Peurakuru on maailmanluokan nähtävyys valkoisten tunturien sylissä – näin lähestyt sitä turvallisesti

⚫⚫⚫ Vaativa kohde, ei aitoja eikä merkittyjä polkuja
➡ Alueella kulkurajoituksia
? Peurakuru kartalla.

Pyhä-Luoston kansallispuiston viiden eteläisen suurtunturin väleissä on jokaisessa syvä kuru. Nämä kurut ovat syntyneet kallioperän murroskohtiin ja syventyneet nykymuotoihinsa viimeisimmän jääkauden sulamisvesien kuluttamina. Kuruista tunnetuin ja syvin on Kultakeron ja Ukonhatun välissä sijaitseva Isokuru. Muut tunturien väliset kurut – Pikkukuru, Sarvikuru ja Peurakuru – ovat vähemmän tunnettuja, mutta vähintään yhtä näyttäviä.

Peurakuru on kuruista läntisin ja kenties kaikkein jylhin. Kuru ei ole valtavan syvä, noin 50-80 metriä syvimmillään, mutta se on kapea, erittäin jyrkkäreunainen, kallioinen ja omalla tavallaan ehkä puiston kuruista kaikkein villein. Peurakuru on myös niin korkealla, että sitä reunustavat tykkyiset puut, mutta itse kurussa ei kasva kuin joitakin pensaita. Kurun tunnelma on siis todella jylhä ja vuoristoinen, aivan erilainen kuin Isokurussa.

Peurakuru on myös vaarallinen. Peurakurun alueella ei ole aitoja eikä mitään merkittyjä polkuja. Kurussa on lumi- ja kivivyöryvaara, eikä sitä kannata lähestyä muutoin kuin ylärinteeseen. Jos aiot Peurakuruun, käänny aina ennen retkeäsi Luontokeskus Naavan puoleen ja kerro aikeesi. Naavan henkilökunta osaa antaa sinulle ajankohtaisimmat tiedot kurun olosuhteista, vinkit kurun turvalliseen lähestymiseen eri vuodenaikoina sekä selvennökset alueen kulkurajoituksiin.

Kuten edellisessä jutussa kerroin, olimme lähteneet aamulla tunturiin Huttuloman autiotuvalta tarkoituksenamme käydä ihastelemassa tykkymaisemia. Niitä löysimmekin, mutta tunturista alas tullessamme näimme sumun seasta jotain todella vaikuttavaa. Olin etukäteen katsonut, että Peurakerolta ei kannata laskea suoraan kohti Peurakurua, koska kuru on liian jyrkkä suksilla ylitettäväksi. Mutta vasta lähestyessämme loivasti Peurakeron pohjoisosaa aloimme hahmottaa, että tässä lähellä todella on ammottava rotko. Sumun takia kiersimme kurun reunat kaukaa ja lähdimme nousemaan kurun reunalle Laakakeron puolelta. Sielläkin sumu peitti näkyvyyden. Kurun pohjoispäässä, sumun keskellä, kuru ei enää vaikuta yhtä syvältä.

Peurakurun pohjoispää sumussa.

Laakakeron huipulla sumu sai aikaan erikoisia ilmiöitä, kuten tämän kuvan sumukaaren (kuvassa näkyy vain vasen puoli).

Sumukaari Laakakeron huipulla.

Oman varjoni ympärille ilmestyi pyhäinhohde (Heiligenschein).

Laakakeron huiputettuamme sumu alkoi hetkeksi taas hälvetä. Suunnistimme ensin kohti viereistä Sarvikurua, koska sillä puolella näytti olevan selkeämpää.

Laakakeron ja Noitatunturin välinen Sarvikurukin on näyttävä ilmestys. Kurun reunat ovat jyrkät, mutta kuru ei ole tästä kohtaa kuin parikymmentä metriä syvä.

Sarvikurun vuoristoista maisemaa. Onko tämä edes Suomesta?

Sarvikurun reunalta suunnistimme takaisin kohti tuntureiden pohjoispuolta. Alueen hienoimmat tykkyalueet löytyvät Laakakeron ja Peurakeron pohjoisen puolen korkealla olevilta rinteiltä. Tällä kertaa ne olivat peittyneet sumuun, mutta maisemassa oli silti jotain todella hienoa.

Vieraita elämänmuotoja Planeetta X:llä.

Sumu tekee maiseman epätodellisen näköiseksi.

Laakakeron patteri valmiina laukaukseen.

Tästä näkymästä puuttuu enää vieraan sivilisaation avaruusalus.

Sumu kohoaa Peurakurussa. Kuva otettu Laakakeron puolelta.

Aikamme avaruusmaisemassa harhailtuamme sumu alkoi kuitenkin päivän edetessä hälvetä, ja tuntureita erottava Peurakuru tuli pikku hiljaa esiin sumun alta.

Kuvat eivät tee tälle paikalle oikeutta eivätkä sanat riitä kuvailemaan, millainen näky täällä odotti. Kuru on jyrkkä, luminen ja vuoristoisen näköinen. Tämä maisema vangitsee kokijansa pysyvästi.

Kuru pohjoisen suunnasta.

Kuten kuvasta näkee, kurun reunalla olevat lumilipat voisivat lohjeta helposti. Niiden alta voisi pudota tyhjyyteen. Kurua kannattaa lähestyä alhaalta ylöspäin eikä ihan reunalle pidä missään tapauksessa mennä.

Kiipesimme kurun reunaa Peurakeron puolella ylemmäksi. Kun seuraavan kerran kävin kurkistamassa kurun reunalle, näky oli kertakaikkiaan henkeäsalpaava. Tästä alas olisi kymmenien metrien, ehkä jopa lähes sadan metrin pudotus. Jostain syystä kartalla Peurakurun rotkoa ei ole kuvattu niin jyrkäksi kuin mitä se todellisuudessa on. Talvisessa asussaan rotko on kuin jostain elokuvien fantasiamaailmasta. On vaikea nipistää itseään ja vakuuttua siitä, että tämä näky on aivan todellinen.

Peurakurun reunalla.

Tällaista jylhyyttä en ole kokenut missään muualla Suomessa. Yleensä vuoristoiset paikat ovat lumisessa asussaankin ainakin osaltaan paljaita ja kivisiä, mutta Peurakuru on talvisin oikeastaan kokonaan valkoinen! Molemmilla reunoilla on tykyn kokonaan huurtamia puita, jotka ovat kuin rotkon reunalle aseteltuja lumipatsaita. Peurakuru on maailmanluokan nähtävyys, joka todella ansaitsee paikkansa osana kansallispuistoa.

Maa on revennyt ja peittynyt lumeen.

Maailman reunalla.

Peurakurun eteläpäässä kuru jakautuu kahtia. Siellä kurun reunat ovat kivikkoisimmat ja monin paikoin näkyy paljasta kalliota. Suksilla liikkuja saa olla tarkkana myös kivien suhteen: minun sukseni ottivat osumaa kivistä useaan otteeseen, kun irtolumi petti alta. Mutta näkymä oli kyllä silti parin naarmun arvoinen!

Peurakeron eteläpää. Kurussa puhaltanut raju tuuli on riisunut eteläpään puut tykkyverhostaan.

Peurakurun eteläpäätä. Sumuverhon alla on Peuraharju, johon Peurakurusta irronnutta kiviainesta on kertynyt.

Kurun eteläpäästä näkee selvemmin, kuinka kurun pohja laskee oikeastaan koko matkan pohjoisesta etelään.

Halusimme vielä hyödyntää viimeistä valoa Peurakerolta laskemiseen ja viimeisiin kuvauksiin. Takaisin Peurakerolle noustessamme huomasimme selvästi, kuinka Peurakuru jää todellakin lähes kokonaan piiloon Peurakeron puolelta katsottuna. Vielä kerran siis varoitukseksi: Ei kannata laskea Peurakurua kohti mistään kohdasta edes hyvällä säällä. Kuru tulee vastaan aivan yllättäen, ilman mitään varoitusta. Kurua kohti pitää edetä ylärinteeseen.

Näkymä Peurakeron puolelta Laakakerolle. Peurakuru jää tästä katsottuna kokonaan piiloon!

Sumu alkoi ylhäällä vihdoin hälvetä ja tammikuisen lyhyen päivän valo lankesi lempeänä tunturin kyljen tykkyhahmoihin.

Laakakero, Noitatunturi ja Kultakero Peurakeron huipun tuntumasta kuvattuna.

Auringonlaskun yhteydessä Peurakeron pohjoisrinteiden tykkyalueet verhoituivat ihaniin kaamosajan sävyihin. Katselimme vielä näitä näkymiä lumoutuneina emmekä oikein millään olisi malttaneet lähteä pois.

Muinainen lumihirviö?

Huttutunturi ja Luosto pilkistävät esiin pilvilauttojen alta.

Viimein kuitenkin seuraava yö Huttulomassa kutsui retkeilijät tuvan lämpöön tästä ihmemaasta. Tämä paikka jäi silti pysyvästi sieluun, tällaista emme edes tienneet olevan olemassa!

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N=7432721.783, E=504727.010