu selkeänä ja hyvin merkittynä polkuna halki kauniin ja kelorikkaan metsän. Reitin voi kulkea myös lasten kanssa, pituutta sillä […]

Vaarniemen laavu ja näkötorni

Monelle turkulaiselle tuntuu tulevan aina yllätyksenä, kun julkaisen Facebookiin kuvan Vaarniemen näkötornilta tai laavulta. Paikka ei ole Turun puolella, vaan on juuri rajan toisella puolella ja sijaitsee siis Kaarinassa. Olemme usein aloittaneet retkemme täällä jättämällä auton Rauvolantien parkkipaikalle. Parkkipaikalta lähdemme kävelemään merelle päin, jossa kuljetaan ikivanhojen tammien ja vaahteroiden reunustamaa lähes tunnelimaista hiekkatietä pitkin. Varsinkin syksyllä paikka on […]

Lähteelä, Porkkala

Lähteelän alueella Porkkalassa on tullut vierailtua aika monet kerrat vuosien kuluessa, mutta tämän paikkaesittelyn kirjoitan sinne juuri tämän vuoden keskikesänä tekemäni piknikretken ympärille. Päätimme mennä Lähteelään kauniina lauantaina 18. heinäkuuta ulkoilemaan ja nauttimaan kahvieväät meren äärellä vaimon kanssa. Auto parkkiin pysäköintialueelle, jonka sijainti selviää oheisesta karttaotteesta. Osoite navigaattorille Läntinen Källvikintie 10, 02480 Kirkkonummi. Lähteelän ulkoilualueen […]